Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Lähes 40 urheilijaa rikkonut tulosrajan, viime hetket käsillä Kalevan kisoissa – saako Suomen EM-joukkue täydennystä?

Suomen EM-joukkue yleisurheilun Berliinin EM-kisoihin nimetään ensi maanantaina, joten urheilijoilla on viimeiset hetket vakuuttaa valitsijat. Jyväskylän Kalevan kisoissa taistellaan siis Suomen mestaruusmitaleista sekä EM-rajojen rikkomisesta.

Kristian Pulli.
Kristian Pulli. Kuva: Tomi Hänninen
  • Anu Karttunen

Yleisurheilun Berliinin EM-kisarajan on rikkonut jo lähes 40 urheilijaa, mutta Kalevan kisoista odotetaan täydennystä kisakoneeseen. Kaksi vuotta sitten Amsterdamin EM-kisoihin Suomen Urheiluliitto valitsi 40 urheilijaa.

Yle Urheilun asiantuntijan Jarkko Finnin mukaan tämän hetkinen tilanne on varsin odotettu. Hän odottaa kuitenkin Jyväskylän Kalevan kisoista lisää rajan rikkojia.

– Siellä on joitakin lajeja, joita on odotettu ja odotetaan, kuten esimerkiksi miesten pituus. Tällä hetkellä siellä ei ole vielä yhtään edustajaa mukana, Finni muistutti.

Miesten pituuden EM-raja on 795, kun kotimaista kärkitulosta hallussaan pitävä Kristian Pulli on hypännyt 791. Pullilla on kuitenkin kaikki edellytykset rikkoa EM-raja, sillä hänen ennätyksensä viime kesältä on 807. Tilastokakkosena on Arttu Pajulahti (788), joka ponkaisi viime kesänä peräti 810. Kolmantena oleva Kristian Bäck on tänä kesänä hypännyt 776, mutta on parhaimmillaan hypännyt 795.

– Naisten 400 metrin aidoista odotettiin jopa kolmea urheilijaa. Nyt siellä on ainoastaan Viivi Lehikoinen täsmälleen rajatuloksella (57,70). Muita odotellaan, Finni sanoi viitaten muun muassa Hilla Uusimäkeen.

Leveelahti Lehtikuva
Kuva: Lehtikuva

Jo tähän mennessä EM-rajan rikkoneiden joukossa on useita urheilijoita, jotka ovat yllättäneet Finnin. Tällaisia ovat olleet muun muassa 200 metrin juoksija Oskari Lehtonen, viime viikonloppuna nuorten MM-kisoissa Tampereella hopeaa voittanut kiekonheittäjä Helena Leveelahti ja estejuoksija Janica Rauma ja korkeushyppääjä Ella Junnila.

– Kyllä se minulle yllätys oli, että Leveelahti heitti 56-metrisen. Lehtonen on ollut selkeä nousija, jota en ennen kautta osannut odottaa joukkueeseen, Finni myönsi.

– Junnila on tiedetty kovaksi lahjakkuudeksi, mutta ennen kautta ajatus hänen nousustaan 190 päälle olisi ollut jonkinlainen yllätys. Sen jälkeen kun näin hänen alkukesän hyppyjään, se ei niinkään yllätä.

Finni odottaa EM-rajaa ennen kaikkea miesten pituudessa, naisten pitkissä aidoissa Hilla Uusimäeltä, 10 000 metrillä Alisa Vainiolta sekä esteissä Sandra Erikssonilta.

– Seiväshyppääjä Saga Andersson on niin lähellä EM-rajaa, että sen ylittäminen on täysin mahdollista, samoin kuin se, että saamme kolme hyppääjää kisoihin. Myös Sanna Nygård on enää alle kymmenen senttiä rajasta, joten kolmiloikassa olisi saumaa toisellekin hyppääjälle.

Näiden lisäksi muun muassa 100 metrillä Eetu Rantala on hätyytellyt EM-rajaa 10,35, eikä Tampereen kisoissa sairastunut Samuel Purolakaan ole kaukana. Naisten puolella rajaa metsästävät tiukimmin Anniina Kortetmaa ja Hanna-Maari Latvala. Moukarinheitossa hyvään vireeseen päässyt Inga Linna on vajaan puolen metrin päässä rajasta ja keihäänheitossa odotetaan, josko Heidi Nokelainen äityisi parin vuoden takaiseen kuntoonsa, jolloin keppi lensi yli 62 metriä.

Berliinin EM-joukkue nimetään maanantaina 23. heinäkuuta. Aikaa EM-tulosrajan rikkomiseen on kuitenkin 29. heinäkuuta asti.

Yleisurheilun EM-kilpailut, Berliini 6.8.-12.8.2018
Kisoihin jo valitut yleisurheilijat:

Miehet: Aleksi Ojala (50 km kilpakävely), Veli-Matti Partanen (50 km kilpakävely), Tero Pitkämäki (keihäs – ei osallistu), Elmo Savola (10-ottelu), Arttu Vattulainen (10 000 m), Elmo Lakka (110 aj), Topi Raitanen (3000 ej), Jarkko Kinnunen (50 km kilpakävely), Simo Lipsanen (kolmiloikka), Tommi Holttinen (seiväs), Urho Kujanpää (seiväs), Tomas Wecksten (seiväs), Arttu Kangas (kuula), Henri Liipola (moukari)

Naiset: Anne-Mari Hyryläinen (maraton), Nooralotta Neziri (100 aj), Camilla Richardsson (3000 ej), Elisa Neuvonen (20 km kilpakävely), Tiia Kuikka (50 km kilpakävely), Minna Nikkanen (seiväs), Jenni Kangas (keihäs), Salla Sipponen (kiekko), Krista Tervo (moukari).

Berliinin EM-kisarajat

MIEHETNAISET
10,35100 m11,50
20,90200 m23,50
46,70400 m53,40
1.47,60800 m2.02.50
3.40,001 500 m4.12,00
13.42,005 000 m15.40,00
28.55,0010 000 m33.20,00
2.18.00Maraton2.39.00
8.40,003000 m esteet9.55,00
13,85110 m/100 m aj13,25
50,70400 m aj57,70
226Korkeus190
555Seiväs445
795Pituus660
16,60Kolmiloikka13,90
19,90Kuula16,50
63,50Kiekko56,00
74,00Moukari69,00
80,00Keihäs59,00
785010-/7-ottelu5900
1.25.0020 km kilpakävely1.37.00
4.00.0050 km kilpakävely4.40.00
ranking 16.4 x 100mranking 16.
ranking 16.4 x 400mranking 16.

Yle välittää Kalevan kisat kanavillaan perjantaista lähtien. Perjantain lähetys alkaa TV2:ssa ja Yle Puheessa kello 18.

Päivitys 19.7. klo 9.40: Tarkennettu EM-kisarajan rikkoneiden urheilijoiden lukumäärä.

Lue lisää:

Asiantuntija heitti yllättävän jokerikortin naisten pika-aitojen EM-taistoon – seuraa näitä Kalevan kisoissa

Tekeekö superlupaus Ella Junnila suomalaishistoriaa? – "Haluan olla ensimmäinen, joka hyppää kaksi metriä"

Yli 50 vuoden EM-kisaputki miesten keihäässä on vaarassa katketa – onko Etelätalosta tai Kinnusesta pelastajaksi?