Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lindholm heitti lasson olympiavoittajan selkään ja sai asiantuntijat häkeltymään – Lassila väläytti tutun nimen Kläbon ylivoiman pysäyttäjäksi

Remi Lindholmin tykkihiihto sai Yle Urheilun asiantuntijat innostumaan, sillä vielä viime viikolla hirmuharjoittelijana tunnettu suomalaishiihtäjä oli ollut vaikeuksissa.

Remi Lindholm Rukan maailmancupissa.
Remi Lindholmin lauantainen perinteisen kisa meni piloille kaatumisen takia, mutta sunnuntaina hän oli iskussa ja saavutti tähänastisen uransa parhaan maailmancup-tuloksen. Kuva: Tomi Hänninen - Chilipictures
  • Anu Karttunen
  • Laura Arffman
  • Riikka Smolander-Slotte

Remi Lindholm oli suomalaisten mieshiihtäjien ykköstykki sunnuntaina, kun hän nousi Rukalla 20 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokisassa sijalta 40 sijalle 13. Suomalaisen sijoitus parani kisan jälkeen vielä pykälällä, kun kilpailussa kolmanneksi tullut Ruotsin Calle Halfvarsson hylättiin. Lauantain 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa Lindholm kaatui Impilinnan laskussa, ja jos tätä ei olisi tapahtunut, olisi sijoitus voinut olla ihan mitä tahansa.

– Olisin varmaan voittanut, mies itse totesi tyynesti haastattelussa.

Viikko sitten Taivalkosken Suomen cupissa Lindholm keskeytti 15 kilometrin kilpailun. Tuolloin Yle Urheilun asiantuntija Toni Roponen totesi, että Lindholm on harjoitellut riskirajoilla ja mennyt ehkä jopa yli. Rukalla hän siirtyi hehkuttamaan suomalaishiihtäjää.

– Kun tietää, millainen Remi on luonteeltaan, niin hän ei hätkähdä, vaikka vähän kritisoidaan. Hän tulee tänne ja tekee tuollaisen hiihdon. Se lupaa kyllä hyvää jatkoa ajatellen, Roponen intoutui.

– Remi teki aivan käsittämättömän huikean hiihdon. Tuli tähän kilpailuun erittäin isolla numerolla, heitti lasson (Simen Hegstad) Krügerin selkään ja tuli kovaa vauhtia.

Johannes Hösflot Kläbo oli omaa luokkaansa myös Rukan viimeisessä osakilpailussa.

Kalle Lassila oli samaa mieltä Roposen kanssa siitä, että Lindholmin tilanne näyttää hyvältä. Viime kausi oli tälle läpimurtokausi ja tänä talvena häneltä voidaan odottaa tulosta.

– Remin tapa harjoitella on ollut aina tosi erilainen kuin monilla muilla. Hän on hakenut äärirajoja ja varmaan mennyt ylikin. Hänen ominaisuutensa ovat stabiileja, ja vaikka siirrytään koviin maastoihin, ne sopivat hänelle jopa paremmin, Lassila totesi.

Ville Nousiaisen mielestä Lindholmin sijoitus oli hieno, mutta vielä enemmän häntä miellytti se, miltä tämän hiihto näytti.

– Krüger on parhaita vapaan hiihtäjiä ja hän pudotti kaikki muut perästään, paitsi Remin, Nousiainen muistutti.

Simen Hegstad Krüger voitti Pyeongchangin olympialaisissa kultaa yhdistelmäkilpailussa ja viestissä sekä saavutti hopeaa 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa.

Johannes Hösflot Kläbo tuulettaa sprinttivoittoaan.
Johannes Hösflot Klabo oli pysäyttämätön Rukan maailmancupin viikonlopussa. Kuva: Tomi Hänninen - Chilipictures

Kläbon pahin vastustaja löytyy peilistä

Yksi mies oli niin sunnuntain kisassa kuin koko Rukan viikonlopussa ylivoimainen: Johannes Hösflot Kläbo. Norjalainen voitti kaikki kolme osakilpailua, eikä kukaan oikeastaan pystynyt tarjoamaan hänelle kunnon vastusta.

– Kläboa on vaikea voittaa. Miehellä ei ihan hirveästi ole heikkouksia. Kaikki käy. Voidaan hiihtää lujaa, voidaan hiihtää hiljaa, ihan sama. Siinä on kiva tehdä itse taktiikoita, Nousiainen sanoi.

Samaa mieltä oli myös Lassila. Hänen mukaansa Kläbon pahin vastustaja onkin mies itse. Vaikka esimerkiksi Calle Halfvarsson osoitti sunnuntaina hyvää kirikykyä, ei Lassila usko ruotsalaisen saumoihin.

– Käytännössä 95 prosenttia loppusuorista on sellaisia, ettei Halfvarssonilla ole mitään saumaa. Sitten voi Kläbon voittaa, jos hän epäonnistuu, sairastuu, on huonossa kunnossa tai loukkaantuu, Lassila sanoi.

– Jos Kläbo on tuollaisessa kunnossa, niin tosi kova maasto ja perinteisellä ja Iivo Niskanen. Siinä on mahdollisuus.