Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist vierailee parhaillaan Yhdysvalloissa. Matkan tarkoituksena on allekirjoittaa aiesopimus maiden sotilaallisen yhteistyön syventämisestä, kertoo Ruotsin radio SR.
Hultqvist tapasi toimittajia Washingtonissa järjestetyn seminaarin yhteydessä, mutta ei vielä tuolloin halunnut selventää sopimuksen yksityiskohtia. Sopimus koskee ministerin mukaan yhteensopivuutta, harjoituksia ja tutkimustoimintaa.
Hultqvist painotti, että Ruotsi ja Yhdysvallat tiivistävät yhteistoimintaansa Venäjän kasvaneen uhan takia. Venäjä aggression mahdollisuus huolettaa myös Baltian maita, Hultqvist totesi.
Ruotsi on kehittämässä erityisesti Gotlannin saaren puolustusta, mikä edesauttaa myös Baltian maiden avustamista tarvittaessa.
Yhdysvaltain apulaispuolustusministeri Jim Townsend kertoi, että Naton yhteistyökumppanit Itämeren alueella, kuten Ruotsi, rakentavat puolustustaan Venäjän pelotteeksi erillään Yhdysvalloista. Townsend kuitenkin toivotti Ruotsin tervetulleeksi Natoon.
Hultqvist vastasi tähän, ettei Ruotsi ole hakemassa Naton jäsenyyttä.
– Jäsenyys jakaisi oman maamme [kansalaisten mielipiteitä], asettaisi painetta Suomelle, synnyttäisi disinformaatiota ja propagandaa, ja voisi olla jopa haitaksi turvallisuudellemme, Hultqvist totesi.