Pyhimykset ja heidän muistopäivänsä, joista meillä on perintönä tapamme viettää nimipäiviä – se lienee ainoa asia, joka useimmille tulee mieleen keskiaikaisista kalentereista.
Pyhimyskulttia ajatteli aluksi myös historioitsija Marko Halonen, kun hän alkoi tutkia väitöskirjansa lähdemateriaalia, yli kahtasataa 1000–1500-lukujen kalenteria nykyisistä Pohjoismaista sekä vertailun vuoksi Roomasta ja sen lähialueilta säilyneitä kalentereita.
– Kun kävin läpi sitä materiaalia, niin huomasin, että hetkinen, täällähän on pyhimysten lisäksi vaikka mitä muuta. Sitä oli tutkittu hyvin vähän, tai ainakin se oli painunut jonnekin unholaan, Halonen kertoo.
Niinpä hän rajasi pyhimykset pois ja teki väitöstutkimuksensa siitä kaikesta muusta. Helsingin yliopistossa hyväksytystä väitöskirjasta tuli ensimmäinen tieteellinen kokonaisesitys keskiaikaisista kalentereista Pohjoismaiden alueelta.
Kalentereita löytyi yllättävän paljon, ja ne olivat yllättävän erilaisia, Halonen kertoo.
– Ajattelin alun perin, että niitä olisi lähinnä hiippakuntien messukirjoissa, kuten Turun hiippakunnan kuuluisassa Missale Aboensessa. Niitä kuitenkin löytyy myös muista teoksista, esimerkiksi lakikirjoista ja luonnontieteitä käsittelevistä teoksista.
Kalentereita on myös ihmisten henkilökohtaisissa rukouskirjoissa, ja löytyipä tutkimusmateriaaliksi muutama pelkkä taskukalenterikin. Ne oli tarkoitettu vain muistuttamaan omistajaansa kunkin kuukauden tärkeimmistä päivistä.
Pyhimysten päiviä kalentereissa on toki paljon, mutta tietoa on myös muun muassa talvipäivänseisauksista ja kevätpäiväntasauksista ja Kuun ja tähtien liikkeistä.
Seitsemän vuosisataa sitten käsin kopioidussa kalenterissa oli kaksi kuukautta vierekkäin, tässä fragmentissa marras- ja joulukuu. Päiväykset on tehty roomalaisittain. Vasemman laidan sarakkeen numeroiden avulla laskettiin Kuun vaiheita.
Punainen rypäs alalaidassa ovat joulun merkittävät juhlapyhät: joulupäivä, tapaninpäivä, apostoli Johanneksen päivä, viattomien lasten päivä sekä englantilaisen marttyyripiispa Thomas Becketin muistopäivä.
Kuun numerot olivat kultaiset
Kalenterit olivat keskiajalla kallista arvotavaraa mutta myös käyttöesineitä. On aikamoista, että niitä on säilynyt jopa tuhannen vuoden takaa. Marko Halonen metsästi niitä Pohjoismaiden arkistoista ja kirjastoista Islantia myöten.
Vanhimmat kalenterit kirjoitettiin pergamentille. Paperi tuli käyttöön vähitellen. 1400-luvulla se oli jo pergamenttia yleisempää. Tyypillisimmillään kieli on latinaa ja kirjoitus sydän- ja myöhäiskeskiajan goottilaista käsialaa, josta painokirjaimina kehittyi fraktuura.
Tyypillinen on myös roomalainen päiväysjärjestelmä: numerointi ei juokse ykkösestä 30:een tai 31:een, vaan päivät on ankkuroitu roomalaisen kalenterin merkkipäiviin eli lasketaan päiviä ennen niitä.
Keskiajan kalenterit olivat todellisia ikikalentereita, joiden käyttäminen vaati hieman vaivaa.
– Jokaiselle viikonpäivälle oli kirjain, a:sta alkaen, ja piti tietää, mikä kirjain minäkin vuonna tarkoitti mitäkin seitsemästä viikonpäivästä. Sitä varten kalenterissa oli erillinen taulukko, kertoo Marko Halonen.
Lisäksi oli niin sanottuja kultaisia numeroita.
