Korona-aika ja sen tuomat erilaiset etätapaamiset ovat voineet synnyttää jopa kiusallisia tilanteita.
Kun läsnäoloa samaan yhteisöön kuuluvien kanssa ei ole ollut, vuorovaikutus on voinut useassa yhteisössä kutistua. Näin sanoo Helsingin yliopiston vuorovaikutuslingvistiikan professori Salla Kurhila.
Hän kertoo, että on muun muassa itse joutunut pahoittelemaan opiskelijoilleen, että ei aina ole tunnistanut opiskelijoitaan etäluentojen ulkopuolella. Tietokoneen ruudulla näkyvät pienet ruudut eivät jätä samanlaista muistijälkeä kuin oikeat ihmiset.
– Olen sanonut opiskelijoilleni, että älkää loukkaantuko, jos en aina tunnista teitä kadulla.
Kurhila sanoo, että luentosalissa ihmiset jäävät eri tavalla mieleen, sillä salissa ihmiset menevät keskimäärin samoille paikoille istumaan. Lisäksi Kurhilalla on tapana kierrellä ja jutella ihmisten kanssa luentojen aikana.
– Zoomin tai Teamsin ruudulle ilmestyy kaikki aina miten sattuu, eikä kaikilla ole edes kamera päällä, hän valottaa havaintojaan.
Kuuntele, kun vuorovaikutuslingvistiikan professori Salla Kurhila kertoo lisää etäyhteyksien vaikutuksista ihmisiin:
Etänä ei ole kehollisuutta
Nyt yliopistot ovat jo siirtyneet suurelta osin takaisin läsnäopetukseen, mutta edelleen on työpaikkoja, joissa ollaan paljon etänä, ja lisäksi useat viralliset tapaamiset esimerkiksi vanhempien ja koulujen tai päiväkotien välillä ovat useassa paikassa etäyhteydellä.
Kun jaettu läsnäolo on ollut yhteisöistä pois kouluissa, päiväkodeissa ja työpaikoilla, mihin se on mahdollisesti vaikuttanut?
Yle kysyi asiaa Helsingin yliopistosta, mutta kukaan ei osannut suorilta sanoa, mihin tämä on mahdollisesti vaikuttanut. Professori Kurhila suostui analysoimaan tilannetta yleisellä tasolla.
Kurhila muistuttaa, että toki Zoom- ja Teams-tapaamiset ovat jonkinlaista jaettua läsnäoloa, varsinkin jos kamerat ovat päällä – mutta hän myöntää, että läsnäolo on etätapaamisissa erilaista, kuin jos ollaan ihmisinä paikalla.
– Etätapaamisista jää paljon kehollisuutta pois. Se kuuluu olennaisena osana vuorovaikutukseen.
Kurhilan mukaan läsnäolevassa vuorovaikutuksessa ihmiset monitoroivat keskustelukumppaneitaan jatkuvasti: miltä nämä näyttävät, miten rypistelevät kulmiaan, miten kääntyilevät tuolillaan tai vetäytyvät pöydän äärestä.
– Etänä ruudulta tätä meihin sisäänrakennettua tulkintaa ei voida oikeastaan käyttää. Jos kamera on etäkokouksessa päällä, siitä voi tulkita joitain kasvojen eleitä, mutta aika vähän, Kurhila sanoo.
Hän muistuttaa, että etätapaamisiin vaikuttavat myös tekniset ominaisuudet. Se, millainen kamera, yhteys tai tietokoneen ruutu on, saattaa vaikuttaa siihen, millainen kokemus yhteydenpidosta on etänä jäänyt. Tai pelkästään se, montako ihmistä omalle ruudulle mahtuu.
Etätapaamisissa vaikeinta on vuoronvaihto
Kaikkein haastavinta etätapaamisissa on Kurhilan mukaan keskustelun vuoronvaihto: yksi vuorovaikutuksen tärkeimmistä kohdista.
Tilanne lienee kaikille tuttu: aina joku puhuu etäkokouksessa päälle.
Kun istutaan kokouksessa samassa tilassa pöydän ääressä, ihmiset osaavat Kurhilan mukaan lukea tilannetta automaattisesti ja vuoro vaihtuu yleensä vaivatta, kuin huomaamatta.
Asiat, jotka toimivat hienovaraisemmin kasvokkain, eivät toimi etänä. Etänä pitää puhua enemmän asioita auki.
Salla Kurhila
Kyse on hienovaraisesta kehollisesta toiminnasta. Kun joku valmistautuu ottamaan puheenvuoron, hänen asentonsa vähän muuttuu, hän valpastuu ja saattaa ottaa katsekontaktia edelliseen puhujaan.
– Etätapaamisissa kaikki tällainen jää pois. Katsekontaktia ei pysty samalla tavoin hyödyntämään, kun vastaanottaja ei tiedä, ketä puhuja katsoo, Kurhila sanoo.
Hänen mukaansa työpaikoilla on etäaikana keksitty erilaisia keinoja vaihtaa puheenvuoroa kokouksissa. On muun muassa chatteja tai merkkejä, joilla käsi nostetaan ylös.
– Asiat, jotka toimivat hienovaraisemmin kasvokkain, ilman että niitä tarvitsee ääneen sanoa, eivät toimi etänä. Etänä ollessa pitää puhua enemmän asioita auki.
