Koitereelta on pelastettu viisi melojaa maanantain vastaisena yönä.
Viiden hengen porukka oli lähtenyt sunnuntaina päivällä melomaan kanooteilla Koitereelle, mutta reissu oli pitänyt keskeyttää vesisateen ja kovan tuulen takia. Melojat olivat rantautuneet isossa aallokossa Laitasaaren pohjoispäähän.
Myrskyn tyyntymistä odotellessa kello kävi jo 23 ja oli pimeää, jolloin melojat päättivät soittaa hätäkeskukseen. Ilomantsin pelastusasemalta lähti apuun kaksi yksikköä ja vene.
Yön pimeydessä pelastajat suunnistivat veneellä Laitasaareen, jossa heitä odotti viisi hyväkuntoista noin 20-vuotiasta melojaa. Pelastajat kuljettivat viisikon aamuyöllä turvaan Huhuksen Partalanrantaan.