– Niiden avulla voitiin määrittää Kuun kierto ja vaiheet. Yleensä käytettiin 19 vuoden kiertoa. Senkin seuraamiseen oli taulukko, tai sen saattoi myös päätellä laskemalla.
Sinunkin kalenterissasi, sähköisessäkin, saattaa olla tervehdys keskiajalta: sunnuntaiden ja pyhäpäivien numerointi on usein edelleen punainen.
1500-luvulla katolisen kirkon ote Pohjois-Euroopasta kirposi. Protestanttisuuden myötä kansankielet sivuuttivat latinan. Mikael Agricolan vuonna 1544 julkaisema rukouskirja kalentereineen on suomeksi, mutta vanhoja piirteitä on edelleen paljon.
– Reformaatio ei ollut kertarysäys vaan tapahtui hiljalleen vuosien tai vuosisatojen aikana. Agricolankin kalenterissa on katolisia pyhimyspäiviä, sanoo Marko Halonen.
Keskiaikaisten kalenterien säilymiselle reformaatio oli yllättäen onneksi. Hitaan muutoksen vuoksi kaikkea katolista aineistoa ei pantu saman tien roviolle, mutta toisaalta se poistui käytöstä ennen kuin ehti kulua loppuun. Toisin kävi katolisuudessa pitäytyneissä maissa.
– Roomassa oli ihan valtavasti kirkkoja, ja jokaisessa oli ihan varmasti jonkinlainen kalenteri. Jäljellä on tietomme mukaan vain satakunta. Mihin muut ovat hävinneet? Ne on varmaankin kulutettu puhki, Halonen päättelee.
Hänen pohjoismaisessa aineistossaan oli 236 kalenteria ja niiden fragmenttia, ja kun lasketaan variantit eli käyttäjien lisämerkinnöillään luomat "uusitut painokset", määrä nousee yli neljäänsataan.
Juliaaninen kalenteri jätätti
Jos keski- ja uuden ajan rajan vetää reformaatioon, Agriocolan kalenteri ei ollut enää keskiaikainen. Kalentereille iso reformi tapahtui kuitenkin vasta 1500-luvun lopulla, kun siirryttiin juliaanisesta ajanlaskusta gregoriaaniseen, eikä meilläpäin vielä silloinkaan.
Juliaanisen kalenterin ajanlasku oli mennyt vähitellen pahasti kenolleen, koska kalenteri jätätti aurinkovuoteen verrattuna ja joka neljännelle vuodelle lisätty karkauspäivä oli liian raju korjausliike.
Gregoriaaninen kalenteri hienosääti karkauspäiviä niin, että sadalla jaolliset vuodet eivät ole karkausvuosia, paitsi joka 400. vuosi. Siksi vuosi 2000 oli karkausvuosi mutta 1900 ei ollut.
Juliaanisen kalenterin virhe oli kyllä huomattu keskiajan kuluessa, mutta ajanlaskun muutos oli iso ja vaikea asia poliittisesti ja jopa teologisesti, kertoo Marko Halonen.
Joissakin kalentereissa ongelmaa paikkailtiin lisämerkinnöillä, kuten tekemällä Kuun vaiheista kertoviin kultaisiin numeroihin toinen rivi, joka vastasi muuttunutta todellisuutta.
Vasemmassa laidassa on peräti kolme eri saraketta Kuun vaiheiden kuvaamiseen ja oikealla yksi sille, mikä tähtikuvio kulloinkin oli ajankohtainen.
Englantilaispiispa Thomas Becket on pudotettu pois punaisista päivistä, mikä heijastanee Turun hiippakunnan vähittäistä eriytymistä englantilaisista vaikutteista, sanoo Marko Halonen.
Vasempaan yläkulmaan myöhemmin lisätty “Finland 1610” viittaa Ruotsin valtakunnan veroluetteloihin. Keskiaikaisia käsikirjoituksia päätyi uuden ajan alkupuolella veroluetteloiden kansiksi, mikä osaltaan säästi kalentereitakin katoamasta.
Tähtivuosista tuli 1300-luvulla muotia
Ennen suomea pohjoismaisiin kalentereihin hiipi keskiaikaista skandinaviskaa; ruotsista, norjasta ja tanskasta sellaisina kuin me ne tunnemme ei voinut vielä puhua.
