Rikosoikeuden professori: Kansanedustajan poistaminen Provinssista on harmaata aluetta – tapauksessa voi olla kyse syrjintärikoksesta

Rikosoikeuden professori Matti Tolvasen mukaan poliisin työ on nyt selvittää, oliko poistamiseen syynä yhteiskunnallinen mielipide ja joutuiko Mäenpää eriarvoiseen asemaan jonkun toisen kanssa.

Matti Tolvanen rikos-ja prosessioikeuden professori Itä-Suomen yliopisto
Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen katsoo, että tapauksella on yhteiskunnallista merkitystä ja siksi poliisin on syytä se tutkia. Arkistokuva. Kuva: Berislav Jurišić / Yle
  • Kati Ala-Renko

Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvasen mielestä on hyvä, että kansanedustaja Juha Mäenpään Provinssista poistaminen selvitetään.

– Kyse on kuitenkin yhteiskunnallisesti merkittävästä tapauksesta, jossa mielipide on vaikuttanut lopputulemaan. Tapaus on saanut paljon julkisuutta ja asiasta on vahvoja mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Kansanedustaja Juha Mäenpää (ps.) kertoi eilen tekevänsä poliisille tutkintapyynnön viikonlopun tapahtumista.

Mäenpää oli VIP-kutsuvieraana Provinssissa ja joutui poistumaan tapahtumasta kesken illanvieton. Syynä oli Mäenpään mielipidekirjoitus maakuntalehti Ilkka-Pohjalaisessa. Kirjoitus soti vastaan Provinssin arvoja.

– Lähtökohtaisesti tällaisissa asioissa on ollut matala kynnys esitutkinnan aloittamiseen, koska asialla on yhteiskunnallista merkitystä. On periaatteellinenkin kysymys, voiko näin toimia.

Tolvanen ei halua ottaa kantaa siihen, tullaanko esitutkinta käynnistämään. Hänen mukaansa syrjintärikoksen tunnusmerkistö täyttyisi varmasti, jos Mäenpäältä olisi evätty pääsy tilaisuuteen maksua vastaan.

– Hänet asetettaisiin eriarvoiseen asemaan muihin nähden yhteiskunnallisen mielipiteensä vuoksi.

Yhtä selvää on se, että tapahtumanjärjestäjällä ei ole velvollisuutta kutsua ketään tapahtumaan.

– Ei ole syrjintää jättää kutsumatta. Nyt ollaan välitilassa, koska kansanedustaja on kutsuttu, mutta määrätty poistumaan. Liikutaan harmaalla alueella, joten on hyvä, että poliisi selvittää asian.

Kyseessä olisi syrjintärikos, ei sananvapauteen kohdistuva rikos

Matti Tolvasen mukaan kyse Mäenpään tapauksessa olisi nimenomaan syrjintärikoksesta.

– Tätä on sekoitettu sananvapauteen, siitä ei ole kyse. Yhteiskunnallisesta mielipiteestä voidaan olla mitä mieltä vain. Opetushallituksen ohjeistusta saa kyllä kyseenalaistaa.

Rikosoikeuden professorin mukaan poliisi huomioi tapauksessa kaksi asiaa; onko Mäenpää poistettu yhteiskunnallisen mielipiteen vuoksi ja toisaalta, onko hänet asetettu eriarvoiseen asemaan jonkun toisen kanssa.

– Jos on, on pohdittava vielä, onko sille hyväksyttävä syy. Järjestäjän mukaan syy on, sillä Mäenpää on esittänyt heidän arvojaan vastaavia mielipiteitä.

Tolvanen on tyytyvänen, että poliisi selvittää seikat objektiivisesti.

– Merkitystä on myös sillä, onko Mäenpäälle tarjottu mahdollisuutta jäädä tilaisuuteen maksua vastaan. Jos on, syrjintäolettama luultavasti poistuu. Jos olisi kieltäydytty lippuakin myymästä, syrjintä täyttyisi pomminvarmasti.

Pohjanmaan poliisille on jätetty jo aiemmin tutkintapyyntö Provinssin lauantain tapahtumista. Poliisin tiedottaja Mikael Appelin mukaan tutkintapyyntö on tehty tiedotusvälineissä esillä olleiden artikkeleiden ja tietojen pohjalta.

Mäenpää kertoo, ettei tiedä kuka tutkintapyynnön on tehnyt. Hän halusi omalla tutkintapyynnöllään varmistaa, että häntä koskeva asia pysyy omissa käsissä.

Aiheesta aiemmin:

Perussuomalaisten Juha Mäenpää poistettiin festivaaleilta ja siitä nousi palautevyöry – Provinssi-järjestäjä: ”Harkitsen jatkotoimia”

”Provinssissa nähtiin moraalipörhistelyä” – politiikan tutkija Hanna Wassin mielestä Juha Mäenpään poistaminen festivaaleilta oli ylilyönti