Leiki hetki ajatuksella: et pärjää enää kotona, vaan päädyt palvelutaloon, jossa kukaan ei ymmärrä sinua, etkä sinä ketään.
Aika hiljainen ja yksinäinen loppuelämä.
Viittomakielisillä ikäihmisillä tämä on ollut jo kauan arkea esimerkiksi Pohjanmaalla.
Palvelutalopaikka löytyy sieltä, missä on tilaa tai mitä kunto edellyttää. Sijoituspäätökseen ei vaikuta kieli.
Tulkin saa yhteiskunnan maksamana asioiden hoitoon, mutta ei se ole sama kuin että olisi seinänaapureita, joiden kanssa on sama kulttuuri ja äidinkieli.
Suomen kuuroilla ja kuurosokeilla onkin hyvinvointialueille painavia terveisiä: viittomakieltä osaava henkilöstö pitää kartoittaa, ja heitä pitää palkata niin julkisiin kuin yksityisten palveluntuottajien palveluihin.
Kuurojen Liiton aluetyöntekijä Sirpa Kallion mukaan pohjalaiskuurojen tilanne on kaukana ihanteesta, jossa ikäihmisen hoito ja ympäristö olisi mahdollisimman viittomakielistä.
”Olisi niin hyvä, jos olisi viittomakielisiä hoitajia”
92-vuotias Etel Tarvonen ei enää pärjää kotona yksin, vaikka pojantytär käy säännöllisesti auttamassa.
Ikänsä Vaasan seudulla asunut Tarvonen ei halua päätyä viittomakielisenä kuulevien palvelutaloon, vaan toivoo pääsevänsä vajaan 400 kilometrin päähän Hyvinkään Åvikiin. Se on yksi seitsemästä Kuurojen Palvelusäätiön palvelukeskuksesta. Niissä on viittomakieliset asukkaat ja henkilökunta.
Hän odottaa Pohjanmaan hyvinvointialueelta maksusitoumusta, ja kokee, että kuuro jää itsemäärämisoikeuden ulkopuolelle, jos ei saa hoitaa asioitaan omalla kielellään. Se pelottaa.
Palvelukotipaikka sieltä, missä on tilaa
Aluetyöntekijä Sirpa Kallion mukaan kuuro ikäihminen on valinnan edessä – olla huonolla tuurilla ainoa viittomakielinen oman kunnan palvelutalossa tai hakea maksusitoumusta palveluasumiseen kauas kotimaisemista.
Saako pohjalaiskuuro helposti maksusitoumuksen Kuurojen Palvelusäätiön palvelukeskuksiin Helsinkiin, Ouluun, Hämeenlinnaan, Hyvinkäälle, Jyväskylään, Turkuun tai Joensuuhun?
– Helppo on väärä sana. Riippuu käsittelijästä, ja siitä, että ymmärretäänkö kielen merkitys. On työntekijöitä, jotka uskaltavat tehdä niitä päätöksiä ja sitten niitä, jotka ajattelevat, että samaa kurjuutta kaikille, sanoo Sirpa Kallio.
Pohjanmaan hyvinvointialueen koti- ja asumispalveluiden toimialuejohtaja Tony Pellfolk kertoo, että kuuroja on hajasijoitettu sinne, missä on ollut tilaa.
Hän kuitenkin uskoo tulevaisuudessa parempaan keskittämismahdollisuuteen, koska hyvinvointialueen kokoisella alueella on enemmän kuuroja kuin esimerkiksi yksittäisessä kunnassa.
– Kuurojen Palvelukeskuksiin on ostettu paikkoja. Hakijoita on yleensä ollut keskimäärin yksi vuodessa, Pellfolk toteaa.
”Teknologia helpottaa ikäpolveni vanhuutta”
Opiskelija Emmi Mäki-Latvalan, 21, oma vanhuus on vielä kaukana. Hän on valmistunut lähihoitajaksi ja jatkaa nyt Vaasan ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi.
Mäki-Latvala edustaa sukupolvea, joka ei tyydy siihen, että joku muu määrittää, mitä kuuro voi ja saa tehdä.
– Esimerkiksi hoitajana en pysty verenpainetta mittaamaan manuaalisesti, koska siinä tarvitaan kuuloa, mutta kunhan meillä on oikeat työvälineet ja apu, mitä saadaan, niin pystymme tekemään melkein vaan mitä haluamme, hän kertoo.
Digiaikaan syntyneen ikäluokan vanhuus tulee olemaan erilainen jo pelkästään teknologiataitojen vuoksi.
– Yksinäisyyttä helpottaa se, että on videochatteja, joilla saamme toisiin kuuroihin paremmin yhteyden. Tekniikka myös kehittyy koko ajan.
Silti Mäki-Latvalalla on kaukana odottavassa vanhuudessaan ykköstoiveena aivan sama kuin tämän hetken kuuroilla ikäihmisillä: viittomakielinen ympäristö.
