Yksi Afrikan pitkäaikaisimmista johtajista menetti valtansa, kun Sudanin armeija syrjäytti maata kolme vuosikymmentä hallinneen Omar al-Bashirin.
Bashirin kaudella Sudan kävi verisiä sisällissotia ja menetti Etelä-Sudanin mukana suuren osan öljyvaroistaan. Maan talous on konfliktien, pakotteiden ja korruption kuihduttama.
Erityisesti Länsi-Darfurin konflikti teki Bashirista yhden maailman huonomaineisimmista johtajista.
Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on antanut Bashirista kaksi etsintäkuulutusta, ensimmäisen vuonna 2009 ja toisen 2010. Häntä syytetään rikoksista ihmisyyttä vastaan, sotarikoksista ja kansanmurhasta Länsi-Darfurissa.
Bashir oli pitkään länsimaiden silmissä kansainvälisen politiikan hylkiö. Viime vuosina suhteita oli silti hiljalleen lämmitelty, ja Yhdysvallat purki pakotteensa Sudania vastaan lokakuussa 2017.
Bashirin syrjäyttänyt ja vanginnut armeija tuskin on innokas tuomaan entistä johtajaa ICC:n eteen.
Armeija ja muu Sudanin valtaeliitti on ollut osallinen samoissa julmuuksissa, joista Bashiria syytetään.
Sotilasvallankaappauksen johtohahmo, puolustusministeri ja kenraali Ahmed Awad Ibn Auf toimi sotilastiedustelun päällikkönä Darfurin konfliktin aikaan. Niinpä armeijan johdolla ei välttämättä ole mitään intoa alkaa pestä Darfurin veristä likapyykkiä.
Vallankaappaussuojaus petti
Vuoden 1989 sotilasvallankaappauksessa valtaan noussut Bashir pyrki tekemään omasta hallinnostaan immuunin vallankaappauksille.
Niinpä hän loi Sudaniin useita keskenään kilpailevia turvallisuusjoukkoja ja jakoi keskeiset talouden haarat hallintonsa sisäpiiriläisten kesken.
Tämä "syvän valtion" ja talouden hyvä veli -verkoston piti sitoa Sudanin eliitin edut niin tiiviiseen solmuun keskenään, että vallankaappaus olisi käytännössä mahdoton.
Talouden kurjistumisen laukaisemat protestit olivat kuitenkin liikaa hallitsevalle eliitille, ja sotilaat syrjäyttivät Bashirin.
Protestit alkoivat joulukuussa leivän hintaan kohdistettujen tukiaisten leikkauksista, mutta ne laajenivat pian ilmentämään turhautumista Bashirin pitkään valtakauteen. Liikehdintään osallistuivat niin kaupunkien köyhä väestö kuin valkokaulustyöläisetkin.
Turvallisuusjoukkojen kovat otteet, kymmenet kuolonuhrit ja sadat pidätykset, eivät lannistaneet mielenosoittajia.
Lisäksi turvallisuusjoukkojen rivit alkoivat rakoilla: keskiportaan upseerit ja rivimiehet alkoivat kieltäytyä väkivallasta mielenosoittajia vastaan.
Juuri tämä on voinut pakottaa armeijan puuttumaan peliin: Tilanne alkoi karata käsistä.
Nuoret ja naiset nousivat mielenilmausten etulinjaan
Protestit ilmensivät Sudanin nuorison turhautumista näköalattomuuteen: yli 60 prosenttia maan väestöstä on alle 25-vuotiaita, ja noin viidennes 15–24-vuotiaita.
Naiset ovat olleet keskeisissä rooleissa mielenilmauksissa. Sosiaalisessa mediassa levinneiden kuvien ansiosta protestien symboliksi nousi valkoisiin pukeutunut 22-vuotias arkkitehtiopiskelija Alaa Salah.
Sudanissa noudatettu konservatiivinen islamin tulkinta on pitkään työntänyt naisia syrjään yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
– Leivän hinta laukaisi protestit, mutta kyse ei ole leivästä vaan tasa-arvosta. Kyse on ihmisarvosta ja vapaudesta, aktivisti Hala al-Karib sanoi uutistoimisto Reutersille helmikuussa.
– Hallituksella on jyrkkä islamilainen ideologia, joka perimmiltään pyrkii sulkemaan naiset julkisesta tilasta. Sudanin naiset ovat taistelleet tätä sortoa vastaan kolmekymmentä vuotta, joten ei ole yllätys, että he ovat nyt liikkeellä merkittävissä määrin.
Köyhistä oloista Sudanin johtoon
Vuonna 1956 Britannian siirtomavallan alaisuudesta itsenäistyneen Sudanin alkutaivalta sävyttivät vallankaappaukset ja kansannousut.
