Vuonna 1949 valmistuneessa Suomen Filmiteollisuuden lyhytelokuvassa kerrotaan maankuuluista tukkilaiskisoista Kuhmossa, jonka laajojen takamaiden metsissä tavataan komeita honkia. Jylhät puut kasvattavat myös jämeriä ja jänteviä miehiä, joiden kohtalot liittyvät näiden ikihonkien kohtaloihin.
Kainuun korpien raivaajilta perityt taidot elävät. Isiltä perittyjä työmuotoja tarvitaan edelleen. Tukkilaiskisoilla on näiden perinteiden vaalimisessa tärkeä tehtävä.
Kuhmo eli hilpeitä kisatuokioita kimaltavien suvipäivien aikana tukkimiesten ottaessa mittaa toisistaan kirkonkylän rannassa. Kirkonkylän raitit kuhisivat ja majapaikat pullistelivat, kun ainakin 8 000 innokasta kisavierasta kokoontui paikalle todistamaan tukkimiesten taidokasta kamppailua veden äärellä.
Kilpailua käytiin aluksi näreenväännössä. Se on jokaiselle tukkimiehelle välttämätön taito. Pitäähän osata tehdä pitävä puomi ja liittää tukit lujasti toisiinsa. Pääkilpailuissa oli aluksi sestominen. Tukilla seisten ja veteen putoamatta oli kuljettava määrätty matka mahdollisimman nopeasti. Puomillajuoksussa nähtiin monta loistavaa suoritusta. Vaikea, jännittävä ja hauska kilpailu oli veden yli pingoitettua vaijeria pitkin kulkeminen. Puominylityssoudussa taas eri metsä- ja tukkiyhtiöiden venekunnat kilpailivat keskenään.
Näyttävä kilpailu oli koskenlasku Pajakkakoskessa. Kainuulaisen tukkijätkän taitoa ja tarmoa tarvittiin, eikä päätä saanut huimata. Koski tarjosi joka hetki yllätyksiä, mutta Kainuun jätkät eivät olleet ensimmäistä kertaa tukkien kyydissä. Tuhannet kisavieraat saivat nähdä toinen toistaan komeampia laskuja.
Veteen molskahduksia tapahtui, mutta se ei menoa haitannut. Mies se oli veteenkin tippunut. Todellista kansanjuhlaa vietettiin katsojien kannustaessa äänekkäästi, eikä vähiten hauskana välinumerona esitetyssä köydenvetokilpailussa.
Teksti: Teuvo Niiranen
