Animaatioelokuva Frozen – Huurteinen seikkailu ja etenkin sen tunnuslaulu Taakse jää eli Let it go valloitti paitsi valkokankailla myös kotona.
Vuodesta 2013 lähtien pikkutytöt ja monet pojatkin ovat pyörineet sinisissä mekoissa ja hoilanneet: Let it Gooooo! elokuvan tunnussävelmän mukana.
Frozen on nykytyttöjen sukupolvikokemus. Niin kuin monen äidinkin.
Nyt kun jatko-osa Frozen 2 alkaa pyöriä elokuvateattereissa Suomessa joulupäivänä 25. joulukuuta, on hyvä kerrata, miksi elokuvasta tuli niin valtava ilmiö ympäri maailman.
Jutussa pohditaan myös, jatkaako jatko-osa Huurteisen seikkailun edistyksellisellä tiellä. Joitain spoilereita eli juonipaljastuksia Frozen 2:sta on jokaisen osion lopussa.
1. Ei pelastavaa Prinssi Rohkeaa, vaan sisarrakkauden voima
Perinteisissä Disney-saduissa – ja perinteisissä saduissa – on kaunis, haavoittuvainen prinsessa. Hän joutuu pulaan, ja lopulta saapuu uljas prinssi ratsullaan pelastamaan. 1990-luvulta lähtien prinsessoista on tullut reippaampia ja aktiivisempia, mutta keskiössä on edelleen ollut romanssi prinssin kanssa. Vaan ei Frozenissa.
Keskushahmo on herkkä kruununprinsessa Elsa, joka ei hallitse taikavoimiaan. Elsa ja pikkusisko Anna joutuvat pulaan, mutta toimivat urheasti. Elokuvan pelastaja on rohkea pikkusisko Anna.
Entä Frozen 2?
Kuningatar Elsan ja prinsessa Annan sisaruus ja rakkaus sekä voimaannuttava girl power määrittävät myös jatko-osaa. Prinssiosastolla jatkaa hieman hupsu jääkauppias Kristoff, joka rakastaa Annaa palavasti ja yrittää useasti kosia häntä kömpelösti.
Annaa englanninkielisessä elokuvassa ääninäyttelevä Kristen Bell on kuvaillut Kristoffin hahmoa hienoksi roolimalliksi miehestä, joka uskaltaa näyttää hellät tunteensa ja arvostaa vahvoja naisia.
2. Kaksi aktiivista tyttösankaria
Roolileikkeihin Frozen – Huurteinen seikkailu tarjoaa poikkeuksellisen hienot mahdollisuudet. Ei ole vain yhtä ihanaa prinsessaa – vaan kaksi! Päähenkilö Elsa on melankolinen, salaperäinen sankari. Pikkusisko Anna on kuplivan iloinen ja reipas pikkuprinsessa.
Animaatio uudistaa myös sadun onnellisen lopun perinnettä.
– Frozenissa tyttöjen tavoite elämässä ei liity avioliittoon – tai ainakin he elokuvan edetessä sen ymmärtävät, kommentoi aikoinaan mediatutkija Katariina Kyrölä Aamulehdessä.
Iso osa Frozenin ilmiöstä liittyy siihen, että se on vedonnut sekä lapsikatsojiin että vanhempiin – ja jopa tutkijoihin.
Entä Frozen 2?
Jatko-osa sisältää vielä enemmän toimintaa ja seikkailua kuin ensimmäinen Frozen-elokuva. Roolileikkeihin on edelleen valinnanvaraa: melankolinen Elsa vai reipas Anna.
Elokuva tarjoaa inspiraatiota myös häikäisevillä puvuillaan. Perinteisten pitkien prinsessamekkojen ohella Arendellin siskoilla on toimintaan sopivia, mutta upeita matka- ja toiminta-asuja.
3. Monitasoinen tarina
Suurissa tarinoissa on aina monta tasoa. Frozen – Huurteinen seikkailu on jännittävä seikkailukertomus lapsille. Aikuisille se tarjoaa lisää tasoja. Sen voi nähdä pakahduttavana kasvutarinana tytöstä naiseksi. Elsan vaikeudet hallita tunteitaan ja voimiaan näyttäytyvät kuvauksena murrosiästä.
Elsan taikavoimat voivat kuvastaa myös nykyajan tyttöjen arkisempaa ongelmaa, jossa moni joutuu piilottelemaan kykyjään sopeutuakseen “normaalin naisen” rooliin. Joku myös eristäytyy, kuten Elsa.
– Elsa ei ole sukua prinssiä odottaville prinsessoille vaan ennemminkin yliluonnollisilla voimilla varustelluille hahmoille, joita pojille on tarjoiltu vuosikymmeniä. Näissä rainoissa päähenkilö on ulkopuolinen ja outo, mutta selviytyy voittajana, kun oppii hallitsemaan omia voimiaan, toimittaja ja kirjailija Anu Silfverberg on analysoinut.
Entä Frozen 2?
Myös jatko-osa kirvoittaa useita tulkintoja. Käsikirjoittaja-ohjaaja Jennifer Lee kuvasi Ylen haastattelussa elokuvaa tarinaksi omien juurien löytämisestä ja itsensä hyväksymisestä.
Tällä kertaa Elsan ajaa seikkailuun salaperäinen musikaalinen kutsu, jota hän ei voi vastustaa. Hän lähtee etsimään taikavoimiensa alkuperää.
Elsa etsii myös yhteyttä äitiinsä, joka on kuollut tytön lapsuudessa. Elokuvan yhteyttä omaan elämäänsä pohti laajasti Kirsten Clodfelter New York Timesissa.
– Toivon, että kun tyttäreni katsovat tätä elokuvaa, he huomaavat sitkeän sisaryhteyden ja sen, että he voivat olla omien tarinoidensa sankareita, että naiset voivat olla pystyviä ja vahvoja silloinkin kun heitä pelottaa ja he kokevat epävarmuutta, hän kirjoitti New York Times -lehdessä.
4. Se musiikki!
Tunnuskappale Let it Go on vielä itse elokuvaa suurempi hitti. Vuonna 2014 se oli viidenneksi suosituin kappale koko maailmassa. Kappale voitti myös Oscarin. Suomessakin järjestettiin sing-along-näytöksiä, joissa sai laulaa mukana. Kappaleen sävellystä, sanoitusta ja sanomaa ylistettiin.
–Jokainen voi sen kautta avata omia haavojansa, alkaa korjaamaan niitä ja etsimään uutta suuntaan elämälleen. Se ei ole masentava vaan lohdullisen tumma kappale, kommentoi musiikin tohtori Aija Puurtinen Nyt.fi:ssä.
Entä Frozen 2?
Uudesta soundtrackista ei näytä muodostuvan ensimmäisen kaltaista megahittiä. Se on noussut soittolistojen kärkeen, mutta ei samalla voimalla kuin Let it go.
5. Sopivasti perinteisen sadun uudistamista – ja tuttua Disney -tenhoa
Kaikessa edistyksellisyydessään ja Disney-satujen mittakaavassa radikaaliudessaan Frozen vetoaa perinteisten satutarinoiden ja Disney-elokuvien ystäviin. Satumaisten päähenkilöiden ohella lumoresepti koostuu tutuista elementeistä. On hauskoja ja hullunkurisia sivuhenkilöitä kuten rakastettava lumiukko Olaf, joka pitää lämpimistä haleista. On jännittävä juoni päähenkilöä kohtaavista esteistä ja uhkista.
Monet fanit ja kriitikot odottivat jatko-osalta lisää perinteiden uudistamista. Voisiko ulkopuolisuutta kokeva Elsa löytää poikaystävän sijasta tyttöystävän? Internetissä kokonainen kampanja tunnistella #giveelsaagirlfriend vaati tätä. Kun Huffington Post kysyi asiasta käsikirjoittaja Jennifer Leeltä, vastaus oli “Katsotaan, mitä tapahtuu”.
Entä Frozen 2?
Kuningatar Elsa löytää juurensa ja yhteisönsä. Perinteistä romanssia miehen tai naisen kanssa elokuvan lopussa ei hänelle kirjoiteta.
Elsa ja Anna toimivat edelleen aktiivisesti ja rohkeasti, mutta ulkomuodoltaan he istuvat hyvin perinteiseen kauneusmuottiin: äärikapeat vyötäröt, hennot vartalot, suuret silmät ja muovimaisen virheetön iho.
Tätä Disney ei ole vielä onnistunut uudistamaan.