Lukuisien tarkistuksien ja testauksien jälkeen kaikki ei siltikään ollut aivan varmaa.
”Pitäisikö kansalaisten varustautua mahdollisiin ongelmiin, sillä Vuosi 2000 -ongelma tietokoneissa on maailmanlaajuinen ja aito?” Tiedusteltiin reportaasissa juuri ennen vuosituhannen vaihtumista.
Tietojärjestelmien vuosiluvut oli totuttu ilmoittamaan kahdella numerolla pienen muistitilan vuoksi. Vuosituhannen vaihtuessa lukemat nollautuvat, jolloin vuoden 1999 jälkeen oltaisiin taas vuodessa 1900. Ilmiö tunnettiin nimellä Y2K – ongelma.
Yhdysvaltain hallitus satsasi miljardeja ongelman ratkaisemiseen ja Suomessa hallitus laittoi työryhmän pohtimaan kauhuskenaarioita. Joidenkin mielestä asiasta oli jauhettu jo kyllästymiseen saakka.
Reportaasin toimittajan mukaan on viisasta varautua siihen, että talossa on edes yksi pattereilla toimiva radio, jotta voi seurata viranomaistiedotuksia - oli sitten sähköä tai ei.