Ei ole vaikea arvata syitä siihen, miksi useimmat välttelevät asioimista yleisissä käymälöissä. Katukysely paljastaa, että joillekin kokemukset vessoista ovat jääneet yhteen.
– En käytä niitä, koska ihmiset käyttäytyvät sikamaisesti ja levittelevät papereita sinne tänne.
– Valitsen kahvion tai baarin vessan mieluummin.
– Pääsääntöisesti ihmiset käyttäytyvät hyvin, mutta joukkoon mahtuu typeryksiä, jotka haluavat rikkoa yhteistä omaisuutta.
Assan vessa haisee
Mikä on totuus? Kurkistetaan rautatieaseman vessaan: joku on jättänyt tahallaan hanan auki. Huomaan että minulla on nenä.
Valitsen kahvion tai baarin vessan mieluummin.
Nuori mies
Kokonaisuus tuo mieleen interrail-muistot 1970-luvulta kun jugoslavialainen vessakulttuuri pani keskittymiskyvyn äärirajoille.
VR ei itsekään anna täysiä pisteitä tuolle palvelulle. Paikkaa hallinnoivan Liikenneviraston kanssa on tarkoitus sopia remontista myöhemmin syksyllä.
Automaatti on vähän kolkko
Tampereen Sorsapuiston yleinen käymälä puhutti ihmisiä vuonna 2013. Se maksoi pienen talon hinnan eli 100 000 euroa. Eikä ylläpitokaan tule halvaksi.
Kurkistus sisään: Pinnat ovat terästä, pytty, lavuaari ja vauvanhoitopöytä kiiltävät. Paikkaa hoidetaan. Ovet, hanat ja huuhtelu, kaikki toimii automaattisesti. Vessassa on tietysto vessan tunnelma, mutta miksei tätä voisi käyttää.
Pikkutytön leikki vireisessä leikkipuistossa keskeytyy kun pissahätä yllättää. Ilman apua ei toimituksesta tule mitään, siinä tarvitaan isä vessakummiksi. Jos ei ole helppoa viisivuotiaalla, niin ei se aina ole helppoa aikuisellekaan.
– On se hiukan outo tunne automaattivessassa, pelottaa että ovi aukenee kesken kaiken. Kyllä sitä vähän jännittää. Ehkä se toisilla nopeuttaa toimitusta tai sitten ei, arvioi lomalainen.
Pakkanen hyydyttää automaatin
Tampereen kaupungilla on kolme kallista automaattivessaa. Sorsapuiston lisäksi sellainen löytyy Kirjastotalon puistosta ja Koskipuistosta.
– Ne ovat osoittautuneet kestäviksi. Tosin niitä huolletaankin säännöllisesti. Siivooja käy kolmesti päivässä ja vartijakin käy, kertoo rakennuttajahortonomi Petri Kujala Tampereen kaupungilta.
Pääsääntöisesti ihmiset käyttäytyvät hyvin, mutta joukkoon mahtuu typeryksiä, jotka haluavat rikkoa yhteistä omaisuutta.
Mies Keskustorilta
Huoltomies kertoo, että näilläkin vessoilla on omat heikot kohtansa. Talven pakkaset saattavat hyydyttää ne.
– Uusien automaattien hankinnasta on keskusteltu, mutta mitään ratkaisua ei ole tehty. On heitetty myös idea mainosrahoitteisesta vessasta, paljastaa Kujala.
– Yleisesti luullaan, että vessat ovat siivottomia ja siksi niitä kartetaan, mutta kyllä automaattivessat ovat ihan käyttökelpoisia, rauhoittelee Kujala.