Venäjän presidentti on sotaretkellä pelastamassa ukrainalaista veljeskansaa natsien kynsistä. Näin ainakin ainakin venäläisen sotapropagandan mukaan.
Ovatko ukrainalaiset ja venäläiset todella veljeksiä vai pikemminkin serkkuja tai pikkuserkkuja keskenään? Millainen yhteinen historia mailla onkaan?
Itä-Suomen yliopiston yleisen historian professori Jukka Korpela on oikea henkilö vastaamaan näihin kysymyksiin. Hän ja hänen oppilaansa ovat todennäköisesti ainoita, jotka Suomessa tuntevat hyvin niin sanotun vanhan Venäjän historiaa.
Korpelan mukaan venäläisille kerrotaan jo koulun penkillä Venäjän muodostuvan kolmesta veljeskansasta: isovenäläisistä, valkovenäläisistä ja vähävenäläisistä eli ukrainalaisista. Kansan kolmijako on isovenäläisen historiankirjoituksen ydin.
– Ei presidentti Putin tätä ole tietenkään itse keksinyt. Hän on ollut tunnollinen oppilas ja toistaa nyt sitä puppua, jota hänelle on koulussa opetettu, hymähtää Korpela.
Historiaa on aina muokattu vastaamaan vallanpitäjien tarpeita. Professori Korpelan mukaan näin on käynyt myös Venäjän kohdalla. Historiankirjoissa Venäjä on ikään kuin nielaissut Ukrainan, vaikka tutkijoiden mukaan Ukrainalla on ollut vahva historiallinen yhteys Keski-Eurooppaan.
Korpelan mukaan Ukrainan keskieurooppalaisuus tuli esiin selkeästi, kun maa irrottautui Venäjästä Neuvostoliiton romahdettua 1991. Varsinkin länsiukrainalainen katukuva, ruoka- ja ravintolakulttuuri henkivät enemmän Unkaria ja Puolaa kuin slaavilaisuutta.
– Jos ajatellaan vaikka nykyistä Lvivin kaupunkia, entistä Lembertiä, niin se oli ensimmäiseen maailmansotaan asti Itävalta-Unkarin toiseksi suurin kaupunki, Korpela muistuttaa.
Kiovan ruhtinaat etsivät puolisonsa Skandinaviasta ja Keski-Euroopasta
Professori Jukka Korpela kertoo, että veljeskansa-käsityksen päätyminen oppikirjoihin ja vallanpitäjien käsikassaraksi on pitkä juttu, kuten arvata saattaa.
Matka historiaan on pitkä ja vilisee paikkoja, heimoja ja kansoja, jotka ovat monelle historianharrastajallekin vieraita tai vähän tunnettuja.
Aloitetaan keskiajalta kahdelta itäisen Euroopan mahtijoelta Volgalta ja Dnepriltä. Niitä pitkin kulki 800-luvulla vilkkaita kauppareittejä. Myös viikinkeinä tuntemamme joukot ryöstelivät ja kävivät kauppaa näillä vesistöillä.
Keskeisen Dneprin alueelle syntyi keskus, jota myöhemmässä historiankirjoituksessa on kutsuttu Kiovan Venäjäksi tai nimityksellä Kiovan Rusj.
Nimitys on Korpelan mukaan virheellinen, sillä kyse ei ollut Venäjästä eikä alue ollut valtio eikä varsinkaan kansallisvaltio, ennemminkin varhaiskeskiaikainen henkilöliittovaltakunta. Laajalla alueella oli useita ruhtinaita tai ruhtinattaria, jotka olivat löyhästi liittyneet yhteen.
Kiovan valtakunta alkoi vahvistua ja kasvaa 1000-luvulla. Tuolloin Kiovan suuriruhtinaana oli Jaroslav Viisas, jolla oli paljon yhteyksiä keskisen Euroopan hallitsijoihin. Jaroslav Viisaan toinen puoliso oli Ruotsin prinsessa Ingegerd. Jaroslavin jälkeläiset solmivat avioliittoja keskieurooppalaisten kanssa. He olivat naimisissa unkarilaisten, puolalaisten, ranskalaisten, saksalaisten sekä skandinaavisten hallitsijoiden jälkeläisten kanssa.
Volgalle puolestaan syntyi 800-luvun jälkeen islamilainen polovtsiturkkilaisten kaupunkikulttuuri. Kesti vielä satoja vuosia, ennen kuin alueelle syntyi Moskovan ruhtinaskunta.
Kolmas itäisen Euroopan keskus oli Novgorodin kaupunki.
Vielä 1200-luvun lopulla Moskovan merkitys oli vähäinen, mutta 1300-luvulla siitä muodostuu johtava kristitty ruhtinaskunta, jota aletaan kuvata Jumalanäidin kaupunkina, eli toisena Roomana.