Tavoitteena tasavertaisuus
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella tehtiin viime syksynä yhtenäiset palvelutarpeiden arvioinnin ja palveluihin pääsemisen kriteerit.
Ikäihmisten palveluiden toimialuejohtaja Tarja Palomäen mukaan ne turvaavat kuurojen tasavertaisen kohtelun, koska jokaisen asiakkaan kohdalla arvioidaan, miten juuri heidän erityistarpeensa vaikuttavat palveluun hakeutumisessa vai vaikuttavatko.
Kuurojen Liitto pelkää, etteivät yhteiset kriteerit välttämättä auta.
Toisin kuin valtaväestö, kuuro lokeroidaan helposti väärin, sanoo Kuurojen Liiton aluetyön johtaja Helena Torboli.
– Kuuro nähdään usein vammaisena henkilönä, eikä kielellisenä, jolle tärkeitä elämän pilareita ovat omankielinen vuorovaikutus ja tiedonsaanti, Torboli sanoo.
Pahimmillaan yhteisen kielen puute voi johtaa hoitovirheisiin.
Aluetyöntekijä Sirpa Kallio näkee työssään, kuinka terveydenhuollossa voi olla täysin vääriä luuloja esimerkiksi tulkin käyttämisestä:
– Niin kauan, kun ei ymmärretä sitä, että kuurot ovat kielivähemmistö, ei ymmärretä muitakaan ongelmia, koska kieli on se tärkein, Kallio korostaa.
Lokakuun alussa ensi syksynä tulee voimaan uusi vammaispalvelulaki, josta on poistettu ikääntymisrajaus. Se tarkoittaa, että palveluiden saamisen edellytykset tulisi täyttää riippumatta henkilön iästä.
Helena Torbolin mukaan tarkoitus on mahdollistaa asumispalveluiden saaminen vammaispalvelulain perusteella.
– Kuitenkin käytännössä hoivapalvelut järjestetään jatkossa sosiaalihuoltolain perusteella. Siinä ei ole huomioitu riittävästi sitä, että kuuroilla on oikeus omakieliseen ikääntyvien palveluun, Torboli toteaa.
Myös kotipalvelussa tilanne haastava
Moni kuuro sinnittelee mahdollisimman pitkään kotona.
Ymmärtäminen ja ymmärretyksi tuleminen on yleensä tulkin varassa eli ilman tulkkausta tilanne on kotipalvelukäynnillä haastava.
Etelä-Savossa tilannetta koitettiin helpottaa tarjoamalla viittomakielisille kotipalvelun asiakkaille etäpalveluna tulkin ja hoitajan kuvapuheluita. Niiden aikana juteltiin kuulumiset ja mm. tarkasteltiin asiakkaan vireystilaa. Kuurojen Liitossa toivotaan vastaavia palvelukokeiluja myös muualle Suomeen.
Soittokierros pohjalaismaakuntien hyvinvointialueille osoittaa, että viittomakieltä osaavien työntekijöiden määrää ei ole kartoitettu, vaan tiedot perustuvat arvioihin.
Yksittäiset työntekijät hallitsevat viittomakieliset aakkoset, osa käyttää tukiviittomia.
Juuri ennen koronaa kotipalveluyrityksen perustaneet kuurot lähihoitajat Satu Ranta-Pantti ja Sari Eteläaho ovat harvinaisia pohjalaismaakunnissa.
Hyvinvointialuerajojen yli toimiva eteläpohjalaiskaksikko näkee kentällä arjen ongelmat:
Elina Blundin, kuuro lähihoitaja, puolestaan työskentelee vakituisessa työsuhteessa Esperi Caren hoivakoti Gustavissa Vaasassa.
Äidinkieleltään viittomakielinen hoitaja on ilo työpaikan ainoalle kuurolle asukkaalle, mutta työ sujuu hyvin myös kuulevien kanssa.
Elina Blundin toivoo, että sosiaali- ja terveysalalle koulutettaisiin enemmän viittomakielisiä hoitajia. Myös kuuleville olisi tärkeää opettaa arkipäivän viittomia ja perehdyttää kuurojen kulttuuriin.
Kun hän on pois töistä, muu henkilökunta kommunikoi kuuron asukkaan kanssa ilmeillä, eleillä ja tukiviittomilla. Asukas on myös hyvä lukemaan huulilta, mutta kaikki kuurot eivät ole, Blundin toteaa.
Ikääntyneet kuurot eivät välttämättä pysty kommunikoimaan kuulevien kanssa edes lukemalla ja kirjoittamalla. Heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan oli vallalla oralistinen näkemys eli oli tärkeämpää yrittää opettaa kuuro puhumaan kuin lukemaan ja kirjoittamaan.
Aiheesta voi keskustella tiistaihin 23. toukokuuta kello 23 asti.
