Aho & Soldanin lyhytfilmin ansiosta näemme välähdyksen siitä ilosta, minkä vain kaunis kesäpäivä voi saada aikaan. Silloin on juuri oikea hetki suunnata kohti Hankoa.
Alkukesän aamu alkaa voimistellen. Helsingin rautatieasemalla saattajat vilkuttavat retkeläiset matkaan. Junamatka Hankoon taittuu pyhäpuvussa.
Perillä Hangossa maistuu ensimmäiseksi jäätelö. Loppumatka asemalta kaupunkiin taittuu pyörillä ja autoilla.
Merimatkan jälkeen myös kuvaaja on viettänyt lomapäivää, sillä seuraavat kuvat ovat vasta paluumatkalta. Niissä näemme morsiamen, jonka hääkimpussa kukkivat sireenit.