Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Senaattori John McCain on kuollut

John McCain sairasti nopeasti etenevää aivosyöpää.

John McCain
John McCain Kuva: Gabriel Bouys / AFP
  • Raisa Pöllänen

Yhdysvaltain republikaanisenaattori John McCain on kuollut 81-vuotiaana.

Hän kuoli lauantaina kotonaan Arizonassa, kertoo McCainin toimisto.

McCainin perhe kertoi perjantaina, että senaattori on päättänyt lopettaa syöpänsä hoidot. Republikaanisenaattorilla todettiin aivosyöpä viime vuonna.

John McCain pyrki poliittisella urallaan kahdesti presidentiksi. Vuonna 2008 hän oli republikaanien presidenttiehdokas, mutta hävisi vaalit demokraattien Barack Obamalle. Ensimmäisen kerran McCain oli pyrkinyt presidenttiehdokkaaksi jo vuonna 2000, mutta hävisi silloin republikaanien esivaalit George W. Bushille.

Vietnamin sodassa McCain toimi laivaston lentäjänä. Hänet ammuttiin alas, jolloin hän joutui sotavangiksi viiden vuoden ajaksi.

Lue myös:

Sotasankari, poliittinen peluri ja presidentti Trumpin republikaaniarvostelija – senaattori John McCain sai uransa aikana useita eri nimityksiä

Trump esitti surunvalittelunsa John McCainin perheelle