Keväinen aurinko hivelee jykevää rakennusta. Vanhan Kirjapainotalon uudet oranssit seinät erottuvat edukseen katukuvasta Kouvolan keskustassa.
Ovista sisään astellessa katse kiinnittyy isoon kirahvipehmoleluun, joka ottaa vieraita vastaan nuorisokahvilan edustalla.
– Kirahvi on ollut hitti täällä ensimmäisinä päivinä. Tuolla se istuu iltapäivällä kahvilla nuorien kanssa, Kouvolan nuorisopalveluiden palveluvastaava Tuula Soininkallio sanoo.
Kirjapainotalo on yksi Kouvolan keskustan vanhimmista ja kauneimmista rakennuksista. Nyt sen tiiliseinät tarjoavat tilat nuorille, sillä Kouvolan nuorisopalvelut on muuttanut paikallisen yrityksen omistamaan taloon on alkuvuodesta vuokralle.
Kouvolan Nuortenpaikka tavoittelee nuoria laajalla ikähaitarilla.
– Haluamme tänne peruskouluikäiset ostoskeskuksista, mutta haluamme tarjota viihtyisän oleskelutilan myös parikymppisille nuorille, Kouvolan nuorisopalveluiden palveluvastaava Tuula Soininkallio sanoo.
Kun kello lähestyy arkipäivinä kolmea, nuoria ei vielä näy. Meno vilkastuu kahvila- ja nuorisotyöntekijöiden mukaan neljän jälkeen. Sitä ennen ollaan koulussa tai töissä – kuka missäkin.
Nuortenpaikassa aiotaan järjestetään ohjelmaa myös pelkästään täysi-ikäisille.
Hengailupaikka
25-vuotias kouvolalainen Markus Aleksi Korpihete on käynyt uudessa Nuortenpaikassa avajaisviikolla useampana päivänä. Hän on huomannut, että kävijöiden ikähaarukka on ollut 13–29 vuotta.
– Tämä on tärkeä paikka. Tänne voi tulla viettämään aikaa kavereiden kanssa. Täällä voi pelata biljardia tai lautapelejä. Nuorten kahvilassa voi vain hengailla. Täällä on vähän kaikkea, Korpihete sanoo.
Kouvolan nuorisopalveluiden palveluvastaava Tuula Soininkallion mukaan rakennuksen korjaustöissä on onnistuttu. Hänen mukaansa työt on tehty vanhaa rakennusta kunnioittaen ja sen henki säilyttäen.
– Tämä on erittäin hyvin kunnostettu. Meidän toiminnot on hyvin huomioitu.
Kouvolan Kirjapainotalo valmistui vuonna 1921. Punatiiliseinät rapattiin 20-luvun klassismin tyyliin. Kirjapainotalon ensimmäiset asukkaat olivat Kouvolan Sanomalehti Oy ja Kymiyhtiö.
Rakennuksen ensimmäisinä vuosina siellä muun muassa painettiin Kouvolan Sanomia. Rakennuksen suunnitteli kouvolalainen rakennusmestari Uuno Immonen.
Kouvolassa keskitetty poikkeuksellisen paljon
Saman katon alle on keskitetty Kouvolan keskustan alueen nuorisopalveluja. Samaan tapaan keskustan nuorisopalveluja on keskitetty Turussa ja Tampereella, mutta ei kuitenkaan samassa laajuudessa kuin Kouvolassa.
Nuortenpaikassa toimintaa on kolmessa kerroksessa. Ensimmäisessä kerroksessa on monitoimitila, nuorisokahvila ja nuorten ohjaamo.
Toisessa kerroksessa sijaitsee nuorisopalveluiden eri yksikköjä. Kerroksessa toimivat muun muassa nuorisopalvelujen hallinnon, kulttuurisen nuorisotyön, erityisnuorisotyön ja ehkäisevän päihdetyön tilat.
Nuortenpaikan kolmannessa kerroksessa Kymsoten nuorisoneuvola ja tilat muun muassa Kouvolan nuorisovaltuustolle.
– Palveluidensaaminen saman katon alle oli mielestämme hyvin tärkeää jo pelkästään sen takia, että nuorta ei pompotella luukulta toiselle. Ajattelimme niin, että nuoren tullessa tänne aikuiset ovat täällä häntä varten, sanoo Tuula Soininkallio.
Tärkeää, että nuori löytää palvelun
Kuntaliiton erityisasiantuntijan Mari Ahonen-Walkerin mukaan Nuortenpaikka on nuorten palveluiden laajuudessa Suomen kattavimpia. Hänen mielestään Kouvolaa voi luonnehtia edellekävijäksi keskustan nuorisopalvelujen keskittämisessä.
– Kouvolassa palveluita on saman katon alla poikkeuksellisen laajasti, Ahonen-Walker sanoo.
Kuntaliitosta kerrotaan, että nuorten palveluiden keskittämisestä ei ole tulossa valtakunnallinen trendiä.
Ahonen-Walker muistuttaa, että vaikka isossa kaupungissa keskustan nuorisopalvelut keskitetään yhden katon alle on tärkeää huomioida myös keskusta-alueen ulkopuolella asuvat nuoret.
– Nuorisotyö on lähipalvelua. Tärkeää, että palvelua on myös siellä missä nuoret asuvat.
Nuortenpaikan lisäksi Kouvolan nuorisopalveluilla on 11 yksikköä Kouvolan alueella. Nuortenpaikan ohella Kouvolan keskustan alueella toimivat Haanojan Haalin ja Lehdokin nuorisotilat.
– Yhtäkään yksikköä ei lakkautettu Nuortenpaikan tieltä. 11 muulla yksiköllä tavoitamme nuoret muulla Kouvolan alueella hyvin, Kouvolan nuorisopalveluiden palveluvastaava Tuula Soininkallio sanoo.