Tutkijat uskovat löytäneensä syyn metaanin määrän merkittävälle nousulle ilmakehässä, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo.
Metaanin määrä ilmakehässä on noussut pitkään. 2000-luvun alussa määrä kuitenkin tasaantui, mutta lähti uudelleen kasvuun kymmenisen vuotta sitten.
Tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, mikä selittää metaanin määrän kasvun. Edinburghin yliopiston tutkijaryhmä uskoo pystyvänsä selittämään osan metaanipitoisuuden noususta Etelä-Sudanin suomailta tulevilla metaanipäästöillä.
Tutkijaryhmän mukaan Etelä-Sudanin suoalueiden metaanipäästöt kasvoivat merkittävästi vuosina 2011-2014. Tämä saattaa selittää jopa kolmanneksen globaalien metaanipäästöjen noususta vuosina 2010-2016.
Syyksi tutkijaryhmä arvelee vesimäärän kasvua Itä-Afrikan järvissä, joka puolestaan on jokien kautta nostanut vesimäärää myös Etelä-Sudanin suoalueilla. Suoalueen mikrobit tuottavat metaania, mikä näyttäisi selittävän kasvua.
Tulokset julkaistiin Atmospheric Chemistry and Physics -julkaisussa.
Metaani on hiilidioksidin ohella merkittävä kasvihuonekaasu.