Vaurastuminen, perheen perustaminen ja itsensä vapaa toteuttaminen ovat asioita, joista 22-vuotias Tapani Takala aikoo luopua.
Takala on päättänyt tavanomaisemman polun sijaan omistaa elämänsä Jumalan kunniaksi ja luostarin hyväksi. Miehen vähäinen omaisuus siirtyi luostarin omistukseen ja nimi vaihtui Stefanokseksi, kun hän saapui kuuliaisuusveljeksi ortodoksiseen Valamon munkkiluostariin viime syksynä.
Stefanos ei ole ainoa, joka on päättänyt jättää yhteiskunnan normien mukaisen elämän. Kiinnostus luostarielämää kohtaan on näkynyt tuntuvasti lisääntyneinä yhteydenottoina Valamossa sekä Lintulan nunnaluostarissa viime vuosina.
– Luulen, että epävarmat ajat ovat pysäyttäneet ihmiset ajattelemaan hengellistä elämää, nunna Ksenia Lintulan luostarista pohtii.
Valamon luostarin johtaja arkkimandriitta Mikael huomasi ensimmäiset merkit kiinnostuksen kasvusta pari vuotta ennen koronaa. Koronakevään jälkeen tapahtui iso hyppäys ja kiinnostus on edelleen pysynyt korkeana.
– Ajattelen myös, että ehkä yhteiskunta on monimuotoistunut sillä tavalla, että on helpompi tehdä tavanomaisesta elämästä poikkeavia ratkaisuja, arkkimandriitta sanoo.
Kaikki kiinnostuneet eivät kuitenkaan lopulta päädy tulemaan luostariin, arkkimandriitta Mikael toteaa.
Valamon luostarin veljestö kasvoi tästä huolimatta kahdeksalla jäsenellä viime vuonna.
Valamossa on tällä hetkellä yhteensä 18 munkkia tai kuuliaisuusveljeä.
Tämän vuoksi lisää tilaa veljestölle on järjestetty Wanhasta munkkilasta, jossa on pääosin majoittunut talkoolaisia ja siviilipalvelusmiehiä.
Luostarielämä ollut pitkään mielessä
Kuuliaisuusveli Stefanos on ollut luostarissa nyt kymmenisen kuukautta. Hänellä on meneillään kokeiluaika, jolloin tarkastellaan, sopiiko luostarielämä hänelle ja hän luostarille. Aikaisintaan Stefanos voidaan vihkiä munkiksi vasta, kun hän on ollut vuoden luostarissa.
Kuuliaisuusveljet pyrkivät elämään jo kokeiluajalla kolmen munkkilupauksen mukaan eli ilman omaisuutta, naimattomina ja kuuliaisina.
Stefanos kertoo, että ajatus luostariin lähtemisestä ehti olla hänen mielessään jo ainakin vuosikymmenen, mutta vaihtoehtoja täytyi puntaroida tarkkaan. Pandemia antoi hänelle aikaa miettiä asiaa syvällisemmin.
Vaikka asia oli ollut Stefanoksella mielessä pitkään, päätös ei ollut helppo eikä sen tulisi hänen mielestään ollakaan. Loppujen lopuksi elämä luostarissa tuntui hänelle sopivimmalta polulta.
– En ole missään vaiheessa harkinnut vakavasti perheen perustamista tai muuta sellaista, vaan pitänyt suunnan selkeänä. Sekään ei välttämättä ole hyvä, jos hyppii jatkuvasti päätöksestä toiseen, Stefanos toteaa.
Uusi arki on alkanut luontevasti
Luostarielämän rutiinit eivät eroa Stefanoksen mielestä paljoakaan hänen aiemmasta arjestaan koulussa ja asepalveluksessa.
Veljestön päivä alkaa kuudelta aamupalveluksella. Sitä seuraa yhteinen aamupala ruokalassa, jonka jälkeen siirrytään töihin. Töitä tehdään lounaaseen asti, jolloin syödään jälleen yhdessä ja sen jälkeen työt jatkuvat.
Iltakuudelta veljestö kokoontuu vielä kirkkoon, jonka jälkeen on vapaa-aikaa. Stefanos kertoo, että jokainen viettää illat haluamallaan tavalla; osa tykkää lukea, kun taas toiset esimerkiksi ulkoilla.
Omalle hengellisyydelle luostarissa on runsaasti aikaa, jopa työn lomassa.
– Työ itsessään on rukousta, kun sen tekee oikein. Silläkin tavalla voi palvella Jumalaa, Stefanos sanoo.
Kuuliaisuusveli Stefanos pitää Valamossa opaskierroksia ja työskentelee luostarin matkamuistomyymälässä. Työssään hän on törmännyt luuloon, jonka mukaan munkit eivät saa lähteä luostarista minnekään. Todellisuudessa omia asioita voi käydä hoitamassa, mutta siihen tarvitsee luostarin johtajan luvan.
Halutessaan luostarielämän voi jättää myös kokonaan taakseen, mutta Stefanos ei näe, että hänen kohdallaan niin tulee käymään.
– Seuraavaksi, kun täältä jonnekin lähden, se on vaneriarkussa luostarin hautausmaalle, Stefanos uskoo.
Mitä ajatuksia juttu herätti sinussa? Voit keskustella aiheesta 15.6. kello 23:een saakka.