Vuorovaikutus kaventuu
Mutta miten läsnäolon puute on vaikuttanut yhteisöihin? Vaikka olisi kuinka läsnä, aina on mahdollista, että viesti ei mene perille. Tästä monella on varmasti kokemusta kotona niin lasten kuin puolisoiden kanssa.
Entä mitä läsnäolon puute on saanut aikaan yhteiskunnassa suuremmassa mittakaavassa työpaikoilla, työhaastatteluissa? Tai kouluissa ja päiväkodeissa, kun perinteisiä vanhempainiltoja ei ole ollut?
Kurhila ei osaa vastata. Mutta hän sanoo, että kokonaisuus voi kaventua, jos kaikki joudutaan pitämään etänä. Jos on joutunut tutustumaan etänä uuteen ihmiseen, käsitys hänestä on varmasti paljon ohuempi. Kaikki on käytännössä ohuempaa etänä.
– Jos on vain puhuva pää, viesti on paljon pienempi kuin jos olisi läsnä. Viesti kapeutuu.
Professori: Pitää miettiä tarkasti, mihin etäkokoukset sopivat
Kurhilan mukaan olisi tärkeää, että joka paikassa mietittäisiin tarkkaan, mikä tapaamisista ja kokouksista sopii etänä pidettäväksi ja mikä ei.
Esimerkiksi tutustumiset ja verkostoitumiset ovat Kurhilan mukaan tilanteita, joiden kohdalla kannattaa tarkkaan miettiä, onko etätapaaminen tarkoituksenmukainen vaihtoehto.
– Viestintää ei ole pelkästään se, mitä sanoo, vaan myös miten se sanotaan.
Kurhilan mukaan esimerkiksi koulujen ja päiväkotien kohdalla vanhemmille on merkitystä myös sillä, että he näkevät fyysisen ympäristön, jossa lapsi viettää päivät. Se on osa viestintää.
Jos vanhempainillat typistyvät tulevaisuudessa pelkästään etäilloiksi, niistä jää paljon pois.
– Jos vanhempi on fyysisesti koko ajan kotona, siinä samassa tilassa missä muutenkin – tietokoneella puhuvien päiväkodin tai koulun päiden kanssa – sitten siinä on vain se, mitä sanotaan, Kurhila toteaa.
Rinnakkaiskeskustelut ovat tärkeä osa vuorovaikutusta
Koulujen ja päiväkotien, samoin kuin kaikkien muiden yhteisöjen työpaikoista taloyhtiöihin tulisi Kurhilan mukaan miettiä, mitä miltäkin tilaisuudelta halutaan.
Onko tarkoitus vain informoida ihmisiä ja pitää monologityyppinen puhe? Vai onko tärkeää, että ihmiset pääsevät tutustumaan ja fiilistelemään, puhumaan ehkä vertaistensa kanssa? Onko tilaisuuden kannalta tärkeää, että osallistujat voivat järjestää omia rinnakkaiskeskustelujaan?
Kurhilan mukaan yleensä kaikissa isoissa läsnä tapahtuvissa kokouksissa on niin sanottua rinnakkaiskeskustelua: sitä, kun puhuu vieruskaverin kanssa, kun ei ymmärrä, mitä puheenjohtaja juuri äsken sanoi. Tai kun haluaa kysyä äkkiä jotain tarkennusta.
Jos haluaa, että ihmiset sitoutuvat, kannattaa miettiä kaksi kertaa, onko järkeä pitää vain etäkokouksia.
Salla Kurhila
Rinnakkaiskeskustelu ei ole kokouksen päätarkoitus, mutta se on sosiaalisesti tärkeää.
Voi kertoa pienen vitsin tai sanaleikin tai vaihtaa merkityksellisiä katseita. Zoomissa se ei ole mahdollista. Etänä ei ole mahdollista siirtyä sosiaalisesti pienestä ryhmästä toiseen, sanoo Kurhila, joka tutkii nyt monikulttuurisia työyhteisöjä.
Verkostoituminen tai hengen nostatus ei onnistu etänä
Salla Kurhilan mukaan etätapaamisia ei voi jatkossa käyttää pelkästä tottumuksesta. Pitäisi löytää balanssi: mitkä tapaamiset sopivat etäilyyn, missä taas on lisäarvoa siitä, että näkee konkreettisesti muita ihmisiä.
Kurhilan tutkimissa työyhteisöissä on huomattu, että etäkokous toimii silloin, kun vuorovaikutus on lähtökohtaisesti monologista ja on tarkoitus vain tiedottaa asiasta. Ihmiset voivat kokea jopa turhauttavana, jos pitää matkustaa kokoukseen, jossa ei saa edes keskustella.
Tutustumista ja verkostojen ylläpitämistä taas ei voi tehdä etänä.
– Jos haluaa ihmisten sitoutuvan, kannattaa miettiä kaksi kertaa, onko järkeä pitää vain etäkokouksia, Kurhila sanoo.
Millaisia vaikutuksia etätapaamiset ja etäaika ovat tuoneet sinun elämääsi? Keskustelu on auki torstaihin 28. huhtikuuta kello 23:een asti.
Lue seuraavaksi:
