Kiinnostus ruotsin kielikylpyä kohtaan Vaasassa vaihtelee. Tämän vuoden haussa paikat 5-vuotiaana alkavan ruotsinkielen kielikylpyryhmiin eivät ole vielä tulleet täyteen.
Kielikyvyssä ensi syksylle aloituspaikkoja on 63 ja mukaan mahtuu vielä kymmenisen aloittajaa.
Viime vuonna paikat tulivat heti täyteen ja osa jäi jonottamaan paikkaa.
Elokuussa 2023 varhaiskasvatuksen kielikylpyopetus alkaa Inkerinpuiston ja Huvikummun päiväkodeissa.
Vuonna 2018 syntyneiden lasten kielikylpyopetuksen vapaita paikkoja voi hakea 7.-13.2.2023.
Ruotsinkielinen kielikylpy alkaa viisivuotiaana ja jatkuu koko perusopetuksen ajan. Tavoitteena on tarjota äidinkieleltään suomenkielisille lapsille mahdollisuus hankkia vahva ruotsin kielen taito.
- Kiinnostus ruotsin kielikylpyä kohtaan vaihtelee vuosittain. Viime vuosina on käynyt niin, että toisina vuosina ryhmät tulevat heti täyteen ja osa jää jonottamaan paikkaa ja sitten taas näin, että paikat eivät heti tule täyteen. Varsinaista syytä, miksi näin on emme tiedä, sanoo Huvikummun päiväkodin johtaja Minna Herttua-Niemi.