Legendaarisen Rockstop-ohjelman juontaja Heli Nevakare on kuollut – haastatteli huippubändit Guns N’ Rosesista Kissiin ja Queeniin

Musiikkitoimittaja Heli Nevakare oli ohittamaton hahmo televisiossa 1980-luvun lopulla.

Heli Nevakare juonsi Rockstop!-ohjelmaa 1987.
Heli Nevakare tuli koko kansan tietoon Rockstop-tv-ohjelmasta. Kuva: YLE
  • Jonni Aromaa

Nevakare kuoli Tampereella 63-vuotiaana. Asian vahvisti Nevakaren lähipiiri.

Kerimäellä vuonna 1960 syntynyt Heli Nevakare oli yksi Suomen harvoista naisista, jotka työskentelivät rocktoimittajina 1980-luvulla. Nuoruuden haave oli lähteä Afrikkaan avustustyöntekijäksi, mutta musiikki vei voiton.

Nevakare tuli tunnetuksi Ylen Rockstop-musiikkiohjelman juontajana, sarjaa lähetettiin Tampereen Tohlopista vuosina 1987–1992. Rockstop perustui yllätyksellisyyteen ja Nevakaren heittäytymiskykyyn, joskin hänen omalaatuinen tyylinsä herätti usein närää katsojissa.

Hän oli hankkinut kokemusta musiikkitoimittajan työstä Ylen Kamoon – kielet poikki -tv-ohjelmassa (1986), ja sitä ennen Radio Jyväskylästä ja Radio Citystä.

Ohjelman työryhmän vitsitkään eivät aina menneet jakeluun, ja kohu oli valmis, kun Rockstop esitteli esimerkiksi kuvitteellisen Ismo Selin Group -yhtyeen.

Nevakare haastatteli ohjelmassaan kotimaisten artistien ja bändien lisäksi myös aikansa maailmantähtiä sekä ulkomailla että Suomessa. Muun muassa Guns N’ Roses, Kiss ja Queen päätyivät Nevakaren energiseen käsittelyyn.

Heli Nevakare haastattelee Brian Mayta 1992.
Heli Nevakare haastattelee Queen-yhtyeen Brian Mayta vuonna 1992. Kuva: Yle

Musiikkitoimittajana työskennellyt Nevakare oli itsekin artisti. Hän esiintyi muun muassa taiteilijanimellä Helen West. Ensiesiintyminen televisiossa tapahtui Helsingissä pidetyssä chanson-kilpailussa, jonka Yle televisioi vuonna 1983.

Nevakare opiskeli Jyväskylän konservatorion laululinjalla, ja hän oli kielellisesti lahjakas. Nevakare luki englantia yliopistossa ja lauloi sujuvasti ranskaksi chanson-kisassa.

Nevakaren ura päättyi Ylessä 2000-luvun alussa muutosneuvottelujen seurauksena. Hän asui viimeiset vuotensa Tampereen Tammelassa.

Heli Nevakare teki Rockstopista sukupolvikokemuksen