Pohjois-Irlannin Rory McIlroy nousi lauantaina Augustassa Georgiassa golfin Mastersin kärkipaikalle. McIlroy pelasi toisen perättäisen 66 lyönnin kierroksen ja nousi kolmannelta sijalta johtoasemaan 12 alle parin yhteistuloksella.
McIlroy, 35, tavoittelee turnauksesta häneltä puuttuvaa arvoturnauksen voittoa, joilloin hän nousisi uran Grand Slamilla Jack Nicklauksen, Tiger Woodsin, Gary Playerin, Gene Sarazenin ja Ben Hoganin rinnalle.
– Taitaa olla parasta muistuttaa itselleni, että mestaruus on vielä kaukana. Yritän varautua siihen, että olisin viimeisenä kilpailupäivänä valmis, mihin tahansa tilanteeseen, McIlroy tiivisti asenteensa kilpailun päättävään kierrokseen.
Yhdysvaltain Bryson DeChambeau on kahden ja Kanadan Corey Conners neljän lyönnin päässä McIlroysta. Englannin Justin Rose romahti lauantaina kärjestä kuudenneksi.