Lahteen rakennetun vedenpakkaamon piti mullistaa suomalaisen veden vienti. Viime joulukuussa kerrottiin, että tuotannon oli tarkoitus alkaa kevään aikana. Tavoitteena oli ennen pitkää pakata Salpausselän pohjavettä miljoona litraa päivässä.
Yhtään ainutta pakkausta ei ole tähän päivään mennessä lähtenyt tehtaalta, mutta Lahqua-yritys ei ole luopunut suurista suunnitelmistaan.
Vastoinkäymiset viivyttivät tuotantoa
Lahqua -yrityksen hallituksen jäsen Oleg Titov arvelee, että yritys aloittaa toimintansa lähiviikkoina. Viennin käynnistymistä on odotettu, sillä yritys on joutunut selättämään monta haastetta tämän vuoden aikana.
Erityisesti ongelmat sijoittajan kanssa ovat Titovin mukaan hidastaneet yrityksen toimintaa. Singaporelainen sijoittaja ei esimerkiksi antanut lupaamaansa tukea Kiinan markkinoille pääsyyn.
Myös sertifikaattien hankinnassa on mennyt aikaa. Ilman sertifikaatteja ulkomaalaiset ostajat eivät ole kiinnostuneet tuotteesta. Nyt yritys on saanut hankittua vaaditut sertifikaatit, mutta odottaa yhä paikallisen elintarvikeviranomaisen lupaa.
Tuotantojohtaja Erja Pullinen kertoo, että aikaa on vienyt esimerkiksi suuttimien koosta sopiminen. Säädösten mukaan lähdevettä ei saa käsitellä, mutta suuttimet poistaa siitä esimerkiksi maaperää. Yrityksen on täytynyt todistaa näytteiden avulla, etteivät pienet suuttimet muuta veden rakennetta.
Kun lupa viranomaiselta heltiää, yritys on valmis lähettämään vettä Dubaihin, josta maailmanvalloituksen on määrä alkaa.
Muiden ongelmien lisäksi yritys on joutunut kamppailemaan laitteiden kanssa.
Kuin todisteena tästä linjastolla syttyy punainen valo. Jossain on tukos. Hetken päästä myös pahvipakkaukset jäävät kiinni liukuhihnalle, ja työntekijät joutuvat nostelemaan laatikoita pois.
– Kaikki toiminnot, määräykset ja mittaukset on pitänyt ohjeistaa. Se vie aikaa. Meillä täysin uudet ihmiset rakentamassa tätä toimintaa, mutta heidän osaamisensa kasvaa, Pullinen kertoo.
Pienen ihmettelyn jälkeen tuotteet jatkavat taas kulkuaan linjastolla.
Suomeen oma vesialan yritysten yhdistys
Veden myynti on maailmalla miljardibisnes, mutta harva suomalainen yritys on onnistunut nappaamaan osuuden summasta. Puhtaus ja luonnonmukaisuus myy, mutta silti suomalainen vesi on yhä maailmalla melko tuntematonta.
Nyt useampi vesialan yritys on päättänyt tehdä asialle jotain. Lahqua, Polar Sping ja Vellamo perustivat suomalaiselle mineraalivedelle oman Suomen luonnonvesi yhdistyksen, jonka tarkoitus on liittyä osaksi eurooppalaista järjestöä. Tätä kautta yritykset pääsevät osaksi eurooppalaista luonnon vettä pakkaava yhteisöä ja jakamaan kokemuksiaan.
Polar Springsin toimitusjohtajan Niilo Pellonmaan mielestä ulkomailla odottavat niin suuret vesimarkkinat, että suomalaisten yritysten ei tarvitse nähdä toisiaan kilpailijoina. Hän odottaa mielenkiinnolla Lahqua-yrityksen suunnitelmien toteutumista.
– Tämä ala vaatii paljon pääomaa. Monesti ajatellaan, että mennään vaan lähteelle ja pullotetaan siitä. Mutta hygieniavaatimukset ovat korkeat. Odotamme, että Lahqua avaa vientimarkkinoita. Jos he onnistuvat, se auttaa myös meitä muita.
Hankaluuksista huolimatta suunnitelmat kasvavat
Viime joulukuussa yrityksen oli tarkoitus palkata aluksi noin kaksikymmentä työntekijää. Tuotantomääriäkin piti kasvattaa pikku hiljaa. Nyt tehtaalla työskentelee kaksitoista henkilöä, sillä ilman lupia vettä pakataan toistaiseksi vain testejä ja harjoitusta varten.
Huolimatta vastoinkäymisistä yritys ei ole luopunut isoista tavoitteistaan.
– Ne ovat jopa aiempaa suuremmat. Meidän täytyy nyt vain saada tehdas toimimaan, sitten kasvamme kansainvälisille markkinoille. Tavoitteena on päästä myös Pohjois-Amerikan ja osin Etelä-Amerikan markkinoille, Titov toteaa.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 22.10. kello 23.00 saakka.