Lahdessa harvinainen kaikelle yleisölle avoin alokkaiden sotilasvala ja paraatimarssi – edellisen kerran Hennalassa lähes vuosikymmen sitten

Torstain tapahtumassa on 400 Hämeen panssaripataljoonan alokasta, kaluston esittelyä ja livemusiikkia.

Varusmiehiä Dragsvikissä.
Juhlallinen valatilaisuus päättää uusien alokkaiden peruskoulutuskauden. Kuva: Linus Westerlund / Yle
  • Markku Tuhkanen

Lahden urheilukeskuksessa nähdään torstaina iltapäivällä näyttävä maanpuolustuksen tapahtuma.

Hämeen panssaripataljoona tuo heinäkuussa varusmiespalveluksensa aloittaneet alokkaat vannomaan sotilasvalansa yleisön eteen.

– Meillä on ollut tapana viedä yksi pataljoona joka kesä jonnekin toiminta-alueemme neljästä maakunnasta. Talven kaikki valatilaisuudet pidetään varuskunnassa, kertoo Panssariprikaatin komentaja, eversti Rainer Kuosmanen.

Torstaina ensimmäisenä avatutuu kalustonäyttely ja tapahtumatori Lahden jäähallin pysäköintialueella kello 14.

– Esillä on meidän mekanisoidun joukon raskasta kalustoa; taistelupanssarivaunu, rynnäkköpanssarivaunu ja miehistönkuljetusajoneuvo. Näyttäydymme lahtelaisille meidän keskeisellä suorituskyvyllä, sanoo Kuosmanen.

Tapahtumatorin tähti on saksalainen Leopard 2A4 panssarivaunu, jossa on 120 mm:n vaunukanuuna.

Parolannummella Panssariprikaatin harjoitus
Yleisö voi tutustua myös esimerkiksi neuvostovalmisteiseen BMP2 rynnäkköpanssarivaunuun, jonka pääaseena on 30 mm:n automaattitykki. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Isku-areenan pysäköintialueella yleisöä viihdyttää myös suuri varusmiessoittokunta.

Linkki historialliseen ketjuun

Tilaisuuden virallinen osuus käynnistyy kello 17, jolloin vannotaan sotilasvala sekä suoritetaan ohimarssi.

Sotilasvalan esilukijana toimii Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Noin 400 alokkaan paraatijoukkoja komentaa Hämeen panssaripataljoonan komentaja everstiluutnantti Mika Metsi.

Valan ja vakuutuksen erona on se, että valatekstissä vannotaan ”jumalan edessä” ja vakuutuksessa ”kunnian ja omantunnon kautta”. Kummallakaan ei ole oikeudellista merkitystä

– Olen aina ajatellut, että sotilasvala- tai vakuutus on linkki, jossa nuori alokas kääntyy sotilaaksi ja osaksi pitkää historiallista ketjua. Se myös vakavoittaa alokasjakson päätteeksi, kun edessä on uusi askel ja siirrytään oman puolustushaaran sekä aselajin vaatimaan koulutukseen, Kuosmanen kuvailee.

– Minusta oleellista on myös se, että alokkaan läheiset tulevat joko paikan päälle tai seuraavat livestriimin välityksellä, hän jatkaa.

Lahden tilaisuudessa on mukana Hämeen panssaripataljoonan alokkaat. Muut Panssariprikaatin heinäkuun saapumiserässä aloittaneet vannovat sotilasvalansa Hattulan Parolannummella perjantaina klo 12 alkaen.

Edellisen kerran lahtelaisilla oli mahdollisuus seurata alokkaiden valatilaisuutta jo lakkautetussa Hennalan varuskunnassa vuonna 2014.