Chilen pääkaupungissa Santiagossa 50 vuoden takaisen sotilasvallankaappauksen muistomarssi äityi mellakoinniksi sunnuntaina. Vallankaappauksesta alkoi Augusto Pinochetin diktatuuri.
Mielenosoittajat ja mellakkapoliisi ottivat yhteen La Moneda -presidentinpalatsin ulkopuolella ja hautausmaalla, jonne Pinochetin diktatuurin aikana tapettuja on haudattu. Presidentinpalatsi taas on paikka, jossa Salvador Allende puolivuosisataa sitten syöstiin vallasta ja jossa hän teki itsemurhan.
Presidentinpalatsin ikkunoita rikottiin. Poliisi käytti kyynelkaasua ja vesitykkejä. Viranomaisten mukaan ainakin kuusi poliisia loukkaantui. Yksitoista ihmistä pidätettiin.
Pinochet vainosi 17 vuotta jatkuneen valtansa aikana etenkin vasemmistolaisia ja poliittisia kriitikkojaan.
Ainakin 3 200 ihmistä tapettiin ja katosi. Kidutetuiksi joutui lähes 40 000 ihmistä.
Rauhanomaisesti sen sijaan sujui sunnuntaina naisten vuosittainen muistomarssi. Mustiin pukeutuneet naiset kantoivat kynttilöitä ja diktatuurin aikana kadonneiden kuvia.
Chilen presidentti tuomitsi mellakan
Chilen presidentti Gabriel Boric tuomitsi mellakoinnin.
– Tuomitsen ehdottomasti tällaisen toiminnan, Boric sanoi.
Myös Boric itse osallistui osaan marssista. Hän on ensimmäinen Chilen presidentti, joka on ottanut osaa vallankumouksen uhrien muistotilaisuuteen diktatuurin päättymisen jälkeen.
Suurin osa mielenosoittajista osallistui marssiin rauhallisesti.
Chileläiset ovat yhä jakautuneina eri leireihin puoli vuosisataa vallankaappauksen jälkeen.
– Syyskuun 11. päivä täyttää meidät muistoilla. Mutta se myös ahdistaa meitä, sillä sen sijaan, että olisimme edistyneet olemme taantuneet, sanoi entinen poliittinen vanki Luis Pontigo.
Chilessä ei ole useista yrityksistä huolimatta saatu uusittua diktatuurin aikaista perustuslakia.
Pinochet oli presidentti vuoteen 1990 ja kuoli vuonna 2006. Hän ei koskaan joutunut oikeuteen.
Meksikon ja Chilen presidentit vetoavat demokratian puolesta
Chilen ja Meksikon presidentit esittivät yhteisen vetoomuksen demokratian vahvistamisesta väkivaltaiseksi muuttuneen mielenosoituksen jälkeen.
Meksikon presidentti Andres Manuel Lopez Obrador vierailee parhaillaan Chilessä.
Lopez Obrador muisteli, kuinka Pinochetin diktatuuri vaikutti häneen hänen ollessaan yliopisto-opiskelija. Hän ylisti Allendea ja sanoi, että Allenden kuolema oli ”hirvittävä rikos”.
Salvador Allende surmasi itsensä ampumalla presidentinpalatsissa 11. syyskuuta 1973.
Lähteet: AFP, Reuters