Kun Jari Tervo alkoi kirjoittaa uutta kirjaansa, hän ei tiennyt inkeriläisistä mitään. Tervo oli nähnyt mustavalkoisen filmin, jossa inkeriläiset lähtivät junalla iloisesti hymyillen Neuvostoliittoon.
– Halusin selvittää, miksi 50 000 inkeriläistä palasi 1940-luvulla Suomesta vapaaehtoisesti Stalinin ajan Neuvostoliittoon.
Tervo rakentaa tarinansa inkeriläiseen Simpukan kylään, jossa Aamu Karitsantytär syntyy. Karitsantytär vihitään papin virkaan ja hänestä tulee sukunsa matriarkka, naispuolinen johtaja.
– Hän on tavallaan selviytyjä. Karitsantyttären pitää muuttaa identiteettinsä inkeriläisestä venäläiseksi selviytyäkseen. Mutta loppujen se, mikä on pitänyt hänet hengissä, koituu hänen kohtalokseen.
Ei kuitenkaan paljasteta, miten Aamu Karitsantyttärelle lopulta kävi.
Häpeäpilkku Suomelle
Matriarkka on tarina Siperiaan karkotetusta ja murhatusta kansasta, inkeriläisistä. Inkeriläiset olivat kansanryhmä, joka asui Pietarin ja Leningradin ympäristössä, puhui suomea ja tunnusti luterilaista uskoa. 1940-luvulla Saksan armeija evakuoi inkeriläisiä Suomeen työvoimaksi ja pois puna-armeijan jaloista.
Inkeriläisiä tarvittiin sodassa tykinruuaksi ja Suomessa työvoimaksi maatiloille.
– Sodan päätyttyä Stalin kutsui lapsiaan takaisin ja hänen kutsunsa ovat tietysti käskyjä. Heille tehtiin selväksi, että parempi lähteä heti vapaaehtoisesti kuin myöhemmin pakolla.
Suurin syyllinen inkeriläisten kohtaloon oli Stalinin Neuvostoliitto. Tapaus on häpeäpilkku myös Suomen historiassa.
– Se on hankalampi paikka, että mikä häpeä tässä lankeaa Suomelle. Ei kovin suuri. Se on kuitenkin hirvittävä tilanne historiassa, kun näkee, miten meidän heimolaisemme saivat karkotuksen Suomesta Neuvostoliittoon.
Inkeriläiset luulivat, että he pääsevät takaisin vanhoille asuinsijoilleen Neuvostoliitossa. Heidät kuitenkin hajotettiin ympäri maata. Vielä 1950-luvullakin Suomessa kerättiin inkeriläisen nimiä karkotettavaksi Neuvostoliittoon.
Vuonna 1990 presidentti Mauno Koivisto ilmoitti, että inkeriläisiä pitäisi kohdella Suomessa paluumuuttajina. Suomeen ehti palata arviolta 30 000 inkeriläistä. Eduskunta perui päätöksen vuonna 2011.
Valokuvista kadonneet ihmiset
Stalinin ajan Neuvostoliitossa valokuvista poistettiin ihmisiä. Niin käy Tervon romaanissakin. Simpukan kyläneuvoston kokouksesta otetuista kuvista katoaa ihmisiä sitä mukaa, kun he häviävät elämästä, karkotetaan tai tapetaan.
Tervon mielestä kevyt valkopesu jatkuu tänäkin päivänä. Keinot ovat demokratiassa hienovaraisempia. Esimerkiksi Tervo antaa sen, kun perussuomalaisten puoluesihteeri Slunga-Poutsalo totesi A-Studiossa, että perussuomalaiset on järkipuolue.
– Hän sanoi, että naiset eivät äänestä perussuomalaisia, koska he ovat tunneihmisiä. Järjen vastakohta ei ole tunne, vaan järjettömyys. Merkillisiä vastapareja. Eikä asia muutenkaan ole näin, Tervo sanoo.
Tervon Matriarkassa päähenkilö Aamu Karitsantytär vierailee perussuomalaisten kansoittamassa Suomessa. Hänen oikeuksiaan maasta karkotettavana isoäitinä ryhtyy ajamaan kohudosentti Juuso Lapua, suuri Venäjän ystävä.
"En halua opettaa ketään"
Romaanissa tulee vastaan muitakin hahmoja, joista jokainen tulkitsee ja värittää todellisuutta omalla tavallaan. Seikkailussa ovat mukana esimerkiksi Suojelupoliisin päällikkö Jordan Herkku ja salaperäinen Irina Leivonen, joka kirjoittaa äitinsä Aamu Karitsantyttären elämänkertaa.
Vaikka Tervon Matriarkka on kertomus Karitsan suvusta, Simpukan kylästä ja perussuomalaisesta Suomesta, Tervo ei tunusta haluavansa opettaa ketään.
– Kirjoissani ei ole opetusta, niissä kuvataan asioita. Mutta niissä on näkökulma: ne ovat ihmisten ja heidän oikeuksiensa puolella.
Nuorena Tervo oli hassutteleva pohjoisen poika. Onko hänestä tullut aikuisilla päivillään feministi ja humanisti.
– Pidän sitä mahdollisena, eikä se ole minusta ole paha asia.
