Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ohjelmistoyrityksellä erikoinen ongelma: kasvaa niin nopeasti, että vasta valmistuneet tilat uhkaavat jäädä liian pieniksi

Visma Solutionsin uusi toimitusjohtaja Ville Kuusela on toiminut yrityksessa jo vuosia ja kokenut yrityksen kasvun Lappeenrannassa.

Visma Solutionsin toimisto sijaitsee Lappeenrannan Vapaudenaukiolla.
Visma Solutionsin uudet toimitilat avautuivat keväällä 2020, mutta koronan vuoksi niissä on ollut väljää. Kuva: Seppo Kivimäki/Yle
  • Seppo Kivimäki

Sähköisten palveluiden kasvanut kysyntä näkyy myös suomalaisessa ohjelmistopalveluja tarjoavassa Visma Solutionsissa. Lappeenrannassa kotipaikkaansa pitävä yhtiö on kasvanut korona-aikana kovalla tahdilla, ja vuonna 2020 yritys rekrytoi reilut 80 henkeä eri toimipisteisiinsä.

Yrityksellä on tällä hetkellä 311 työntekijää.

– Tilanne on sillä tavalla mielenkiintoinen, että meillä on paljon työntekijöitä, jotka eivät ole ikinä käyneet toimistollamme, uutena toimitusjohtajana nyt aloittava Ville Kuusela naurahtaa.

Kun lähitöihin tulevaisuudessa palataan, alkaa yrityksen uusissa tiloissa olla jo ahdasta. Visma Solutionsilla valmistui juuri ennen korona-aikaa uudet tilat Helsinkiin ja Lappeenrannan Vapaudenaukiolle.

– Tässä on tapahtunut ehkä sellainen murros työtavoissa, että ihmiset ovat ainakin meidän tietojemme mukaan ilmaisseet haluaan myös jatkaa osittain etätöissä. Kyllä myö uskotaan, että se osittain vapauttaa meillä toimistokapasiteettia.

Uusissa tiloissa on nimettyjä ja yhteisiä työtiloja, ja työpaikalle palattaneen etä- ja lähitöitä yhdistellen.

Lappeenrannan talvi ei houkuta villejä it-osaajia

Kuusela muistelee aloittaneensa yrityksessä sen toimiessa Lappeenrannan sataman tuntumassa. Sieltä se on sirtynyt Kauppakadun ja Rakuunamäen kautta Vapaudenaukiolle ja siellä viime vuonna suurempiin tiloihin.

– Kasvuvauhti on aina ikään kuin yllättänyt meidät, ja olemme pystyneet pari-kolme vuotta toimimaan tietyssä paikassa ja sitten on taas tarvinnut muuttaa isompiin tiloihin. En tiedä montako vuotta tässä talossa nyt ollaan ennen kuin tila loppuu.

Kasvava firma on halunnut pysytellä Lappeenrannassa, vaikka onkin myös muualle toimipisteitään perustanut. Kuuselan mukaan it-ammattilaisten houkuttelemisessa Lappeenrantaan on “puolensa ja puolensa”.

– Kaupunki on sopivan kokoinen perhe-eläjille, mutta vauhdikasta ja villiä elämää etsiville saattaa siinä mielessä olla haasteita, että tämä Lappeenrannan talvi on aavistuksen pidemmän tuntuinen kuin Helsingissä.

Kuvassa Visma Solutionsin uusi toimitusjohtaja Ville Kuusela
Toimitusjohtaja Ville Kuusela. Kuva: Visma Solutions

Visma Solutionsille samassa kaupungissa sijaitseva LUT-yliopisto on Kuuselan mukaan tärkeä. Sieltä ohjelmistoalan osaajia tulee hyvin paljon.

Myös paluumuuttajista Kuusela on ilahtunut.

– Helsingissä on tietysti kova kilpailu ja siellä on toisenlainen markkina, mutta kyllä mie Lappeenrantaa pidän hyvänä paikkana it-osaajille. Täällä on monta muutakin hyvää firmaa ja tänne kannattaa muuttaa, jos haluaa hyviä työpaikkoja, Kuusela vakuuttaa.

Uusi toimitusjohtaja ei maalaa seiniä uudestaan

Vuodesta 2019 lähtien Visma Solutionsin toimitusjohtajana työskennellyt Jussi Pekkala siirtyy Visman SMB-segmentin johtoryhmän jäseneksi. Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Ville Kuusela on siirtynyt tehtävään yhtiön asiakaspalvelujohtajan paikalta.

Kuusela on toiminut yhtiön johtoryhmässä jo pitkään, eikä usko edessä olevan kovin radikaaleja lähitulevaisuudessa.

– Kyllä me halutaan kovalla kasvu-uralla olla ja viedä näitä meidän tuotteita sekä Suomeen että ulkomaille.

Visma Solutions toimittaa pilvipalveluja erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille. Eräs korona-ajan kysytyimmistä tuotteista on Kuuselan mukaan ollut sähköisen allekirjoituksen työkalu Visma Sign.

Visma Solutionsin sovelluksia käyttää Suomessa noin 80 000 yritystä.