Jopa 12-vuotiaat myyneet lääkkeitään koulussa – asiantuntija on huolissaan erityisesti lääkkeestä, joka voi aiheuttaa rajua aggressiivisuutta

Vanhemmat eivät usein huomaa, jos nuori myy omia henkilökohtaisia lääkkeitään. Yhtä tietämättömiä ollaan siitä, kuinka helppo huumeita on ostaa netistä.

ADHD:n hoitoon käytettävä Concerta 27 mg -lääkepurkki. Purkin ympärillä muutamia harmaita pillereitä.
Osa nuorista jättää syömättä omat ADHD-lääkkeensä ja myy niitä kavereille. Kuvituskuva. Kuva: Sanni Isomäki / Yle
  • Kati Latva-Teikari

A-klinikkasäätiön somelääkäri Atte Virolainen on huolissaan.

Hän kertoo saavansa ympäri Suomen kuraattoreilta, rehtoreilta ja opettajilta paljon viestejä siitä, että koululaiset myyvät toisilleen päihteitä.

Tuorein julkisuuteen noussut tapaus on Tampereelta, missä Aamulehden mukaan nuoret ja lapset myyvät kouluissa ADHD-lääkkeitään. Nuorimmat Sisä-Suomen poliisin tietoon tulleet myyjät ovat olleet 12-vuotiaita.

Tilanne suomalaisissa yläkouluissa on mennyt viime vuosina huolestuttavaan suuntaan, Atte Virolainen toteaa. Hän listaa yleisimmät kouluikäisten myynti- ja käyttöaineet:

– Vape eli sähkötupakka, bentsot eli rauhoittavat, kannabis ja ADHD-lääkkeet.

Yle kävi kysymässä Kokkolassa Kiviniityn yläkoulussa, miten helposti huumeita on saatavilla.

Tyypillisimpiä hankintakanavia ovat Telegram-kanava ja Snapchat-sovellus. ADHD-lääkkeet ostetaan kavereilta.

– Korostan, että valtaosa nuorista käyttää itselleen määrättyä lääkitystä täysin asianmukaisesti. Mutta osa myy eteenpäin, Atte Virolainen toteaa.

Hän neuvoo vanhempia varmistamaan, että ADHD-diagnosoitu nuori ottaa lääkkeensä.

– Lääkkeitä myyvien nuorten vanhemmista hyvin harva tietää, mitä nuori puuhaa.

Väärinkäyttö liittyy ADHD:n hoidossa käytettyihin psykostimulantteihin, jotka ovat amfetamiinin kaltaisia yhdisteitä.

Stimulantti rauhoittaa pienenä annoksena tarkkaavaisuuden ja keskittymisen häiriöstä kärsivän aivoja. Muilla tätä rauhoittumista ei tapahdu, vaan viihdekäyttäjä hakee lääkkeestä piristystä.

Osa vanhemmista sallii alaikäisten alkoholikokeilut

Eniten Virolaista huolettaa kuitenkin Itä-Euroopassa valmistettu vahva rauhoittava lääke Ksalol. Se aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja osalla rajua aggressiivisuutta.

Pääkaupunkiseudulla nuorimmat käyttäjät ovat vain alakouluikäisiä.

Lisää: Helsingin poliisi törmää kaduilla päivittäin aineeseen, jota käyttävät jopa alakoululaiset – nuorten huumekuolemat ovat hälyttävässä nousussa

Ongelma näkyy jo myös pohjalaismaakunnissa. Pohjanmaan poliisin rikosylikonstaapeli Kari Hietalan mukaan tyypilliset Ksalolin käyttäjät ovat Pohjanmaan poliisin alueella 15–18-vuotiaita, mutta nuorempiakin on jo nähty.

Oppilaitospoliisi Juha Puurula näkee huolestuttavan suunnan: kaikenlaiset päihdekokeilut aloitetaan yhä nuorempana.

Vielä kymmenen vuotta sitten pohjalaismaakunnissa päihtyneet alakouluikäiset olivat yksittäistapauksia, jotka liikkuivat itseään vanhempien seurassa.

– Nyt heitä on enemmän, eikä kokeiluihin liity vanhempia kavereita. Osa vanhemmista myös sallii esimerkiksi alkoholikokeilujen aloittamisen entistä nuorempana.

”Jos nuori ei kerro, käy näyttämässä tabletti apteekissa”

Atte Virolaisen mukaan psykiatrisen hoidon palvelujärjestelmä ei rahan puutteen takia ole pystynyt auttamaan nuorten yhä lisääntyvissä mielenterveyden ongelmissa.

Hän kokee, että useilla hyvinvointialueilla psykiatriset palvelut eivät ole enää vain kriisissä vaan romahtamispisteessä.

– Psykoosisairaudet pystytään hoitamaan hyvin, mutta erilaisten ahdistuneisuushäiriöiden ja muiden ongelmien hoito viivästyy. Siksi osa nuorista etsii apua päihteistä.

Jos nuori ei kerro, mistä lääkkeestä on kyse, käy näyttämässä tabletti apteekissa, farmaseutit kyllä tunnistavat.

Atte Virolainen

Jos oman nuoren hallusta löytyy outoa lääkkeitä, asia on selvitettävä perinpohjin.

– Jos nuori ei kerro, mistä lääkkeestä on kyse, käy näyttämässä tabletti apteekissa, farmaseutit kyllä tunnistavat. Jos epäilet huumeiden käyttöä, kannattaa yrittää avointa ja rehellistä keskustelua, ja varata aika päihdelääkärin vastaanotolle, jota kautta esimerkiksi huumetesti onnistuu, Virolainen neuvoo.

Huumekauppaa käydään ylivoimaisesti eniten internetissä. Samoissa kanavissa ja sovelluksissa on myös nuorten koko elämä.

– Moni vanhempi on täysin pihalla siitä, mitä nuori puuhaa puhelimellaan, sanoo rikosylikonstaapeli Kari Hietala.

Hän neuvoo vanhempia ottamaan selvää, mitä sovelluksia nuorella on ja millä alustoilla hän liikkuu. Myös nuoren rahankäyttöä kannattaa pitää silmällä.