Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Kuopiolainen ensihoitaja ja ensihoidon AMK-opiskelija Nanna Väätäinen, 21, on nousemassa kertarysäyksellä sekä Pohjois-Savon aluevaltuustoon että Kuopion kaupunginvaltuustoon. Väätäisestä on tulossa Kuopion perussuomalaisten ääniharava kuntavaaleissa.
Väätäinen kertoi Ylen lähetyksessä, että tulos oli hänelle yllätys. Hän itse ajatteli, että vaalikampanja ”jäi vähän piippuun”.
– Oli paljon muuta tekemistä kampanjan aikaan, mutta ilmeisesti se oli kuitenkin suhteellisen onnistunut. Tuntuu tosi hyvältä. En odottanut näin hyvää tulosta.
Perussuomalaisten kannatusromahdus luonnollisesti harmitti Väätäistä. Perussuomalaiset on saamassa Kuopion kaupunginvaltuustoon kolme paikkaa, mikä on peräti viisi vähemmän kuin neljä vuotta sitten. Aluevaltuustossa paikat ovat vähenemässä tällä hetkellä seitsemästä neljään.
– Se on suuri pettymys. Ei odotettu ihan näin suurta laskua. Kyllä tästä tullaan nousemaan, Väätäinen sanoo.