Bo Carpelan on kirjoittanut hienon, herkän ja viisaan romaanin lapsuudesta, joka päättyy sotaan. Kirjan päähenkilö Davi varttuu kuusivuotiaasta 13-vuotiaaksi Helsingissä 1930-luvulla.
Vaikka Davi elää poikkeuksellista vuosikymmentä, hänen lapsuutensa tuntuu myös valoisalta ja onnelliselta.
Valon ja varjon vuorotteleminen sekä unet ovat Carpelanin tuttua kuvastoa, mutta hän on kuitenkin säilyttänyt raikkautensa ja tuoreutensa tarinan kertojana. Leikillisen huumorinsa kautta Bo Carpelan tavoittaa tunnistettavasti lapsuuden – sen mikä meille kaikille on tuttua.
Carpelanilla on kummalliselta kuulostava väittämä, että ikävystyminen on lasten uskollinen ystävä. Mutta pitkästymistä ei hänen mukaansa kannata pelätä, sillä mitään tapahtumattomuudessa pesii mahdollisuus uusien asioiden löytämiseen. Päähenkilö Davi löytää paitsi kirjat myös mielikuvituksensa.
Romaanissaan Carpelan vihjaa, että lapset kuulevat ja ymmärtävät aikuisten puheista paljon enemmän kuin me huomaammekaan. Pieni poika Davi kuulee aikuisten puhuvan murhasta, itsemurhasta ja kansanmurhasta. Taloushuolet, varjona väijyvä sota ja 30-luvun uhkaava ilmapiiri on se ympäristö, jossa Davi joutuu kasvamaan.
Teksti: Nadja Nowak ja Seppo Puttonen
