Historia ei lukeutunut lempiaineisiinikoulussa. Kokemukseni koulun historian tunneista on tylsänpuoleinen. Historian opiskelu oli lähinnä kirjasta lukemista, joten en oikein sisäistänyt asioita. Vaikka meillä on Hämeenlinnassa ainutlaatuinen keskiaikainen linna, sitä ei hyödynnetty historian opinnoissa mitenkään, ainakaan yläkoulussa. Ehkä siksi myös kaupungin historia on jäänyt hieman etäiseksi. Olen käynyt linnassa vain kerran, joskus lapsena.
Linnalla on kyllä yritystä. Siellä järjestettiin koulujen syyslomaviikkojen aikana linnan menneisyydestä kertova Historian polku. Polun varrella voi tutustua omatoimisesti linnan 700-vuotiseen historiaan.
Hyppäsin pois mukavuusalueeltani, ja lähdin linnaan. Historian polkuun sisältyy kävelemisen lisäksi aivojumppaa, kysymystehtäviä. Tehtäväpaikan tunnisti infotaulusta, jossa oli tietoa kyseisestä linnan osasta. Monivalintakysymysten vastaus löytyi joko infotaulusta, omasta historian tuntemuksesta tai ihan vaan päättelykyvyn avulla. Kierrokselle sai mukaansa tehtävävihon, jossa kysymykset ja vastauslomake ovat.
Minua jännitti lähteä yksin kierrokselle. Olin aivan varma, että eksyn jonnekin linnan uumeniin. Kierros alkoi heti museokaupan ja lipunmyynnin ovesta ulos astuessa, eli esilinnanpihalta. Ensiksi kävelin pihan poikki kohti pyöreää tykkitornia. Tykkitornissa hetken seikkailtuani olin jo todella tyytyväinen, että olin lähtenyt historiakierrokselle. Aloin innostua tästä tutkimusmatkasta oikein kunnolla.
Tykkitornista suuntasin seuraavaan kohteeseen, eli itse päälinnaan. Olin joutua paniikkiin jo heti alkuun, koska en ollut löytää linnan sisäänkäyntiä. Jouduin lunttaamaan apua kartasta, jonka sain mukaani matkaan. Loppujen lopuksi ovea ei ollutkaan niin vaikea löytää: se oli nenäni edessä siinä, mistä reitti alun perin alkoi. Ovi ei kuitenkaan näyttänyt pääsisäänkäynniltä enkä huomannut erityisiä opasteita. Luotetaanko linnassa siihen, että "kaikkihan sen nyt tietävät"?
Kaivohuoneessa on 12 metriä syvä kaivo, jota käytetään nykyään toivomuskaivona. Huoneen infotaulusta silmiini pisti erikoinen tekstipätkä: ”Keskiajalla linnan väen pääasiallinen juoma oli olut, joka valmistettiin keitetystä järvivedestä. Olutta juotiin varsin paljon, sillä miesten päiväannos oli melkein neljä litraa, ja naisten noin kaksi ja puoli litraa.” Olutta siis kului, mutta se onneksi vastasi vahvuudeltaan lähinnä kotikaljaa.
Linnassa kiertäessäni olin koko ajan yllättävän tarkkaavaisena. Minua huvitti, että näin kaksikymppisenä kiersin linnan tiloja innostuneena kuin pieni lapsi. Uskon, että olisin ollut kiinnostuneempi historiasta myös koulun penkillä, jos olisimme opiskelleet sitä enemmän kokemusten ja elämysten kautta. Nuoria menneisyys ei aina niin kiinnosta, kun mielessä pyörii lähinnä tulevaisuus. Historiallisiin paikkoihin tutustuminen auttaisi varmasti innostuksen heräämisessä. Paneuduin myös reitin kysymystehtäviin täysillä. Se tuotti tulosta, sillä vastasin vain yhteen tehtävään väärin.
Muutama tehtäväpiste jäi minulta välistä, sillä kadotin reitin linnan yläkerrassa. En vain ymmärtänyt tehtävävihon opastuksista, missä seuraava piste sijaitsee, enkä lähtenyt itsenäisesti sitä myöskään etsimään. Tässäkin olisi opasteiden suunnittelijalla petrattavaa!
Hienoin paikka linnassa oli mielestäni toisessa kerroksessa sijaitseva Kuninkaansali. Siellä jaksoin ihmetellä ja katsella ympärilleni. Sali on korkea ja siellä on upea ristiholvattu katto. Hämeen linna on muuten ainoa tiilestä rakennettu linna Suomessa. Nyt muistan senkin.
Linnassa seikkaillessani huomioin uuden tapani suhtautua historiaan. Olin aidosti innoissani tutkiessani paikkoja, kun pääsin itsenäisesti tutustumaan linnan tiloihin. Ehkä innostus vaati myös heittäytymistä. Yleensä asioihin heittäytymisestä on hyötyä uuden oppimisessa ja kokemuksen saavuttamisessa. Ripaus lapsenmielisyyttä sekä seikkailumieltä ei olisi pahitteeksi myöskään kouluopetuksessa. Historian tunnit olivat tylsiä!
Veera Rangell
