Miksi monet pitävät huonona sitä, että erityistä tukea vaativat lapset käyvät koulua samassa luokassa kuin muutkin oppilaat? Vastaamassa ovat inkluusio-opetusta kehittänyt Juha Kontinen sekä professori Markku Jahnukainen.
Yle Oppiminen kysyi verkossa opettajilta ja koululaisten vanhemmilta, mistä kouluun liittyvästä asiasta pitäisi puhua enemmän. Moni nosti esiin huonosti toteutetun inkluusion eli sen, että erityistä tukea tarvitsevat lapset oli siirretty opiskelemaan samoihin luokkiin yleisopetuksen lasten kanssa. Vastaajia huolestutti muun muassa työrauha ja se, riittääkö opettajan aika kaikille.
Erityisopettaja Juha Kontinen ymmärtää hyvin, että huonosti toteutettu inkluusio voi saada vanhempien ja opettajan karvat nousemaan pystyyn. Monessa paikassa on käynyt niin, että tukea tarvitseva lapsi on sijoitettu isoon ryhmään eikä tuki ole seurannut perässä.
– Ei ihme, että hankaluudet ovat alkaneet välittömästi ja kaikki ovat kuormittuneita.
Siksi Kontinen ei uskalla julistautua varauksettomaksi inkluusion kannattajaksi, vaikka hänellä itsellään on hyviä kokemuksia inkluusiosta.
– Se voi onnistua hyvin, jos tuki on kunnossa ja opettajilla on mahdollisuus tehdä aitoa yhteistyötä.
Olimme koulun kuuluvin ja näkyvin porukka, ja oppilaat vahvistivat toistensa huonoa käytöstä.
Erityisopettajana työskentelevä Kontinen opetti vuosia erityistä tukea tarvitsevia lapsia pienryhmissä. Hänen oma polkunsa kohti yhteisopetusluokkia ja -opettajuutta alkoi keväällä 2012, kun hän kyllästyi ongelmiin, joita pelkässä pienryhmässä toimiminen sai aikaan.
– Olimme koulun kuuluvin ja näkyvin porukka, ja oppilaat vahvistivat toistensa huonoa käytöstä. Kaikki väsyivät ja homma tuntui todella raskaalta.
Kontinen sai ajatuksen eräällä juoksulenkillä: entä jos hän voisi opettaa pienryhmäänsä yhdessä luokanopettajien kanssa ja erityistä tukea tarvitsevat lapset voisivat opiskella perusopetuksen luokissa. Voisiko siitä olla apua käytöshäiriöihin ja työskentelyn ja oppimisen pulmiin?
Hyvällä käytöksellä oli muun muassa mahdollista tienata puuha-aikaa perjantaiksi tai palkintotunteja koko luokalle.
Juha Kontinen alkoi selvittää, mitä yhteisopettajuusmalli vaatisi eri osapuolilta. Hän tutustui vastaavanlaisiin kokeiluihin ja sai työparikseen ensimmäisen ja toisen luokan opettajat. Kontisen luokka jaettiin kahtia ja puolet pienryhmän oppilaista meni ensimmäiseen luokkaan ja puolet toiseen. Hän itse vuorotteli koulunkäynninohjaajan kanssa molemmissa luokissa. Resurssit siis pysyivät täysin samana muutoksen jälkeenkin. Myönteisen käyttäytymisen palkitseminen otettiin keskeiseksi keinoksi ylläpitää työrauhaa.
– Hyvällä käytöksellä saattoi esimerkiksi tienata puuha-aikaa perjantaiksi tai palkintotunteja koko luokalle.
Kontinen pitää tärkeänä myös sitä, että he vastasivat luokanopettajan kanssa kaikista oppilaista ja koko luokan toiminnasta yhdessä. Yhteisopetusluokissa oli koko ajan kaksi aikuista ja oppilaita pystyi ryhmittelemään joustavasti tarpeen mukaan.
– Oppilaita ei kuitenkaan jaettu ryhmiin sen mukaan, kuka oli erityisoppilas tai yleisopetuksen oppilas, vaan esimerkiksi osaamisen mukaan.
Kontinen sanoo jännittäneensä, miten vanhemmat suhtautuisivat kokeiluun. Ensimmäisessä vanhempainillassa he kävivät juurta jaksaen suunnitelmat läpi vanhempien kanssa. Syntyi molemminpuolinen luottamus ja kokeilun edetessä vanhemmilta tuli hyvää palautetta.
– Vanhemmat muun muassa kokivat, että kahden opettajan malli huomioi lapset hienosti yksilöinä, toi työrauhaa ja pysyvyyttä opiskeluun.
Yhteisopettajuusvuosien jälkeen Juha Kontinen onkin sitä mieltä, että tässä mallissa kaikki voittivat. Työrauha parani ja tunneista saatiin joustavien ryhmittelyjen ansiosta toiminnallisia ja monipuolisia. Yhteinen vastuu auttoi opettajia jaksamaan paremmin.