Omar al-Bashir syntyi vuonna 1944 köyhään viljelijäperheeseen pienessä Hosh Bannagan kylässä, joka sijaitsee Niilin itärannalla noin 150 kilometriä Khartumista.
Sudan oli tuolloin vielä osa Egyptin kuningaskuntaa, joka puolestaan oli brittien kontrollissa.
Bashir muistutti usein vaatimattomista lähtökohdistaan ja kertoi tarinaa, kuinka hän rikkoi hampaansa rakennustyömaalla, jossa hän työskenteli opiskelujensa rahoittamiseksi.
Bashir liittyi nuorena miehenä Egyptin armeijaan ja osallistui vuoden 1973 niin sanottuun Jom Kippur -sotaan, jossa arabimaat taistelivat Israelia vastaan.
Palattuaan Sudaniin Bashir yleni nopeasti armeijan riveissä, ja 80-luvun puolivälissä hän johti taisteluja Etelä-Sudanin SPLA-kapinallisia vastaan.
Vuonna 1989 Bashir johti islamistien tukemaa vallankaappausta pääministeri Sadiq al-Mahdia vastaan.
Bashir hajotti parlamentin, kielsi poliittiset puolueet ja kontrolloi lehdistöä. Hän tukeutui islamisteihin ja maassa julistettiin voimaan islamilainen sharia-laki. Näin Bashir pyrki myös estämään islamistisen vastavoiman syntymisen omalle vallalleen.
Tämä osaltaan kiristi suhteita Sudanin eteläosiin, jonka väestö on pääosin kristittyjä ja animisteja.
Vallanpitoa sotien keskellä
Bashirin valtakautta leimasivat Sudania repineet konfliktit, ja sotilastausta myös väritti Bashirin vallankäyttöä.
Länsi-Darfurin konfliktin lasketaan alkaneen vuonna 2003, kun kapinallisryhmät aloittivat taistelun keskushallinnon valtaa vastaan. Kapinalliset syyttivät Sudanin syrjivän arabeihin lukeutumatonta väestöä.
Sudanin hallitus tukeutui konfliktissa sotavoimiensa lisäksi raaoista otteistaan tunnettuihin arabien puolisotilaallisiin Janjaweed-joukkoihin.
Vuonna 2008 YK arvioi, että Darfurin konfliktissa olisi kuollut jopa 300 000 ihmistä.
Samaan aikaan jatkui jo ennen Bashirin valtaannousua alkanut sota Etelä-Sudanin kapinallisia vastaan.
Vuonna 2005 Bashir suostui rauhansopimukseen SPLA-kapinallisten kanssa. Rauhansopimuksen mukaisesti Etelä-Sudanissa pidettiin kansanäänestys, ja se itsenäistyi vuonna 2011.
Tämä ei merkinnyt väkivallan loppumista. Taisteluja on Sudanissa käyty myös Sinisen Niilin ja Etelä-Kordofanin alueilla Etelä-Sudanin rajan tuntumassa.
Etelä-Sudanin itsenäistyminen merkitsi, että Sudan menetti pääosan öljykentistään, mikä oli omiaan vaikeuttamaan maan taloustilannetta. Kolme neljäsosaa Sudanin öljyvarannoista jäi itsenäistyneen Etelä-Sudanin puolelle.
Sudan toki kontrolloi edelleen Etelä-Sudanin öljyä kuljettavia putkia, mutta Etelä-Sudanissa puhjennut sisällissota haittasi maan öljyntuotantoa ja leikkasi siten Sudanin kauttakuljetustuloja.
Lännen inhokki
Yhdysvallat asetti rajoitteita Sudanille ensi kerran vuonna 1993, kun Sudan listattiin terrorismia tukevien maiden listalle.
90-luvulla Sudan antoi turvapaikan al-Qaida-terroristiverkoston perustajalle Osama bin Ladenille.
Vuonna 1997 presidentti Bill Clintonin hallinto asetti Sudanille laajamittaiset pakotteet, ja 1998 Yhdysvallat pommitti lääketehdasta Khartumissa.
Yhdysvallat väitti, että tehdas tuotti kemiallisia aseita.
Iskua on sittemmin arvosteltu laajasti: Kyseessä näyttää tosiaan olleen lääketehdas, jonka tuho aiheutti vakavia ongelmia Sudanin terveydenhoidolle.
Tasapainottelua ristipaineessa
Kansainvälisessä politiikassa Bashir on tasapainotellut alueellisten etupiirien välillä.
Sudan piti aiemmin yllä hyviä suhteita Iraniin, mutta Iranin ja Saudi-Arabian alueellisen valtakamppailun kiihtyessä Bashir asettui saudien leiriin.
Sudan muun muassa liittyi Saudi-Arabian johtamaan liittoumaan Jemenin sisällissodassa, jossa saudit pyrkivät kukistamaan Iranin liittolaisina pitämänsä shiialaiset Huthi-kapinalliset.
