Työikäisenä muistisairauteen sairastuneet eivät saa riittävää ohjausta, selviää Itä-Suomen yliopiston tuoreesta tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan työpaikoilla, henkilöstöhallinnossa ja työterveyshuollossa ei ymmärretä työikäisten muistisairaiden oikeuksia ja vaikutusmahdollisuuksia tukevia käytäntöjä tarpeeksi hyvin.
Sosiaalipsykologisia ja oikeudellisia näkökulmia yhdistävä tutkimus perustui ryhmäkeskusteluihin, joihin osallistui kaksitoista 54–65-vuotiasta työikäisenä muistisairausdiagnoosin saanutta henkilöä.
Ennen diagnoosia kaikki olivat kokeneet työssään haasteita, jotka saatettiin tulkita työpaikalla laiskuudesta, taitamattomuudesta tai alkoholismista johtuviksi. Haasteet aiheuttivat ahdistuksen ja uupumuksen tunteita.
Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet lopettivat työnteon heti muistisairauden diagnoosin saamisen jälkeen, tutkimusta koskevassa Itä-Suomen yliopiston tiedotteessa kerrotaan. Suurin osa koki ratkaisun hyväksi työtehtävien vaatimuksiin nähden. Paikoin esiin nousi, että työn mukauttamisen mahdollisuuksista ei käyty keskustelua työnantajan kanssa. Työn päättyminen saattoikin yllättää työntekijän, joka olisi toivonut voivansa jatkaa työelämässä.
Eläkkeelle jääminen merkitsi tutkimukseen osallistuneille rutiineista ja työpaikan sosiaalisista kontakteista luopumista sekä toisinaan häpeän tunteita omasta työkyvyttömyydestä. Kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat mukana Muistiliiton vertaistoiminnassa, jonka kautta he löysivät vertaistukea ja mielekästä tekemistä arkeen.
Tutkimustuloksissa korostuu esihenkilöiden ja työntekijöiden riittämätön tietämys muistioireista. Tutkijat pitävät tarpeellisena myös sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kolmannen sektorin palveluiden yhteensovittamista, jotta muistisairaat saisivat riittävää tukea.
Lisää Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
