Korkein hallinto-oikeus (KHO) on kumonnut Kajaanin kaupunginvaltuuston ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökset koskien Murtomäen osayleiskaavaa (KHO), joka olisi sallinut tuulivoimapuiston rakentamisen. Kajaanin Murtomäkeen on suunniteltu yhteensä yhdeksän tuulivoimalan rakentamista.
Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan valtuuston kahden vuoden takainen päätös oli lainvastainen. KHO:n mukaan kaava ei perustu lainmukaisiin selvityksiin ja vaikutusten arviointiin.
Suurin ongelma ovat sudet. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan kaavan valmistelussa on jäänyt huomattava epävarmuus siitä, kuinka merkittäviä haittavaikutuksia tuulivoimaloilla olisi alueen susille. KHO:n päätöksen mukaan kaava-alue on kokonaisuudessaan susien ydinaluetta ja alueella on myös tunnettuja susien pesäpaikkoja.
Ilmatar Energy Oy ei ole vielä tutustunut maanantaina julkistettuun päätökseen, eikä ota vielä kantaa hankkeen tulevaisuuteen.
– Joudutaan käymään vielä keskustelua Metsähallituksen ja Kajaanin kaupungin kanssa ja sitten katsotaan, missä homma kokonaisuudessaan menee, Ilmatar Energy Oy:n toimitusjohtaja Erkka Saario kommentoi.
Murtomäen tuulivoimapuisto on osa isompaa Piiparinmäki-Murtomäki tuulivoimahanketta, jossa Kajaanin ja Pyhännän alueelle nousisi jopa 50 tuulivoimalaa.
– Piiparinmäen osalta hanke on käynnissä ja etenee suunnitellusti, Saario sanoo.