Kaikenlainen väkivaltaisuus pitää kitkeä heti pois ja vastaavasti tunneilla keskittymistä on mahdollisuus rakentaa pikku hiljaa.
Yleisopetuksen luokalla olevat oppilaat saivat aiempaa enemmän huomiota ja tukea useammalta aikuiselta. Pienryhmän oppilaat taas saivat hyvän käytöksen mallia ja luokkiin syntyi uusia kaverisuhteita.
Kontisen mukaan ongelmia ratkottiin sitä mukaa, kun niitä eteen tuli. Hänen mukaansa inklusiivinen koulukulttuuri vaatii opettajalta sen hyväksymistä, ettei kaikki ole heti valmista. Pitää käsitellä yksi asia kerrallaan ja katsoa joitakin asioita läpi sormien.
– Tunneilla keskittymistä on mahdollisuus rakentaa pikku hiljaa. Joku jaksaa keskittyä hetken ja sen jälkeen hänen pitää antaa tehdä hetki jotain muuta. Kaikenlainen väkivaltaisuus taas pitää kitkeä heti pois.
Kaikkialla ei ole onnistuttu ollenkaan näin hyvin inkluusion kanssa. Tällä tavoin kirjoitti Oppimisen kyselyyn opettaja, jolla oli omakohtaista kokemusta inkluusiosta.
"Oppilas joka huutaa täydellä kurkulla "ole vitun ääliö hiljaa, mä en vittu jaksa olla täällä".... syö koko opettajan resurssin täysin. Ko. huutaja oli 2lk oppilas. Siinä on muille pienille selitettävää. Opettajana tilannetta todistaneena ja potkuja/esineistä iskua saaneena ei aina muista olla inkluusion kannalla."
Kuntien ja koulujen välillä on isoja eroja siinä, miten erityisopetus järjestetään.
Lain mukaan erityisen tuen oppilaiden opetus voidaan järjestää erityiskouluissa tai -luokissa, pienryhmissä tai yleisopetuksessa.
Erityispedagogiikan professori Markku Jahnukainen sanoo tutkimusten osoittavan, että kuntien ja koulujen välillä on isoja eroja siinä, miten erityisopetus järjestetään. Hänen mielestään kuntia ja kouluja pitäisikin ohjeistaa paljon napakammin, kun uudistuksia tehdään.
Vaikka vanhemmista siltä saattaa tuntua, niin erityisluokkia ei kuitenkaan ole systemaattisesti lakkautettu.
– Pienryhmien oppilasmäärä on pysynyt suurin piirtein samana. Eniten on muuttunut se, että osa erityisen tuen oppilaista on osan aikaa yleisopetuksen luokissa ja osan aikaa pienemmissä ryhmissä.
Juha Kontisen mukaan heidän inklusiivinen mallinsa Muuramessa onnistui hyvin, koska kaikki puhalsivat yhteen hiileen ja rerurssit olivat riittävät. Uudenlainen tapa järjestää opetus ei maksanut kunnalle yhtään enempää.
"Oma kakkosluokkalainen Asperger-lapseni opiskelee kahdenkymmenen oppilaan luokassa, jossa on yksi opettaja ja yksi kouluavustaja erään diabeetikon vuoksi. Opettaja on taitava ja lapseni oireet lieviä, joten inkluusio toimii hyvin ja muutenkin se on minusta kannatettava yleisperiaate. On vain muistettava, että kaikille erityislapsille se ei sovi yhtä hyvin kuin pienemmät ryhmät ja että siitä ei saa tulla säästämisen välinettä."
Sitaatit ovat Yle Oppimisen kyselystä.
Miksi opettaja ei suostu tekemään lapselle tukipäätöstä? Kuuntele podcast!
Entä mitä tehdä, jos vanhemmasta tuntuu, ettei opettajan aika riitä hiljaiselle keskitien puurtajalle? Toimittaja Anu Heikkinen ja rehtori Pia Rauha käyvät läpi vanhempien tiukkoja kysymyksiä erityisopetuksen järjestämiseen liittyen.
Kuuleeko koulu! -podcast ruotii koulumaailman polttavia kysymyksiä
Pitäisikö koulussa olla tasoryhmiä? Mitä tehdä, jos tuntuu, että omalle lapselle tuli "paska" ope? Tarvitaanko koulussa uskonnonopetusta? Kuuleeko koulu! -podcastissa käydään läpi rohkealla ja rakentavalla tavalla vanhemmilta tulleita kysymyksiä. Podcastia luotsaavat toimittaja Anu Heikkinen ja rehtori Pia Rauha. Näillä naisilla on tärkeä missio: rakentaa siltaa vanhempien ja koulun välille.
Kerro oma kokemuksesi nykykoulusta tai lähetä kysymyksesi [email protected]. Me selvitämme, kuuleeko koulu sinua!
Kuuntele podcast-jaksoja:
