Keilailun miesten Euroopan mestaruuksista piti kisata alun perin elokuussa 2020, mutta korona pani lujasti hanttiin. Epidemian takia kilpailuja lykättiin neljästi.
– Oli haastavaa aina aloittaa järjestelyt vähän niin kuin alusta. Haku laitettiin jo 2017 eli tässä ollaan tehty töitä jo viisi vuotta sen eteen ja ainakin itsellä ollut mielessä päivittäin, Keilailuliiton toiminnanjohtaja Sami Järvilä sanoo.
Kesäkuun alussa keilapatterit alkavat lopultakin kaatua Helsingin Talissa. Kisoihin on ilmoittautunut 25 maata ja 146 miestä. Venäjän ja Valko-Venäjän keilaajia ei kisoissa nähdä.
Suomi on lajin suurmaita. Kuusimiehisen joukkueen kovin luu voisi olla 24-vuotias Tomas Käyhkö, joka viime vuonna MM-kisadebyytissään Dubaissa nappasi single-kisan hopeaa. Järvilä kertoo, että mitalitavoite on 3–4, joista yhden sopisi olla kultainen.
Joukkueen konkari on 54-vuotias Kimmo Lehtonen, joka keilasi maajoukkueessa jo vuonna 1985 eli edustustehtäviä on kertynyt viidelle vuosikymmenelle. Suomi-paidan päälle pukeminen on aina ollut mieluista, mutta tällä kertaa on erityistä latausta.
– Talin keilahalli on minulle toinen koti ja nuorempana se oli ensimmäinen koti. Halusin jaksaa pysyä vielä sillä lailla voimissani, että saan täällä päättää urani, Lehtonen sanoo.
Pitkään matkaan on mahtunut monenlaisia vaiheita, raskaitakin. Lehtonen kiittelee perhettään, mutta tukea on tullut myös ulkopuolelta. Yhdysvalloissa ammattilaisena keilanneen Mika Koivuniemen kanssa Lehtonen pani heittoaan uusiksi, psykologi ja muusikko Veltto Virtaselta hän sai apua jännittämiseen.
– Pakko myöntää, että yksin puurtaminen, treenaaminen on välillä ollut aika raskasta.
Palkintojakin on tullut, kaikenvärisiä mitaleita EM- ja MM-tasoilta. Viimeksi Lehtonen keilasi senioreiden MM-parikultaa yhdessä Petri Mannosen kanssa. Erityisen korkealle Lehtonen arvostaa maailman rankingin ykkössijaa vuodelta 2005.
Paljon muutoksia viidessä vuosikymmenessä
Viiden vuosikymmenen aikana keilailu on muuttunut monin tavoin. Lehtonen myöntää, että siinä on ollut sopeutumista.
Keilaratojen materiaali vaihtui jo tovi sitten puusta laminaatiksi. Keilapallot eivät ole enää uretaania ja reikien porauksilla tehdään ihmeitä.
– Kaatoprosentit nousivat. 300-sarjoja rupesi jossain vaiheessa tulemaan todella paljon. Entisajan palloilla ja radoilla niitä tuli paljon vähemmän. Edelleen pitää toki heittää pallo radalle ja mielellään samalla tavalla, Lehtonen naurahtaa.
Radoille ei levitetä enää öljyä käsipelillä, vaan koneet tekevät sen automaattisesti ja millintarkasti.
Iso ja näyttävä muutos on tapahtunut myös vauhtiradalla. Suomen Osku Palermaa alkoi ensimmäisten joukossa heittää palloa kahdella kädellä ja sai paljon seuraajia. Lehtonen toteaa, että näillä kilometreillä ja satojen tuhansien toistojen jälkeen hän pysyy vanhan koulukunnan keilaajana.
Kaksikätisyyden noususta kertoo paljon se, että viime syksynä Hollannin Tilburgissa pidetyissä junioreiden EM-kisoissa kaikki Suomen nelihenkisen poikajoukkueen jäsenet saattoivat pallon matkaan kahdella kädellä.
Lehtoselle EM-kisat ovat siis viimeiset kansainvälisellä tasolla. Palkintokaapissa on tavaraa, mutta aina mahtuu lisää.
– Olen ajatellut antaa itselleni luvan myös nauttia Talin miljööstä ja ihmisistä. Voittamaan toki lähdetään, siitä en anna periksi.
Lue lisää:
