Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Aluevaltuutettu Heli Rämäkkö erosi VKK-puolueesta

Seinäjokelainen Heli Rämäkkö sai aluevaaleissa suuren äänimäärän. Hän sanoo jatkavansa normaalisti työtään aluevaltuutettuna.

Etelä-Pohjanmaan aluevaltuuston ensimmäinen kokous 7.3.2022.
Etelä-Pohjanmaan aluevaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran 7. maaliskuuta. Kuva: Tarmo Niemi / Yle
  • Päivi Rautanen

Etelä-Pohjanmaan aluevaltuutettu Heli Rämäkkö on eronnut Valta kuuluu kansalle -puolueesta. Hän kertoo asiasta omassa blogitekstissään.

Rämäkkö sanoo pohtineensa eroa viikkokausia, kun ei enää pystynyt allekirjoittamaan oman puolueensa johtohahmojen lausuntoja. Hän kertoo hämmentyneensä, miten ihmiset katosivat aluevaalien jälkeen VKK:sta.

– Alkoi tuntua, että olenko oikeassa paikassa tässä puolueessa. Yritin muuttaa ajatuksiani, näkemyksiäni ja näkökulmia. Yritin todistaa, että kyllä tämä tästä lähtee. Vaikka mihin päin käännyin, minulle tuli tunne, että törmään seinään, Heli Rämäkkö kirjoittaa blogissaan.

Aluevaltuustoon isolla äänimäärällä

Seinäjokelainen entinen kätilö, nykyinen ravinto- ja hyvinvointialan yrittäjä Heli Rämäkkö sai aluevaaleissa lähes 1 200 ääntä. Äänipotti oli koko maakunnan kuudenneksi suurin.

Rämäkkö sanoo jatkavansa työtä aluevaltuustossa. Hänet tunnetaan muun muassa koronarokotekriittisenä vaikuttajana.

– Jatkan työtäni aluevaltuustossa, eikä mikään tule sen suhteen muuttumaan. Aion edelleen olla eteläpohjalaisten hyvinvoinnin asialla ja sotealan ammattilaisten puolella.

"Kantapään kautta"

Heli Rämäkkö kertoo blogissaan, että hän ikään kuin ajautui VKK-puolueen ehdokkaaksi. Puolue ei kysynyt Rämäkköä ehdokkaakseen. Hän tunnustaa, ettei ole koskaan ollut kiinnostunut politiikasta, mutta päätyi aluevaaliehdokkaaksi Jyri Polton pyynnöstä ja omasta halustaan vaikuttaa asioihin.

Heli Rämäkkö kertoo, että VKK:n puolueohjelma tuntui tuossa vaiheessa resonoivan hänen omiin arvoihinsa.

– Olen luultavasti edelleenkin hyvin naiivi ja joudun opettelemaan kantapään kautta asioita, mutta se on aina ollut mielestäni paras tapa oppia elämässä, Rämäkkö kirjoittaa.

Perussuomalaisista eronnut kansanedustaja Ano Turtiainen perusti Valta kuuluu kansalle -puolueen viime vuonna. Puolue sai aluevaaleissa koko maassa läpi kymmenen ehdokastaan.