– Yksi trendi oli, että mukaan alkoivat hiljalleen tulla arabialaiset numerot. 1400- ja 1500-luvulla alkaa olla kalentereita, joissa on yksinomaan niitä, historioitsija Marko Halonen kertoo.
Yhtä selvä ajallinen muutos oli, että vähitellen alettiin laskea päiviä yhdestä 30:een tai 31:een nykypäivien kalentereista tutulla tavalla.
Tähtivuoteen liittyvät merkit puolestaan tulivat hyvin suosituiksi 1300-luvulla.
– Saatettiin ihan mainita, milloin tietyn horoskoopin aika alkaa. Tai sitten on erillinen merkkisarja, jonka avulla sen saattoi laskea.
Usko siihen, että tähdet vaikuttavat ihmisten elämään, oli ikiaikainen koko kulttuuripiirissämme. Tavallaan se oli taikauskoa, jota kirkko pyrki tukahduttamaan, mutta tähdet nähtiin myös raamatullisina symboleina, Halonen selittää.
– Ajateltiin, että Jumalahan niitä tähtiä hallitsee. Tähtien merkkien ymmärtäminen oli Jumalan viestien ymmärtämistä. Raamatussahan on paljon viittauksia siihen, kuinka Jumala laittoi taivaankappaleet paikoilleen, ja joulunakin seurattiin tähteä.
Kalentereilla oli pyrkimys päästä tästäkin asiasta perille laskennallisuuden ja analyyttisyyden avulla: ennustaa taivaankappaleiden liikkeet ja siten ymmärtää Jumalan suunnitelmaa, Halonen päättelee.
Riimunumeroilla paikallisväriä
Osa Suomessa käytetyistä kalentereista oli tuontitavaraa Englannista ja saksankielisestä Euroopasta ja myös Ranskasta, mutta hiippakuntien tarpeeseen oli paikallistakin tuotantoa, vaikkakin usein Keski-Euroopassa painatettua, kertoo Marko Halonen.
– Kaiken lähtökohta oli kuitenkin Rooma. Julius Caesarin aikana luotuun kalenteriin lisättiin paikallisia pyhimyspäiviä ja erilaista informaatiota.
Rooma menetti keskiajalla kulttuurisen valta-asemansa. Olisikin erittäin mielenkiintoista tutkia, mistä kaikkialta sitten tuli vaikutteita, Halonen lisää.
Pohjoismaisissa kalentereissa oli paljon variaatiota. Muutamista Halonen löysi jopa eräänlaisia riimunumeroita. Viikinkiaikaa kaihoilevaa nostalgiaako ne olivat?
– Muusta tutkimuksesta tiedetään, että Ruotsissa ja jossakin määrin myös Tanskassa ja Norjassa historioitsijat hakivat menneisyydestä suurruotsalaisuutta etenkin 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla, Ruotsin suurvaltakaudella, Halonen vastaa.
Goottien juuria soviteltiin Gotlantiin tai Götanmaalle, ja burgundit olisivat olleet lähtöisin Bornholmin saarelta.
Erityisyys, jolle Marko Halonen ei löytänyt lainkaan vastaavuutta roomalaisista kalentereista, oli kalenteriruno, cisiojanus. Se kirjoitettiin heksametrissä eli samassa mitassa kuin esimerkiksi Homeros runoili omat teoksensa.
– Se on muistiluritus pyhimyspäivistä. Muistamalla runon pystyy muistamaan tietyn kuukauden pyhimykset eli tavallaan rakentamaan mielessään simppelin kalenterin.
Uutuuksista huolimatta Agricolan kalenterissa on hyvin paljon jatkuvuutta keskiajalta ja jopa antiikista. Edelleen mukana ovat pyhimykset, roomalainen päiväys, paljon latinaa ja sekä Kuun että tähtien vaiheita kuvaavat merkit, luettelee Marko Halonen.
Kalentereissa on jopa erillinen maininta kauriin horoskooppimerkin alusta, punainen "capricor” sivun keskellä. Kiinnostava on myös maininta talvipäivän seisauksesta.