Kronikoita ja historiankirjoitusta muokataan tarpeen mukaan
Vähitellen vahvistunut Moskova alkoi alistaa muita itäeurooppalaisia keskuksia. Sen pyrkimykset onnistuvatkin ja 1500-luvun alkuun tultaessa Moskova oli alistanut muut ruhtinaskunnat lukuun ottamatta läntistä aluetta, eli nykyisen Ukrainan pääosaa.
– Moskovan ruhtinaskunta alkoi kuvata kronikoissa omaa toimintaansa mongooli-ikeen vastaiseksi vapaustaisteluksi, jossa sen päämääränä oli yhdistää slaaviruhtinaskunnat.
– Se oikeutti asemansa väittämällä olevansa muinaisen Kiovan valtakunnan ainoa oikea perillinen, Korpela sanoo.
Moskova kehitti tarinaansa johdonmukaisesti ja hävitti muut näkemykset. Kronikoista eli aikakirjoista Moskovan tarina siirtyi viralliseen historiankirjoitukseen, ja 1800-luvulla se oli jo jämähtänyt totuudeksi. Koko suuren alueen historia Volgalta Dneprille ja Mustallemerelle saakka onkin Venäjän historiaa. Ja Venäjällä asuu kolme veljeskansaa.
– Tällä oikeutetaan Venäjän valta Ukrainassa tänäänkin, Korpela sanoo.
Asia toistuu kouluopetuksessa Venäjällä, Suomessa ja jopa Keski-Euroopassa, vaikka Korpelan mukaan yhdenkään vakavasti otettavan tutkijan mielestä historia ei ole lainkaan näin yksioikoinen.
Venäjä valloitti suurimman osan Ukrainan alueesta 1600-luvulla. Professori Korpelan mukaan Ukrainan valtio oli edelleen hajanainen, kun sen sanotaan itsenäistyneen ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tämä tapahtui Venäjän keisarikunnan romahduksen yhteydessä 1900-luvun alussa. Ukrainan bolsevikit liittyivät Neuvostoliittoon vuonna 1922.
Venäjän historiassa eivät toimi yksilöt, vaan kansat ja kansakunnat
Venäjää osaamaton kiinnittää huomiota Putinin ja muiden venäläispoliitikkojen puheissa sanaan народ [narod], kansa. Kansasta ja kansoista puhutaan huomattavasti enemmän kuin läntisessä poliittisessa jargonissa.
Kansan käsitteellä on venäläisessä historiankirjoituksessa aivan erityinen asemansa, kertoo Jukka Korpela.
– Meillä länsimaisessa historiankirjoituksessa toimija on yksilö. Tärkeintä on tietää, kuka tekee, missä ja milloin.
– Venäläisessä maailmankuvassa toimija on kansa tai heimo. Siis aika, paikka ja kansa. Kansan yhtenäisyyteen näyttää uskovan myös presidentti Putin.
Putin on toistellut myös, että Ukraina on neuvostojohtaja Leninin luomus. Korpelan mukaan Putin ei ole täysin väärässä. Myös Leninille kansan käsite oli erittäin tärkeä.
Korpelan mukaan Ukrainan alue oli Neuvostoliiton syntyessä hajanainen, eikä siellä ollut yhtä ja yhtenäistä kansallistunnetta. Venäjän kulttuuria oli puolestaan muokannut voimakas kansallisromantiikka. Venäjän keisarit Nikolai I:n ja Aleksanteri II pyrkivät tukahduttamaan Ukrainasta niin kansallistunteen kuin kirjakielenkin. Kuin ihmeen kaupalla ukrainan kieli piti ainakin puhuttuna pintansa. Wikipedian mukaan 1897 järjestetyssä väestönlaskennassa ukraina oli valtakieli kaikissa enmmäkseen tai kokonaan nykyiseen Ukrainaan kuuluvissa kuvernementeissa.
Lenin puolestaan pyrki luomaan Ukrainasta kuvaa yhtenä vahvoista neuvostokansoista.
Presidentti Vladimir Putin on mestari käyttämään puheissaan vanhoja legendoja, kansallismielisiä tarinoita, kirjallisuussitaatteja ja oppimaansa tietoa Venäjän ja ortodoksikirkon historiasta. Kuulijan on vaikea ruotia, mikä milloinkin perustuu historiallisiin faktoihin.
Kuuntele Areenassa:
Venäjän historiakäsityksessä Kiova on Venäjän tuhatvuotisen valtakunnan syntypaikka
Lue myös:
Voit keskustella aiheesta 7.3. klo 23 saakka.
