Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Biojätteen voi Meri-Lapissa laittaa muovipussiin – pakkaustavasta on vielä epätietoisuutta

Biojätteen on saanut keväästä lähtien pakata muovipusseihin, kun biojätteet alettiin toimittaa Oulun mädättämöön.

biojätettä
Biojätteen voi pakata esimerkiksi kaupan hedelmäpusseihin ja tavallisiin muovipusseihin. Kuva: AOP
  • Karoliina Marttala

Meri-Lapissa biojätteen kerääminen aiheuttaa edelleen epätietoisuutta.

Perämeren Jätehuoltoon tulee viikoittain kyselyjä oikeaoppisesta biojätteen pakkaamisesta.

Erikseen kerätyn biojätteen on saanut keväästä lähtien pakata muovipusseihin, kun biojätteet alettiin toimittaa Oulun mädättämöön.

Tätä aikaisemmin biojäte vietiin Jätekeskus Jäkälään kompostoitavaksi, minkä vuoksi se piti pakata biopusseihin tai sanomalehdestä tehtyihin pusseihin.

Perämeren Jätehuollosta huomautetaan, että biojätteen voi pakata esimerkiksi kaupan hedelmäpusseihin ja tavallisiin muovipusseihin.