Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Poliisi epäilee Helsingin Tapulikaupungin rivitalopaloa tuhopoltoksi – epäilty sytyttäjä oli tapahtumapaikalla palon jälkeen

Poliisi epäilee keski-ikäisen miehen sytyttäneen rivitalon tuleen Helsingin Tapulikaupungissa. Tapausta tutkintaan rikosnimikkeellä tuhotyö.

Rivitalopalo Helsingin Tapulikaupungissa
Epäilty tuhopoltto tapahtui keskiviikkoiltana. Paikalla oli useita poliisipartioita ja lukuisia pelastuslaitoksen yksiköitä. Kuva: Seppo Ahava / Yle
  • Katri Kirsi

Poliisi epäilee keski-ikäistä miestä tuhotyöstä Helsingin Tapulikaupungissa. Miehen epäillään sytyttäneen Porvarinkujalla sijaitsevan rivitalon tahallaan palamaan keskiviikkoiltana 22. syyskuuta kello 21 aikaan.

Poliisin mukaan rivitalon yhdestä asunnosta löytyi viitteitä siitä, että palo oli sytytetty tahallaan. Tuhotyöstä epäilty oli tapahtumapaikalla tulipalon jälkeen.

– Teknisen tutkimuksen, olosuhteista tiedossa olevien seikkojen ja paikalta tehtyjen löydösten perusteella on syytä epäillä rikosta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Jari Koski.

Tämänhetkisten tietojen mukaan kaksi asuntoa tuhoutui palossa täysin. Lisäksi tulipalo aiheutti mittavia vahinkoja kolmeen muuhun asuntoon. Yksi henkilö toimitettiin sairaalaan saamaan hoitoa.

Tulipalo ei liity Vesalan rivitalopaloon, joka tapahtui maanantaina 20. syyskuuta. Poliisi epäilee myös Vesalan tulipaloa tahallaan sytytetyksi, mutta Kosken mukaan Tapulikaupungin ja Vesalan tulipalojen taustalla ei ole sama epäilty.

Poliisilla ei ole vielä tiedossa Vesalan tulipalon sytyttäjää.

– Emme ole löytäneet Vesalan tulipalolle luonnollista syttymissyytä. Paikkaan, josta palo on syttynyt on pääsy mahdollisella sytyttäjällä, Koski kertoo.

Juttua korjattu 23.9.2021 klo 14:43: 20. syyskuuta oli maanantai eikä sunnuntai, kuten jutussa aiemmin luki.

Lisää aiheesta:

Helsingin Tapulikaupungissa paloi rivitalo, yksi loukkaantui

Poliisi epäilee Helsingin Vesalan viimeöistä tulipaloa tahallaan sytytetyksi – yksi rivitalon asunnoista oli palokunnan saapuessa ilmiliekeissä