Kuvitellaan tilanne. Vanhempi menee lapsensa kanssa kauppaan. Lapsi saa itkupotkuraivarit karkkihyllyn edessä ja alkaa vaatia karkkia.
Vanhemmalla on kolme vaihtoehtoa. Hän voi joko antaa periksi ja ostaa lapselle karkit. Hän voi myös olla antamatta periksi ja lähteä pois lapsen kanssa. Kolmas vaihtoehto on se, että vanhempi ostaa lapselle karkkia, mutta antaa lapsen syödä ne vasta tulevana karkkipäivänä.
Yhä useampi vanhempi valitsee ensimmäisen vaihtoehdon, sanoo tietokirjailija ja Vantaan seudun steinerkoulun rehtori Jarno Paalasmaa. Se on esimerkki kaverivanhemmuudesta.
– Se on huolestuttavasti yleistynyt ilmiö. Tämäntyyppisiä perheitä tapaa enemmän kuin aikaisemmin, hän kertoo.
Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan Vapaus ja rajat – kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi. Se ilmestyy tammikuussa.
Kaverivanhemmuus on sitä, että aikuinen luovuttaa päätöksentekovallan lapsen harteille.
– Vanhempi kyselee lapsen mielipidettä kaikkeen ja pyrkii olemaan mahdollisimman paljon mieliksi lapselle.
Paalasmaan mukaan kaverivanhemmuus on sitä haitallisempaa, mitä pienempiä lapset ovat. Siitä tulee lapselle turvattomuuden kokemus, koska vanhempi on luovuttanut päätösvallan lapselle.
Kaverivanhemmat ikään kuin pakottavat lapsia aikuistumaan liian nopeasti.
– Aikuisen tehtävä on olla aikuinen ja lapsen tehtävä on olla lapsi. Kaverit lapsi löytää kyllä koulusta, päiväkodista, harrastuksista ja naapurustosta.
Paalasmaan mukaan kaverivanhemmuuden taustalla on se, että vanhempi haluaa vältellä epämiellyttäviä tilanteita ja antaa siksi lapselle periksi kaikessa.
– Tämä on selkeästi yleistynyt. Taustalla on jokin arvomaailman muutos. Väitän, että vanhemmat ymmärsivät vuosikymmen takaperin paremmin lapsen kehitystarpeita.
Taustalla on Paalasmaan mukaan yksilökeskeisen kulttuurin yleistyminen eli se, että oman mielipiteen kertominen ääneen nähdään erityisen tavoiteltavana.
Sosiaalisesti kömpelöitä ja itsekkäitä lapsia
Kaverivanhemmuus kostautuu Jarno Paalasmaan mukaan ajan mittaan ja näkyy lapsessa aikuisena.
Paalasmaan mielestä kaverivanhemmuus on lapsijohtoista kasvatusta, joka tuottaa sosiaalisesti kömpelöitä ja itsekkäitä lapsia.
Vantaan steinerkoulun rehtorina työskentelevä Paalasmaa on huomannut kaverivanhemmuuden vaikutukset koulun arjessa.
Hänen arkihavaintonsa on se, että on yhä enemmän lapsia, jotka eivät ole tottuneet tekemään itselleen vaikeita ja epämukavalta tuntuvia asioita. Toisten on vaikea hyväksyä pettymyksiä, toisilla on vaikeuksia kunnioittaa opettajaa ja muita koulun aikuisia.
– Tämä voi johtua monesta eri syystä, mutta oletan, että osasyy on se, että kotona on sellainen kulttuuri, että kaikesta neuvotellaan, kysellään ja kaikkea perustellaan.
Näiden lasten on vaikeaa suhtautua koulun sääntöihin ja ohjeisiin.
– Lapsen pitäisi tottua tekemään itselle vaikeita ja epämiellyttäviä asioita ja oppia virheistään. Se on ihmisenä kasvamisessa tärkeää. Henkilöllä voi myöhemmin olla vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa ja auktoriteeteissa työpaikalla.
Ylen haastattelema Mira on kaveri lapsilleen.
Mira esiintyy tässä jutussa muutetulla nimellä lastensa suojelemiseksi. Hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.
Näin Mira kertoo ratkaisustaan
Mira ei kiellä tai käske lapsiaan. Hän keskustelee vaihtoehdoista ja käy niitä läpi lastensa kanssa.
Mira on kolmen lapsen etä-äiti. Alaikäiset lapset eivät asu hänen kanssaan, vaan hän käy heidän luonaan toisella paikkakunnalla kuukausittain. Lapsilla on eri huoltaja.
– Kasvatustyylini on varmasti monen mielestä väärä, mutta meille toimiva ratkaisu. En ole täydellinen äiti.
Mira on saanut arvostelua kasvatustyylistään muilta vanhemmilta. Hänelle on sanottu, että lapsia pitää kieltää, ja että heillä pitää olla selkeät säännöt ja rajat.
Mira pitää kasvatustyyliään helppona. Se on toiminut hänen kohdallaan aina ja kaikissa tilanteissa.
– Jos keskustelen lasten kanssa jostain asiasta, pääsen heidän kanssaan kompromissiin aina. Meidän ei tarvitse ikinä tapella ja kiistellä asioista.
Mira on ajatellut asiaa myös omalta kannaltaan. Jos häntä tultaisiin käskemään, se ei tuntuisi mukavalta hänestä itsestäkään.
– Heti tulee itselle sellainen kapinointivaihe, että en varmasti tee. On paljon helpompaa keskustella, koska niin saa varmasti paljon enemmän aikaan kuin käskemällä.
Kaverivanhempana hän ei kuitenkaan itseään pidä.
– Joku varmaan sanoisi, että olen. En kuitenkaan tiedä, tarvitseeko minua lokeroida.
Mira sanoo, että hänellä on hyvä keskusteluyhteys lapsiinsa ja hän kokee olevansa heidän kanssaan hyvissä väleissä.
– Keskimmäinen tytär sanoi minulle, että ”sinulle on äiti kiva puhua, kun sinä et ikinä huuda ja kanssasi pystyy keskustelemaan asioista”.
Lempeä, mutta johdonmukainen kasvattaja
Tietokirjailija Jarno Paalasmaa sanoo, että kaverivanhempien tarkoitusperät toiminnalleen ovat hyvät. He rakastavat lapsiaan ja haluavat heille hyvää.
– Jokainen lapsi tarvitsee rakkautta, mutta sen lisäksi kaikki hyötyvät rajoista.
Paalasmaan mukaan lapsuuden hienoutta voi kunnioittaa olemalla turvallinen aikuinen, joka asettaa lapselleen sopivissa määrin rajoja.
Kasvatus ei ole mustavalkoinen asia.
– Usein se toimii, että on aikuisena omalla paikallaan. On läsnä, antaa aikaa ja on lempeä mutta johdonmukainen kasvattaja. Käskyt kannattaa rakentaa kaikkein tärkeimpiin. Voi komentaa lasta, mutta rakentavasti.
Paalasmaa on itse kahden lapsen isä ja yhden lapsen isäpuoli. Hän sanoo, että kasvatus on välillä tavallista tylsää arkea ja kaikki tekevät siinä virheitä.
Vanhemman pitää myös olla armollinen itselleen.
– Se on jo ihan hyvää kasvatusta, että tekee lapsen kanssa yhdessä läksyt ja tekee lapselle ruokaa. Ei sillä tavalla, että kysyy lapselta joka kerta mielipidettä siitä, että haluatko syödä nyt, mitä haluat syödä ja missä syödään.
