Tuottajain Lihakeskuskunnan osuusteurastamot esittelevät tuotantoaan Fennada-filmi juniorin lyhytelokuvassa. Carl-Erik Creutz selostaa, kuinka makkara syntyy.
Tämä on kertomus siitä, miten makkarat syntyivät 1950-luvun Suomessa. Filmikertomusta edeltäneinä kymmenenä vuotena oli makkaran kulutus lisääntynyt maassamme räjähdysmäisesti.
Tälle oli luonnollinen selitys. "Makkara on maukasta, hygieenistä ja helposti sulavaa ja näin ollen terveellistä", osuusteurastamoiden tilaamassa ohjelmassa valistetaan.
Makkaran valmistus alkaa teurastamosta, jossa eläinlääkäri tarkastaa ruhojen lihan laadun. Lihan paloittelu on yhdistelmä käsityötä sekä koneellista paloittelua. Paloittelun jälkeen on vuorossa krossaaminen, eli lihan karkea jauhatus. Tämä operaatio suoritetaan lihamyllyssä, joka on kuin "Moolokin kita". Vertaus on osuva, koska mylly kykenee jauhamaan tunnissa jopa "kolmekymmentä vankkaa raavasta tai kuusi sataa pikkuvasikkaa".
Voiko enää puhua ruoanlaittovaivoista? Täällä jokainen saa mitä mieli haluaa, täällä vesi kielelle kirahtaa.
Lihamassan sekoitus on oma taiteen lajinsa, tässä vaiheessa astuvat mausteet mukaan kuvioon. Valmis massa siirretään ruiskuun, jossa massa puristetaan paineen avulla suoleen. Filmissä mainitaan, että luonnonsuolen lisäksi 1950-luvulla oli käytössä myös keinotekoista suolta.
Muotonsa saaneet makkarat ajetaan savustamoon, jossa makkarat saavat hienon makunsa. Lopullinen kypsennys tapahtuu höyrykaapeissa, suhteellisen alhaisessa lämpötilassa. Valmiit makkarat kuljetetaan ympäri Suomea, jotta kansan ei tarvitsisi nähdä nälkää. Logistiikkaa helpottaa se, että jo 1950-luvulla oli makkaratehtaita vallan runsaasti eri puolilla Suomea.
Lopullinen osoite on herkkumyymälä. "Voiko enää puhua ruoanlaittovaivoista? Täällä jokainen saa mitä mieli haluaa, täällä vesi kielelle kirahtaa", filmin selostaja Carl-Erik Creutz maalailee.
