Johanneksen evankeliumissa kerrotaan Tuomaksesta, joka ei tahtonut uskoa Jeesuksen nousseen kuolleista. Mieli muuttui vasta, kun hän pääsi koskettamaan naulanjälkiä vapahtajan käsissä ja kyljessä.
Kristinuskolle kysymys Jeesuksen ylösnousemuksesta on kaiken perusta. Maailmanpolitiikassa sama koskee ilmastonmuutosta. Kuten Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden Helsingissä totesi, ilmastonmuutos on eksistentiaalinen uhka.
Heinäkuun lopussa YK:n pääsihteeri António Guterres vetosi maailman johtajiin:
”On mahdotonta hyväksyä fossiilisten polttoaineiden myynnistä saatavia voittoja ja ilmastotekojen puuttumista. Johtajien on johdettava. Ei enää epäröintiä, ei enää tekosyitä, ei enää odottelua, että toiset aloittavat.”
Ministeri uskoo, että ”ilmastopaniikin” takana on juoni muuttaa länsimaisia yhteiskuntia totalitaariseen suuntaan.
Mutta monet johtajat epäilevät yhä. Esimerkiksi perussuomalaisten liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen mukaan meillä ei ole vielä riittävästi tietoa ihmisten vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Ranne jopa uskoo, että ”ilmastopaniikin” takana on juoni muuttaa länsimaisia yhteiskuntia totalitaariseen suuntaan.
Sanna Marinin (sd.) hallitusohjelmassa ilmastonmuutos mainittiin 29 kertaa; Petteri Orpon (kok.) ohjelmassa mainintoja on enää yhdeksän.
Myös osa kansalaisista on hämillään. Kuten Lulu Rannekin huomauttaa, meillä on todisteita siitä, että ilmasto on muuttunut entisinä aikoina itsestäänkin. Lisäksi säät vaihtelevat vuodesta toiseen, ja ilmoista on vaikeaa sanoa, mikä muutos on pysyvää ja mikä vuosittaista vaihtelua. Kaikki ennustukset tulevaisuudesta tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän uskon varassa.
Miten on mahdollista, että huoli vähenee, vaikka merkit lähestyvästä katastrofista lisääntyvät?
Tiedebarometrissä on kysytty vuodesta 2004 kansalaisten kantaa väitteeseen: ”ilmastonmuutoksen eteneminen on todellinen ja vakava uhka, joka vaatii poliittisilta päättäjiltä tehokkaita toimia”. Ensimmäiset 14 vuotta väitteestä oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä neljä viidestä vastaajasta – viime vuonna näin vastasi enää kaksi kolmesta.
Miten on mahdollista, että huoli vähenee, vaikka merkit lähestyvästä katastrofista lisääntyvät?
Ilmastonmuutokse n politisoitumiseen vaikuttanee se, että kaikki muutoksen vaikutukset eivät ole pohjoiselle maalle järisyttäviä. Lämpimämmät säät saattavat jopa parantaa satoa, tai saamme ehkä kesällä lisää hellettä pakenevia turisteja Etelä-Euroopasta.
Sitä paitsi, vaikka meillä puhutaan paljon ilmastonmuutoksen vaikutuksista, konkreettiset muutokset omassa arjessa näyttävät vähäisiltä.
Niin näyttävät, sillä katsomme väärään suuntaan.
Köyhissä maissa tilanne on toinen. Valtaosa ihmisistä saa elantonsa – kuten joskus ennen meilläkin – pienimuotoisesta maanviljelystä. Pienikin muutos viljelyolosuhteissa voi johtaa nälänhätään.
Kaksi vuotta sitten YK julisti, että maailman ensimmäinen ilmastonmuutoksen aiheuttama nälänhätä oli alkanut Madagaskarin eteläosassa. Tästäkin väitteestä on tosin kiistelty.
Marraskuussa olin juuri tuolla alueella keräämässä tutkimusaineistoa. Haastattelimme norjalaisen ja madagaskarilaisen kollegan kanssa paikallisia ihmisiä ja asiantuntijoita. Jatkona aikaisemmille tutkimuksille halusimme nyt selvittää, miten luterilaiset seurakunnat auttavat jäseniään sopeutumaan ilmastonmuutokseen.
Koin matkan kuin Raamatun epäilevä Tuomas, joka uskoo Jeesuksen elävän vasta kohdattuaan Kristuksen. Näin omin silmin, miten ilmastonmuutos oli tuhonnut elinolosuhteet. Kuivuus oli tyrmäävää.
Juuri nyt ilmastonmuutos sattuu eniten siellä, missä ihmiset ovat jo ennestään tiukoilla.
Kyläläiset kertoivat paitsi sateiden vähenemisestä myös aivan poikkeuksellisesta tuulen kovenemisesta. Punaista hiekkapölyä levittävä myrskytuuli oli peittänyt taimet ja tuhonnut viljelymaan.
Ihmiset kertoivat hakeneensa kovimpien puuskien aikaan suojaa kirkoista, koska ne ovat kylien ainoita kivirakennuksia. Pastori kuvasi tuulta sanomalla, että jos sen kerran kokee pahimmillaan, ei enää palaa seudulle takaisin.
Juuri nyt ilmastonmuutos sattuu eniten siellä, missä ihmiset ovat jo ennestään tiukoilla. Nämä ihmiset ovat muutoksen ensimmäisiä uhreja.
Traagista on, että he eivät ole omalla elämäntavallaan osallistuneet koko ongelman aiheuttamiseen. Heidän pienet viljelmänsä ovat aina olleet ekologisesti kestäviä, vaikka taloudellisesti ja sosiaalisesti usein kestämättömiä.
Näiden ihmisten olemassaolo ei ole uskonasia – se on tekojen asia.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorina ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina.
Kolumnista voi keskustella 11.8. kello 23.00 asti.
