Suurtuotanto Lumikuningatar-jääbaletin ei uskota täyttävän Tampereen areenaa vuodenvaihteessa. Kun teoksen ensiesitykseen on yhdeksän päivää aikaa, iso osa areenan penkeistä on vielä katsojaa vailla.
Viiteen näytökseen on myynnissä yhteensä 50 000 lippua, joista tällä hetkellä on myyty reilu puolet, eli noin 30 000.
Lippujen menekistä kertoi ensin Aamulehti.
Yksi vastaavista tuottajista, Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas ei kuitenkaan koe tilannetta huolestuttavana.
Hän uskoo, että jääshow'sta vielä kiinnostuneet ihmiset tekevät ostopäätöksensä lähempänä esityksiä.
– Nähdäkseni olemme tällä hetkellä suht' hyvässä tilanteessa. Meillä on todella sitoutuneet yhteistyökumppanit, joilta olemme saaneet rahoitusta ja lipunmyynnillä saamme katettua loput kustannukset, Ahokas kertoo.
Lumikuningattaren kaltaista suurtuotantoa ei ole Suomessa koskaan aiemmin nähty, ja maailman mittakaavassakin kyseessä on iso teos.
Tuotannossa on tehnyt työtä yhteensä 498 ihmistä jo viiden vuoden ajan. Kulut lasketaan useissa miljoonissa euroissa.
Ruotsinkielinen päivänäytös vetää heikoimmin
Parhaiten lippuja on myyty esityksen 30.12. olevaan ensi-iltaan. Sen sijaan uudenvuodenaattona esitettävät kaksi näytöstä ovat myyneet heikommin, ja etenkin ruotsinkielisessä päivänäytöksessä on enemmän tyhjiä kuin varattuja penkkejä. Jälkimmäinen, eli kello 19 alkava iltashow on myynyt paremmin. Tämä esitys nähdään myös suorana lähetyksenä Yle TV2:ssa.
Paulina Ahokas ei suoraan kerro, millainen tavoite lipunmyynnissä on, mutta tuotannon siirtyminen koronan takia vuodella on nostanut alkuperäistä tavoitetta merkittävästi suuremmaksi.
– Alun perin maailmanensi-illan piti olla viime vuodenvaihteessa ja tuolloin lipunmyyntitavoite oli huomattavasti alhaisempi. Esitysten siirtyminen vuodella on aiheuttanut meille aivan valtavat lisäkulut, Ahokas kertoo.
Tarjouspaketti puolittaa lippujen hinnan
Esitysten lähestyessä myyntiin on tullut tarjouslippuja. Neljän lipun paketti maksaa nyt 140 euroa, jolloin yhden lipun hinnaksi jää 35 euroa aiemman 69–79 euron sijaan.
Paulina Ahokkaan mukaan tarjous on lajissaan viimeinen eikä hintaa hilata alemmas.
– Enää ei halpene! Tämä on meidän kädenojennus erilaisille kaveriporukoille ja perheille. Tämän jälkeen ei tule muita kampanjoita.
Voit kommentoida aihetta 22. joulukuuta kello 23 saakka.