Suurehko maastopalo aiheutti pelastuslaitokselle päänvaivaa Uudenkaupungin Lokalahdella. Kyse oli osin mäkisestä metsäalueesta Väättäistentien läheisyydessä. Sammutusta vaikeuttivat myös hankalat tuuliolosuhteet.
Paloalue oli noin kolmen hehtaarin laajuinen. Tuli tuhosi pääosin aluskasvillisuutta.
Alkuiltaan mennessä pelastuslaitos oli saanut palon rajattua. Sammutustyöt jatkuvat pitkälle iltaan.
Palo sai alkunsa maatilan pihapiirissa suoritetusta roskien poltosta.
Paikalla oli pelastuslaitokselta yksitoista yksikköä. Lisäksi apuun hälytettiin Rajavartiolaitoksen helikopteri. Hälytys tuli perjantai-iltapäivällä kellon 16 jälkeen.