Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Leppävirran Pasalanmäen kallioperätutkimukset etenevät kivinäytteiden keräämiseen

Pasalanmäen tutkimuksista järjestetään verkkovälitteisesti kaikille avoin tiedotus‐ ja keskustelutilaisuus toukokuun alussa.

Tumma kivi, jonka keskiosassa kimaltelee vaaleampaa kiviainesta.
Kesän aikana Pasalanmäen maastosta käydään ottamassa kivinäytteitä. Kuva: Kalle Niskala / Yle
  • Laura Ruuskanen

Geologian tutkimuskeskus on kevään mittaan tutkinut Leppävirralla Sorsakosken ja Kotalahden välisen alueen kallioperää maastomittauksin, jotka ovat nyt loppusuoralla.

Seuraavaksi alkaa kallioperäkartoituksen maastotyö. Tämä tarkoittaa, että kesän aikana Pasalanmäen maastosta käydään ottamassa kivinäytteitä, joista tutkitaan muun muassa eri kivilajien ja mineraalien esiintymistä.

Kallioista otetaan nyrkin kokoisia näytteitä vasaralla tai kannettavalla minikairalla.

Maastotyö alkaa vapun jälkeen ja siihen osallistuu GTK:n vakituisen henkilöstön lisäksi kaksi kesä–elokuun ajaksi kausiapulaiseksi palkattavaa geologian opiskelijaa.

Tutkimuksilla ei ole suoraa malminetsinnällistä tavoitetta, vaan niillä pyritään tuottamaan tarkempaa tietoa Raahesta Laatokalle ulottuvan törmäysvyöhykkeen synnystä ja myöhemmästä kehityksestä.

Mittaustulosten ja kivinäytteistä mitattavien ominaisuuksien perusteella alueen kallioperästä voidaan laatia laskennallisia malleja. Tulosten alustavan tarkastelun perusteella alueella saatetaan tehdä lisää mittauksia syksystä alkaen.

Kaikille avoin tiedotus‐ ja keskustelutilaisuus Pasalanmäen tutkimuksista järjestetään koronavirustilanteen takia verkossa Teams‐sovelluksella tiistaina 4. toukokuuta kello 18. Tilaisuuteen pääsee osallistumaan geologian tutkimuskeskuksen nettisivujen kautta.

Lue myös:

Pasalanmäellä Leppävirralla aloitetaan kallioperätutkimukset kuun vaihteessa