Alivaltiosihteeri on Suomen virallinen ohjelma. Tekijät ovat valinneet sen maan parhaaksi radio-ohjelmaksi jo useana vuonna.
Nyt voitte kuunnella Alivaltiosihteerin ensimmäisen virallisen ohjelman ja valikoituja sketsejä vuosien varrelta milloin haluatte. Ohjelmista on poistettu äänilevymusiikki, jotta kuulija voi keskittyä puhutun sanan antiin.
Alivaltiosihteerin ensimmäisessä virallisessa ohjelmassa kesäkuulta 1990 ovat sketsien aiheena Alivaltiosihteeri-yhtyeen ohimarssi Tampereella, alennukset, kunniamerkit ja yhdentekevä Eurooppa.
Virallisessa kokoomalähetyksessä vuodelta 1991 kuullaan rock-uutisissa Bahamasaarilta löytyneestä studiosta, johon rockin mammuttiyhtyeet vetäytyvät kuolemaan. Pink Floydin, Rolling Stonesin ja Genesiksen muumioituneiden jäännösten lisäksi paikalta uskottiin vielä löytyvät Phil Collinsin, David Bowien ja Eric Claptonin pystyynkuolleet tomumajat. Lisäksi mm. jännitetään Jyväskylän Suurparranajoissa ja puhutaan tulopolitiikan nussimisesta ja naimisesta.
Vuoden 1992 kokoomalähetyksessä kuullaan mm. Tekniikan maailmasta kahden miljoonan vuoden takaa, Olavi Tajunnanvirtaa, Pummirockia ja Viinasen leikkausvihjeitä.
Virallinen kokoomalähetys vuodelta 1993 välittää suomen kielen emeritusprofessorin Terho "Terska" Itkosen pakinan suomen kieli vyön alla. Lisäksi kuullaan mm. Väyrysen haastattelu, alatyylin ilmauksia ja maailmanlopunveikkausvihjeitä.
Huhtikuulta 2008 on kuultavissa ornitologian tohtorin Kari Konan esittely viikon luontoäänestä: muutosvastarinnasta. Muutosvastarinta viihtyy vanhoissa poteroissa, joihin se kaivautuu mahdollisimman syvälle. Muutosvastarinta pystyy aistimaan tulevan organisaatiomuutoksen jopa 200 metrin etäisyydeltä.
Toukokuussa 2008 Alivaltiosihteeri puffasi Yle Areenaa ja tarjoili viikon aikamerkit haluamaanne aikaan. "Nyt voitte tietokoneitse kuunnella kuluneen viikon kaikki aikamerkit juuri siihen aikaan, kun itsellenne parhaiten sopii. Mukana mm. yksi suosituimmista Yleisradion aikamerkeistä: maanantain klo 10 aikamerkki."
Opiskelijabändistä viralliseksi ohjelmaksi ja kirjoiksi
Alivaltiosihteeri aloitti tamperelaisena opiskelijabändinä vuonna 1985 ja keikkaili aktiivisesti kymmenen vuoden ajan. Sivutoiminaan se valmisti myös huvittavia ohjelmia tamperelaiselle Radio 957 -paikallisradiolle.
Vuonna 1990 yhtyeen toimenkuva laajeni valtakunnanverkkoon, kun se aloitti viikottaisen musiikkituokionsa vastaperustetussa Radiomafiassa. Vuonna 2003 Alivaltiosihteeri siirtyi Yle Radio Suomen ohjelmistoon. Vuosina 2003–2006 ohjelmaa kuultiin myös YLE Q:n kanavalla. Sittemmin Alivaltiosihteeristä tuli Yle Puheen virallinen ohjelma.
Tekijöiden oman arvion mukaan ohjelman keskeistä antia ovat olleet "viikon viralliset palindromit, Eino-Mies Porkka-Kosken puhelinraportit, menevä musiikki ja ennenkaikkea maailman hauskimmat radiohupailut uskomattomine oivalluksineen".
Toimittajakollektiivi on vuosien varrella laajentanut toimenkuvaansa myös televisiohupailuihin sekä vuosittain ilmestyviin virallisiin kirjoihin.