Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pitkät aukioloajat mahdollistavat karuja kohtaamisia asiakkaiden kanssa – S-ryhmän päällikkö penää nuorille parempia työelämävalmiuksia

Nuorten työntekijöiden tukeminen ja työelämävalmiuksista huolehtiminen auttavat työelämän kuormittavissa tilanteissa.

"Nuorten työelämävalmiuksia on tuettava", korostaa S-ryhmän työhyvinvointipäällikkö Matti Räsänen.
  • Päivi Suikkanen

Nuorten karut kokemukset työelämästä eivät anna mairittelevaa kuvaa nykyajan työpaikoista ja työoloista.

– Palvelusektori on kasvanut hyvin nopeasti, varsinkin kauppojen palvelut ovat lisääntyneet. Valitettavasti iltaisin ja öisin on liikkeellä hyvin ikäviä asiakkaita, kuvaa tilannetta Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mikko Härmä.

Työhyvinvointipäällikkö Matti Räsäsen mukaan S-ryhmällä on päivittäin miljoona asiakaskohtaamista. – Laajat aukioloajat mahdollistavat sen, että yksittäistapaukset ovat ikäviä.

Räsäsen mukaan tilanteisiin on varauduttava ennakolta.

– Pidän tärkeänä, että nuorten työelämävalmiuksista huolehditaan. Heillä on mahdollisesti ensimmäisessä työpaikassa perehtymisvaihe hyvin alussa. Nuorille pitää pystyä antamaan tukea.

Paniikkia, palkatonta ylityötä, ilman ruokataukoa

Palvelualojen ammattiliiton PAMin mukaan sen alle 25-vuotiaista jäsenistä 23 prosenttia työskentelee suurimman osan ajasta tai jatkuvasti yksin.

Yli puolet PAMin jäsenistä kokee väkivaltaa tai sen uhkaa töissä. Vielä useampi kokee seksuaalista häirintää, tukalin tilanne on nuorilla. Alle 25-vuotiaista yli 70 prosenttia kertoo olleensa seksuaalisen häirinnän uhrina töissä.

Yle kysyi nuorilta heidän työoloistaan palvelualalla verkkokyselyllä. 350 vastauksesta kävi ilmi, että yksi suurimmista puutteista oli perehdytyksen puute.

Nuoret ovat kokeneet esimerkiksi paniikinomaista kiirettä, kärsineet huonosta johtamisesta ja palkattomista ylitöistä. Nuoret kertovat vältelleensä syömistä ja juomista töissä, jotta eivät joutuisi poistumaan vessaan ja jättämään liiketilaa yksin.

Kaoottinen kiire, häiritsevä asiakas

Palvelualan ammattiliitto PAMin työympäristöasiantuntija Erika Kähärän mukaan palvelualoilla turvattomuuden tunne työvuoron aikana on lisääntynyt.

– Valitettavan usein on niin, että työntekijöiden määrää määritellään ennustettavan asiakasmäärän perusteella. Kun se ei osukaan kohdilleen, työntekijä on usein yksin. Nuorelle kokemattomalle työntekijälle voi tulla huonoja kokemuksia, kun tulee kaoottinen kiire tai häiritsevä asiakas.

Yle kysyi nuorten yksintyöskentelystä myös suurilta työnantajilta Keskolta, S-ryhmältä ja R-kioskilta, Scandicilta, Nesteeltä ja St1:ltä. Ketjut eivät osaa vastata kuinka paljon juuri nuoret työskentelevät yksin ilta- ja yöaikaan.

Ketjujen mukaan työntekijöiden turvallisuutta parantavat muun muassa hyvä perehdytys, turvallisuuskoulutus ja vartiointi.

Nuorten työoloista ja 24/7-yhteiskunnan lieveilmiöistä keskustelivat A-studiossa Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mikko Härmä, palvelualojen ammattiliiton PAMin työympäristöasiantuntija Erika Kähärä ja S-ryhmän työhyvinvointipäällikkö Matti Räsänen.

Katso keskiviikon A-studion keskustelu Yle Areenasta.

Lue lisää:

Nuoret raatavat pitkiä työpäiviä nälissään ja kuuntelevat pikkupomojen huutoa palvelualalla – Yli 300 nuorta kertoi Ylelle hirveistä kokemuksistaan

Työolojensa takia kohussa ryvettynyt Hesburger aloittaa tällä viikolla toimenpiteet – "Työntekijöiden kuunteleminen on jäänyt taka-alalle"