Joskus pölyttyneille historian kertomuksille on syytä näyttää hieman rättiä.
– Historiallisten myyttien purkaminen on tärkeää. Olen ikään kuin halunnut pöllyttää käsitystä valtioyön ajasta eli siitä ajanjaksosta ennen valtiopäivien kokoontumista 1863, jonka ajateltiin olevan synkkä venäläisyyden painostama aikakausi, sanoo Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentti Kristiina Kalleinen.
Syntyi tietoteos, Valtioaamun aika, jonka tarkoituksena on monipuolistaa käsityksiämme autonomisen ajan Suomen historiasta.
Valtioyöstä valtioaamuun
Historioitsija Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen vuonna 1863 lanseeraama termi valtioyö elää edelleen sitkeästi historiankirjoissa. Yleinen käsitys on, ettei vuosien 1809–1863 välisenä aikana Suomen alueella tapahtunut mitään merkittävää: Täällä elettiin valtioyötä, jonka aamu koitti vasta, kun keisari Aleksanteri II kutsui viimein säädyt koolle valtiopäiville Helsinkiin.
Koska säätyvaltiopäivät eivät kokoontuneet, on Kalleisen mukaan mielikuvissa elänyt tulkinta, ettei suuriruhtinaskunnassa tehty mitään kansakunnan ja yhteiskunnan uudistamisen hyväksi.
Todellisuudessa tuolloin tapahtui yllättävän paljonkin edistystä. Elämään on vain jäänyt mielikuva siitä, ettei mitään olisi saanut tehdä Venäjän tahmean byrokratian takia.
– Ei pidä paikkaansa, että venäläisen painostuksen alla täällä elettiin hiljaa ja toisiamme pälyillen. Varsinkin 1840-luvulla tehtiin erittäin paljon taloudellista kehitystä, ja uudistusta tapahtui, Kalleinen kertoo.
Esimerkiksi naisten sivistäminen nousi vuosikymmenenä agendaksi. Tytöt pääsivät 1843 voimaan tulleella uudella koulujärjestyksellä kuluttamaan pulpettia. Samalla suomen kieli tuli pakolliseksi oppiaineeksi.
Keisarin lumoissa
Kun Suomen sodan seurauksena Ruotsi menetti alueitaan Venäjälle, Suomesta tuli keisarin hallitsema suuriruhtinaskunta. Ensialkuun luottamus uutta vallanpitäjää kohtaan oli vaikea rakentaa. Maaseudulla pelättiin maaorjuutta, ylhäisöä kammotti virkakielen muuttuminen venäjäksi. Myös ortodoksisen uskonnon omaksuminen kauhistutti.
Pelot kaikkoontuivat säätyjen tavatessa 1809 keisari Aleksanteri I:n. Suomalaiset olivat Kalleisen mukaan myytyjä. Aikalaisteksteissä keisari sai ylitsevuotavaa hehkutusta – jopa jumalointia.
– Hän voitti jo olemuksellaan suomalaisten sydämen omalle puolelleen.
Suomi sai lopulta pitää Ruotsin vallan ajan lait sekä oman uskontonsa ja kielensä.
Häviö Krimillä nosti uudistusten halun
1850-luvulla Krimin sota ravisteli Eurooppaa. Venäjä halusi raivata pääsyn Mustaltamereltä Turkin salmien kautta Välimerelle. Länsimaat eivät olleet suostuvaisia tähän.
Kun Ranska ja Englanti liittyivät mukaan sotaan, oli Venäjän kohtalo sinetöity.
– Venäjän laivasto oli käytännössä purjelaivakannassa, kun muilla oli höyrylaivoja, Kalleinen kertoo.
Venäjälle häviö oli traumaattinen kokemus, mutta sen seurauksena maassa polkaistiin käyntiin uudistumisen ja vapautumisen aikakausi: armeija, laivasto sekä maan infrastruktuuri tarvitsivat päivittämistä.
Uudistusten aalto ulottui Suomen suuriruhtinaskuntaankin. Suomalaiset ansaitsivat keisarin luottamuksen yhtyessään rintamaan Itämerellä. Vaikka Oolannin sodan kauheuksista lauletaan vielä tänäkin päivänä, suomalaiset pitivät pintansa ja pysyivät lojaalina hallitsijalleen. Kalleisen mukaan palkintona itärajan puolustamisesta keisari kutsui säädyt koolle 1863.
Tätä oli toivottu jo vuosia.
Yhteiskunnallisen kehityksen kannalta valtiopäivät eivät kuitenkaan näyttäytyneet minään merkkipaaluna.
– Kehitys jatkui niin kuin se oli jatkunut siihen saakka. Ei se ollut mikään rajalinja, millaiseksi se on historiantutkimuksessa jämähtänyt.
Krimin sodan seurauksia on vaikea olla vertaamatta nykytilanteeseen. Kalleisen mukaan historia tuskin toistaa itseään, mutta riittävän samankaltainen tilanne voi mahdollistaa samanlaisen lopputuloksen.
– Henkilökohtaisesti tietysti toivon sitä, että Venäjä häviäisi tämän sodan, ja varmasti ja välttämättä se johtaa uudistuksiin siellä. Sopii toivoa, että tulisi tällainen vapautumisen aikakausi, niin kuin Krimin sodan jälkeen tapahtui.
Venäjän historiassa suuret mullistukset ovat usein olleet seurausta sodasta. Lähihistorian esimerkkejä ovat sota Japania vastaan, jolloin keisarin absoluuttista valtaa rajoitettiin vuonna 1905, sekä ensimmäinen maailmansota, jonka aikana keisarikunta muuttui neuvostotasavallaksi.
Olkaamme siis suomalaisia
Kalleisen mukaan yleensä ajatellaan, että suomalaisen identiteetin rakennus alkoi J. V. Snellmanista ja suomen kielen vaalimisesta. Todellisuudessa se alkoi jo aiemmin.
– Heti 1809 jälkeen, kun Suomesta tuli suuriruhtinaskunta, joka sai viralliset omat rajat ja hallintokehikon.
Suuriruhtinaskunnalle piti luoda sisältö ja merkitys sekä oma identiteetti.
– Tietoisesti ryhdyttiin tekemään sisältöä. Meidän pitää nyt käsittää, että olemme suomalaisia. Silloin kysymys oli poliittinen ja sillä oli hallinnollinen painotus.
Tätä vaihetta on kutsuttu Suomen ensimmäiseksi kansallisuusliikkeeksi. Tällöin oli tärkeää, että kaikki suuriruhtinaskunnassa asuvat tuntisivat olevansa suomalaisia äidinkielestään riippumatta.
– Niin paradoksaalilta kuin se saattaa kuulostaakin, niin ruotsinkielinen säätyläistö lähtee propagoimaan suomalaisuutta. Mutta näin se oli, Kalleinen toteaa.