Se on sijoitettu joulukuu 11. päivälle juliaanisen kalenterin virheen takia. Paavi Gregorius XIII:n korjattu gregoriaaninen kalenteri julkaistiin vuonna 1582, mutta luterilainen Ruotsi piti sitä paavin hapatuksena ja kelpuutti sen meille vasta vuonna 1753.
Caesar osaisi lukea Turun kalenteria
Juliaanisen kalenterin vuosi alkoi tammikuussa, ja sitä jatkumoa elämme mekin, vaikka Rooman valtakunta ei koskaan ulottunut lähellekään Suomea.
Vuodenvaihteelle on historiassa ollut kilpailevia vaihtoehtoja.
– On aloitettu joulusta tai ensimmäisestä adventista, kevätpäiväntasauksesta eli maaliskuulta tai pääsiäisestä. Joskus on aloitettu ensimmäinen maaliskuuta, joka oli vanhan roomalaisen kalenterin aloituspäivä, ennen juliaanista kalenteria, luettelee Marko Halonen.
Luonnon puolesta vuodenvaihde on hänen mielestään nyt oikealla paikallaan täällä pohjoisessa.
– Jos ajatellaan vuotta ihan luonnonilmiönä, niin talvipäivänseisauksesta alkaa tietyllä tapaa elämä voittaa. Se pimein hetki on ohitettu ja valon määrä alkaa lisääntyä. Onhan se symbolina ja aloituspisteenä ihan ymmärrettävä.
Tammikuun kuudes päivä puolestaan oli tärkeä kirkollinen juhlapäivä, epifania eli loppiainen, jolloin jouluevankeliumin mukaan itämaan tietäjät kävivät Jeesus-lapsen luona.
– Talvipäivänseisauksen ja loppiaisen väliin aika kivasti osuu se ensimmäinen päivä. Mutta kyllä se kaikkein keskeisin syy on jatkumo antiikin kalenterista, Halonen sanoo.
Hän arvelee, että Caesar olisi lukenut ihan sujuvasti Turun messukirjan Missale Aboensen kalenteria, vaikka välissä oli puolitoistatuhatta vuotta.
Knut ja Nikolaus auttoivat juhlimaan valon paluuta
Paukkuivatpa täällä ilotulitusraketit vuodenvaihteessa kuinka tahansa, uuttavuotta ei voi väittää keskiaikaiseksi juhlapäiväksi.
– Ei niihin kalentereihin ole merkittynä uudenvuodenjuhlaa. Se ei ollut kirkollinen juhlapäivä, sanoo Marko Halonen.
Joissakin kalentereissa tammikuulla on tanskalaisen pyhimyksen Knutin päivä, jonka suomalaiset ottivat nuuttipukkiperinteekseen, ja joulukuun alkupuolella oli joulupukin esikuvan Pyhän Nikolauksen päivä.
Kaikkia niitä juhlittiin sopivasti aikana, jolloin talven pimeys oltiin selättämässä. Juhlat sekoittuivat ja näkyvät myös suomalaisessa kansanperinteessä, Halonen sanoo.
Lopuksi Agricolan rukouskirjan kalenterin tammikuun ohje:
Minun Nimen on Tammikw.
iolla on caxi Pää ja szw.
Woosi minussa loppu ia alku.
söö / ioo / hacka hirssiia alkw.
Kylue ia caickia mwta te.
mutta weri älä ialghast laske.
Telle kwlla sömen pite.
(ninquin Almāsar sano)
Ingfäria / Pippuroijta /
Caligot / ia Nelike.
Ia swrustamata wähä Wina /
ia eij Mettä iooman /
Eyke pää szonda iskemen /
mutta maxa szonda / ios hätä käske
Eli kannattaa syödä ja kylpeä mutta suonta ei pidä iskeä, paitsi maksasuonta, jos on aivan pakko. Tammikuun mausteiksi Agricola suosittelee muun muassa inkivääriä ja neilikkaa, ja vähän viinaakin sopii hänen mukaansa ottaa, "suurustamatta".
Kansalliskirjaston Kirjava keskiaika -sivustolla
voit selata virtuaalisesti kalentereita, messukirjoja ja muuta keskiaikaista aineistoa.
Marko Halosen väitöskirja
Aspects of medieval Nordic calendars: a qualitative, quantitative and phylomemetic study on vapaasti luettavissa verkossa.