Taustalla vaikutti toive Persianlahden vauraiden sunnimonarkioiden taloudellisesta tuesta.
Tuki ei ole ilmaista. Sudan on lähettänyt tuhansia sotilaita Jemenin sisällissotaan, jossa Saudi-Arabia itse välttää sotilaallisia tappioita. The New York Timesin mukaan Jemeniin on värvätty sotilaita erityisesti köyhästä Darfurista.
Terrorismi ja muuttoliike ajoivat yhteistyöhön
Viime vuosina länsimaat olivat kuitenkin pyrkineet liennyttämään suhteita Sudaniin.
Sijainti Pohjois-Afrikan ja Afrikan sarven risteyskohdassa merkitsee, että Sudan on keskeinen siirtolaisreittien kauttakulkupaikka.
EU:n suuntaan Sudan on siten voinut tarjota siirtolaisvirtojen patoamista.
Yhdysvallat ja Sudan alkoivat korjata suhteitaan jo presidentti Barack Obaman kaudella.
Keskeisenä syynä oli terrorisminvastainen taistelu, jonka nimissä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA perusti suuren toimiston Khartumiin.
Yhdysvaltain pakotteet purettiin Donald Trumpin presidenttikaudella lokakuussa 2017, mutta se ei johtanut toivottuun Sudanin talouden nousuun.
Sen sijaan inflaatio kiihtyi jyrkästi. Tämä iski Sudaniin erityisen pahasti sen takia, että maa on riippuvainen viljantuonnista.
Arabikevään kaikuja ja varoituksia
Sudanin ja Algerian viimeaikaisissa tapahtumissa voi nähdä kaikuja vuoden 2011 niin sanotusta arabikeväästä, joka johti usean pitkäaikaisen hallitsijan syrjäyttämiseen.
Algeriassa protestiliike pakotti hallitsevan eliitin vetämään johtopäätöksensä ja presidentti Abdelaziz Bouteflikan jättämään eronpyyntönsä tämän kuun alussa.
Taustalla jylläävät samat tekijät kuin arabikevään tapahtumissa: nuorison turhautuminen, talouden pysähtyneisyys ja eliitin korruptio.
Toisaalta arabikevät osoitti, että tie demokratiaan ei ole helppo.
Vain Tunisiassa siirtymä on onnistunut suhteellisen hyvin, kun taas Egypti palautui entistä tiukempaan komentoon ja Bahrainissa kansannousu tukahdutettiin väkivalloin alkuunsa.
Arabikevään maista Syyria, Jemen ja Libya upposivat pitkällisiin sisällissotiin.
Sisäisen konfliktin vaara on läsnä Sudanissakin.
Heikko valtio voi joutua valtakamppailun kurimukseen
Sudanin valtio on hauras vuosikymmeniä jatkuneiden konfliktien ja pakotteiden jäljiltä, joten Bashirin syrjäyttäminen voi aloittaa kilpailevien valtaryhmittymien kamppailun.
Sudanin turvallisuuskoneisto ei ole yhtenäinen. Vallakkaalla turvallisuuspalvelulla ja eri puolisotilaallisia järjestöillä on omia taloudellisia etujaan suojeltavanaan ja ne vaalivat erilaisia yhteyksiä alueen mahtivaltioihin.
Ratkaisevaa on myös, miten mielenosoittajien ja Bashirin syrjäyttäneen armeijan suhteet kehittyvät.
Tässä vaiheessa armeijalla on vielä Bashirin eroa vaatineiden mielenosoittajien myötämieli, koska sotilaiden katsotaan suojanneen mielenosoittajia muiden turvallisuusjoukkojen väkivallalta.
Tilanne voi kärjistyä nopeasti, jos mielenosoittajat eivät tyydy armeijan valtaan ja armeija alkaa hajottaa mielenilmauksia.
Sudanin kriisi voi osaltaan myös heijastua naapuriin, vuonna 2011 itsenäistyneeseen Etelä-Sudaniin, joka on kärsinyt omasta sisällissodastaan.
Aiheesta aiemmin:
Silminnäkijät: Armeija asettui mielenosoittajien suojaksi Sudanissa 8.4.2019
Aiheesta muualla:
The Guardian: Sudan's army removes President Bashir after 30 years in power 11.4.2019
BBC: What next for Sudan and its 'master manipulator' Omar al-Bashir? 11.4.2019
Alden Young, Africa Is a Country: Sudan’s national salvation 114.2019
BBC: Omar al-Bashir: Sudan's long-serving president 8.4.2019
Dame Rosalind Marsden, Chatham House: Pressure from the People in Sudan 15.3.2019
Rabah Omer, Africa Is a Country: Young people lead the resistance in Sudan 11.5.2018
