Kuvitellaan, että julkisessa tilassa on portaat, joissa joka neljäs suomalainen kaatuu vuosittain. Ratkaistaanko ongelma lähettämällä kaatuneet työterveyshuoltoon, vai selvittämällä, mikä portaissa on vialla?
Rikkinäinen työelämä ei muutu muuksi yksilöitä korjaamalla.
Yhdellä on työn kuormaa aivan liikaa, toinen yrittää epätoivoisesti saada jalansijan työelämässä. Kun valmistuin yliopistosta vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa, tämä epäsuhta oli karu totuus viiteryhmässäni. Pudistelin päätäni, työelämä on rikki.
Vähänpä tiesin. Viime kuukausina valtakunnan medioita seuraavan on ollut mahdotonta välttyä Työterveyslaitoksen tuoreilta tutkimustuloksilta: Useampi kuin joka neljäs suomalainen kärsi työuupumuksen oireista loppuvuodesta 2022.
Rikkinäinen työelämä ei muutu muuksi yksilöitä korjaamalla. Psykoterapeutin työssäni minulle on käynyt selväksi, etteivät toimintatavat ole juuri muuttuneet siitä, kun itse paloin loppuun nuorena tohtorikoulutettavana.
Työntekijä lähetetään sairauslomalle, kuntoutuspsykoterapiaan tai itsemyötätuntokurssille eheytymään kuin auto korjaamolle. Huonokuntoiselle tielle ja kestämättömiin keliolosuhteisiin palattuaan auto saa yleensä uusia lommoja. Ennen pitkää tuppaavat hajoamaan myös muut samaa tietä ajavat kulkupelit.
Työuupumus ei selity yksilön heikkoudella, vaan huonoilla työoloilla. Työterveyslaitoksen erikoistutkija Janne Kaltiainen huomauttaa, että vaikka nuori ikä, naissukupuoli ja matala koulutustaso ovat yhteydessä työuupumukseen, suurin riskitekijä on epäsuotuisat työolot. Kun työ vaatii liikaa tarjoamatta vastineeksi riittäviä voimavaroja, työuupumuksen riski kasvaa.
Moni nuori aikuinen uupuu jo työuransa alkuvaiheessa, aivan kuten minäkin. Koska työuupumus ei toistaiseksi ole virallinen diagnoosi, on sairausloman tai kuntoutuspsykoterapian syyksi kirjattava esimerkiksi masennus- tai ahdistuneisuushäiriö, joka saattaa kulkea käsi kädessä työuupumuksen kanssa.
On tavattoman surullista, miten moni sen seurauksena omaksuu mielenterveyspotilaan identiteetin, vaikka leima tulisi lyödä työpaikkaan.
Työssä jaksamisen tukemiseksi väläytellään säännöllisesti nelipäiväistä työviikkoa. Nuori, uransa alkuvaiheessa oleva aikuinen saattaa kuitenkin tehdä vastoin tahtoaan osa-aikatyötä, kausityötä tai työllistää itsensä. Kuormitusta lisännee työtunneista taisteleminen ja toimeentulon epävarmuus, joka madaltaa kynnystä tarttua jokaiseen tarjolla olevaan projektiin.
Sitku-elämästä syytetään usein yksilöä itseään, vaikka taustalla on myös sitä ruokkivia rakenteita. Levon hetkeä ankaran rutistuksen jälkeen ei välttämättä tule. Antti Tuisku sanoittaa ilmiön hyvin laulussaan:
Jos nyt jaksan viel tän yhden mäen yli
Onks sen jälkeen uusi mäki
Ylisuorittaja uupui. Huippujohtaja kertoo, miten paloi loppuun. Nämä voisivat olla minkä tahansa lifestyle-jutun otsikoita. Työuupumus ilmiönä ei kuitenkaan kosketa vain kaltaisiani korkeakoulutettuja suorittajaihmisiä. Perus- ja toisen asteen suorittaneista joka kolmannella on kohonnut riski uupua työssä, kun taas yliopistotutkinnon suorittaneilla riski on joka viidennellä.
Matalasti palkatuilla naisvaltaisilla aloilla esimerkiksi lähihoitajan tai lastenhoitajan työtä tekevien työssä jaksamista nakersi resurssipula ja yhteiskunnallisten muutosten nopea heijastuminen alalle.
Hiljattain julkaistussa Työterveyslaitoksen tutkimuksessa esitellään seitsemän niin sanottua toimijahahmoa, jotka kuvaavat erilaisia polkuja mielenterveyteen liittyviin työkykyongelmiin kunta-alan nuorilla työntekijöillä. Tutkija Kristiina Lehmuskosken mukaan korkeasti koulutettujen asiantuntijatehtävissä toimivien ja sote- ja kasvatusalan käytännön työtä tekevien nuorten aikuisten työssä jaksamisen haasteiden taustalla voi olla erilaisia seikkoja.
Korkeasti koulutettu asiantuntija saattaa uupua rakentaessaan määrätietoisesti nousujohteista uraa ja kurottaessaan täyteen potentiaaliinsa kaikilla elämänalueilla. On paine löytää oma juttu, autonominen työ ja kehittää itseään. Kulttuuriset ideaalit, joita sosiaalinen media osaltaan heijastaa, luovat painetta tähän.
Samaisessa tutkimuksessa havaittiin, että matalasti palkatuilla naisvaltaisilla aloilla esimerkiksi lähihoitajan tai lastenhoitajan työtä tekevien työssä jaksamista nakersi resurssipula ja yhteiskunnallisten muutosten nopea heijastuminen alalle. Tsemppilauseet eivät auta, jos omat vaikutusmahdollisuudet työstä selviämiseen ovat vähäiset.
Henkilökohtaisten haavoittuvuuksien vuoksi yksi voi toki olla alttiimpi kaatumaan portaissa kuin toinen. Pidemmän päälle fiksua lienee kuitenkin korjata myös ne portaat. Muuten yhden vielä paikatessa haavojaan seuraava jo kaatuu.
Emilia Kujala
Kirjoittaja on kahdesti uupunut yhteiskuntatieteilijä ja psykoterapeutti, joka työskenteli aiemmin pätkätöissä nuorten uravalmentajana.
Kolumnista voi keskustella 14.4. kello 23.00 saakka.
