Sampsa Katajasta tehdyn häirintäilmoituksen käsittely on keskeytetty.
Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimiston johtaja Hannele Räikkönen teki Katajasta häirintäilmoituksen tämän käyttäydyttyä sopimattomasti toimiston harjoittelijaa kohtaan Brysselissä vajaa kuukausi sitten.
Tampereen kaupungilta ei löytynyt keinoja häirintäilmoituksen tutkintaan, koska Kataja on organisaation ulkopuolinen henkilö.
Räikkösen mukaan tärkeintä asiassa oli suojella EU-toimiston harjoittelijaa.
– Häirintäilmoitukseen suhtauduttiin kyllä kaikella vakavuudella, mutta Tampereen kaupungilla ei ole työkaluja tutkia asiaa, koska ilmoitus kohdistuu organisaation ulkopuoliseen henkilöön, Räikkönen sanoo
Maakuntahallitus pahoitteli
Brysselin-tapahtumien virallinen tutkinta päättyneekin nyt tähän. Räikkönen on kuitenkin tyytyväinen, että Satakuntaliiton maakuntahallitus pahoitteli viime viikolla humalassa olleen Katajan käytöstä.
– He puuttuivat asiaan jo paikan päällä ja veivät asiaa eteenpäin. Katson, että tapaus on tältäkin osin nyt käsitelty, Räikkönen toteaa.
Entisellä kokoomuksen kansanedustajalla Sampsa Katajalla on Satakunnassa lukuisia merkittäviä luottamustehtäviä. Hän on muun muassa aluevaltuuston puheenjohtaja sekä maakuntahallituksen ja Porin kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja.