Sosialisti Aleksandr Kerenski kohosi Venäjän väliaikaisen hallituksen keskushenkilöksi kumousvuonna 1917. Hän peruutti syrjäytetyn tsaarin määräämät venäläistämistoimet Suomessa, mutta tyrmäsi samalla suomalaisten itsenäisyyspuuhat. Ennen kuin pääministeri kukistui Lokakuun vallankumouksessa, hänet ikuistettiin tunnetuimpaan poliittiseen pilalauluumme. Elävän arkiston koosteessa historioijat arvioivat Kerenskin aikaa, ja mukana on myös harvinainen haastattelu vuodelta 1967.
Leninin johtamien bolševikkien otettua Venäjällä vallan Kerenski pakeni länteen ja eli mm. Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Ylen kirjeenvaihtaja Pasi Rutanen tapasi 85-vuotiaan maanpakolaisen New Yorkissa maaliskuussa 1967, kun oli kulunut puoli vuosisataa tämän noususta ministeriksi Venäjän ensimmäisen vallankumouksen myötä. Kerenski kuoli kolme vuotta myöhemmin.
Englanninkielisessä haastattelussa Kerenski kuvaa maaliskuun kumouksen herättämää valtavaa innostusta ja toiveikkuutta, joka sortui seuraavana syksynä Leninin vallankaappaukseen ja sen synnyttämään diktatuuriin. Nyt Neuvostoliiton synkin kausi oli hänestä kuitenkin ohi, ja Kremlissäkin oli ihmisiä, jotka ymmärsivät, että maa tarvitsi syvällisiä uudistuksia ja lisää vapautta.
Juttutuokion lopuksi puhutaan myös kehittyvien maiden kumouksellisista liikkeistä. Kerenski sanoo maailman olevan uuden ajan kynnyksellä, sillä siirtomaiden alistaminen on tullut tiensä päähän. Kiinalaisten tai afrikkalaisten katkeruus länsimaalaisia kohtaan on ymmärrettävää, mutta vaikeat ajat vaihtuvat vielä ystävällismieliseen yhteistyöhön, Kerenski uskoo.
Meitä keisarit ei enää hoivaa
Venäjän kevään 1917 vallankumouksen käyttövoimana oli tyytymättömyys itsevaltiuteen, sotaan, maanomistusoloihin ja elintarvikepulaan. Tsaari Nikolai II syöstiin vallasta maaliskuun myllerryksessä, ja ohjat otti ruhtinas Lvovin muodostama porvallis-liberaalinen väliaikainen hallitus. Asianajaja ja politiikko Aleksandr Kerenski (1881–1970) oli aluksi sen ainoa sosialisti.
Kerenski oli talonpoikaissosialistisen Sosialistivallankumouksellisen puolueen (SR) voimahahmo, duuman jäsen ja Pietarin työläisneuvoston varapuheenjohtaja. Hän toimi hallituksessa ensin oikeusministerinä, sitten sotaministerinä ja viimein pääministerinä. Hänestä kasvoi bolševikkikumousta edeltäneen välivaiheen keskeisin ei-marxilainen poliitikko ja lopulta Leninin päävastustaja.
Väliaikainen hallitus ei varsinaisesti ollut mikään hallitus. Kukaan ei ollut näet sitä nimittänyt.
Toimittaja Seppo Väisänen
Seppo Väisäsen vuonna 1977 tekemässä ohjelmassa professori Tuomo Polvinen ja hum. kand. Jyrki Helin keskustelevat Venäjän vuoden 1917 tapahtumista. Maaliskuun vallankumous synnytti maahan ns. kaksoisvallan. Hallituksen rinnalla vallasta kilpailivat työläisten ja sotilaiden neuvostot, joissa bolševikit lisäsivät kuukausien mittaan kannatustaan.
Hallituksen päätös olla irrottamatta Venäjää maailmansodasta kasvatti sen epäsuosiota. Heinäkuussa 1917 Kerenski onnistui tukahduttamaan bolševikkien tukeman kapinayrityksen. Sen seurauksena Lvovin hallitus hajosi ja Kerenski muodosti uuden kabinetin lähinnä maltillisista vasemmistoministereistä.
Elokuussa Kerenski joutui vuorostaan liittoutumaan bolševikkien kanssa kukistaakseen kenraali Kornilovin sotilaskaappaushankkeen ja otti tämän jälkeen myös armeijan ylipäällikkyyden. Hän itse suistui vallasta bolševikkien johtamassa uudessa vallankumouksessa 7. marraskuuta (juliaanisen kalenterin mukaan 25. lokakuuta) toimittuaan pääministerinä alle neljä kuukautta.
Kerenski se leipoi suuren taikinan
Antti Kovasen vuonna 1987 toimittamassa kaksiosaisessa ohjelmassa valt. tri Eino Ketola ja professori Osmo Jussila selvittelevät, millainen rooli Venäjän väliaikaisella hallituksella ja Kerenskillä oli Suomen suuriruhtinaskunnan vaiheissa vuonna 1917.
Uuden hallituksen tuoreeltaan antama manifesti mitätöi Suomeen kohdistetut venäläistämis- ja sensuurimääräykset. Sotatila kuitenkin jatkui. Jussila huomauttaa, että vallankumous osittain myös heikensi suuriruhtinaskunnan autonomiaa: suomalaisten asioista päätti nyt ensimmäistä kertaa venäläinen ministeristö.
Anteliaasti pusuja jakeleva Kerenski hurmasi sulavalla käytöksellään Grankullan rouvat ja melkein tainnutti yleisön puheillaan.
Toimittaja Antti Kovanen
Vaikka Kerenski Suomessa käydessään antoikin itsestään hurmaavan vaikutelman, väliaikainen hallitus piti kiinni suuriruhtinaalle kuuluneista oikeuksista. Suomalainen vasemmisto alkoi yhä enemmän tukeutua työläis- ja sotilasneuvostojen liikkeeseen, joka tuki Suomen itsenäisyyspyrkimyksiä. Venäjän heinäkuisten levottomuuksien aikaan sos.dem.enemmistöinen Suomen eduskunta julistautui 18.7. ylimmän vallan haltijaksi ns. valtalailla.
Sotaa käyvän hallituksen näkökulmasta tämä oli kapinaa, ja heinäkuun lopussa Kerenski määräsikin eduskunnan hajotettavaksi. Osa Suomen porvarillisista poliitikoista tuki päätöstä. Kahdeksan tunnin työaikalaki ja demokraattiset kunnallislait siirtyivät hajotuksen myötä hamaan tulevaisuuteen. Tapahtumat heikensivät työväestön luottamusta parlamentaariseen toimintaan.
Venäjän vallan ruumiillistumaksi koettu Kerenski synnytti Suomessa laajalti levinneen satiirisen laulun, joka pilkkasi hänen pyrkimystään säilyttää keisarikunta yhtenäisenä. Fil. tri Seppo Zetterberg kertoi viisun taustasta Jukka Lehesvirran ohjelmassa vuonna 2001. Laulusta tunnetaan useampia säkeistöjä, mutta ohjelmassa niistä kuullaan vain yksi: "Kerenski se leipoi suuren taikinan, suolaksi hän aikoi pienen Suomen maan, ai ai Kerenski turha on sun toivosi, Suomi on nyt vapaa ryssän vallasta."
Artikkelin lähteenä käytetty mm. Pertti Haapalan ja Tuomas Hopun kirjaa Sisällissodan pikku jättiläinen, WSOY 2009.
